Lainaus Hanaa -lehti:

”Nuoren luokassa Jari-Matti Latvala jatkoi voittoputkea, mutta joutui tällä kertaa erittäin lujille, sillä Pekka Keski-Korsu jäi kotikisassaan kahdeksan sadasosan päähän. – Poika kysyi, että kestääkö ennen maalia oleva takapiikki kakkosella ajamisen. Nelivetokokemuksella neuvoin ottamaan hieman soralta, mutta tietenkin takaveto lipsahti poikittain ja aikaa kului lähes kymmenen sekuntia. Onneksi Jari-Matti paransi aikaansa riittävästi toisella kierroksella, ettei tappio olisi mennyt isän piikkiin, kertoi Jari Latvala.”