Kartanlukija: Miikka Anttila

Olin aika jännittynyt ennen kisaa, sillä kolme edellistä kilpailua Stobartin autolla oli päättynyt ulosajoon. Kilpailuun sain alle -06 Ford Focuksen, joka olisi vuoden varmasti kilpailukykyinen.

Starttasin Walesin ralliin viidettä kertaa, mikä helpotti lähtemistä liukkaisiin olosuhteisiin. Lähdin ajamaan vain ja ainoastaan omaa vauhtiani, enkä seuraillut hirveästi muiden aikoja. Alun tökkimisen jälkeen ajo parani ja olimme yllättäin perjantai-iltana rallissa neljäntenä.

Lauantaina en pystynyt yhtä tasaiseen ajoon kuin perjantaina. Xavier Pons nousi takaa ohi neljänneksi.

Sunnuntaiaamuna onnistuimme valitsemaan oikeat renkaat hyvin mutaisille erikoiskokeille. Ajo onnistui oikein hyvin ja kun Pons pyörähti nousimme neljänneksi. Tämän jälkeen keskityin pitämään sijoituksen maaliin saakka.

Tämä onnistuikin ja saimme juhlia maalissa uran tähän asti parasta tulosta.

Pohja-ajat jäivät vielä odottamaan.

Yleisk. 4.

Ford Focus WRC -06
Huoltoteamina Stobart