Jokaista kiveä ei voi kiertää

 

Jos voittaa kuusi erikoiskoetta 18 pikataipaleen reitillä on yleensä vähintäänkin voitonsyrjässä kiinni. Jari-Matti Latvala johtikin tavallisen karulla reitillä Carlos Pazisista käsin ajettua Argentiinan rallia 14,5 sekunnilla kolmentoista pikataipaleen jälkeen. Seuraava erikoiskoe käänsi tilanteen nurinniskoin.

– Se oli sellainen kalliopohjainen paikka, jossa tien pinnassa oli kivi. Ajoin sen yli, kun erikoiskoe ajettiin ensimmäisen kerran ilman ongelmia. Se on ajolinjalla, joten päätin ajaa siitä myös toisella kerralla, Latvala sanoo.

Toisella kerralla isku kiveen aiheutti etuiskunvaimentimen yläpään kiinnityksen halkeamisen ja vaimentimen yläpää tuli konepellistä läpi.

– Autoa ei sen jälkeen pystynyt ohjaamaan, kun vauhtia oli kuitenkin 150-160 kilometriä tunnissa. Melkein sain sen pysymään tiellä, mutta sitten menttiin kolmesti katon kautta ympäri, Latvala muistelee.

Rytäkän jäljiltä auto saatiin harsittua jollakin tapaan kokoon sunnuntaille.

– Runkoaisat olivat siinä kunnossa ja keula kasattu niin, että sillä pystyi ajamaan, mutta sillä ei saanut ajaa kovaa.

Latvala nousi sunnuntain kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella 10. sijalla, mutta viimeisenä erikoiskokeena toistamiseen ajetulla El Condorilla iski epäonni.

– Urassa tuli osuman kivestä ja ohjausvarsi katkesi. Se piti vaihtaa paikan päällä. Siihen tunki ensin niin paljon ihmisiä, että meidän piti tehdä hätäkorjaus ja vaihtaa paikkaa, että saatiin tehtyä korjaus kunnolla, ja päästiin sitten ajamalla maaliin, Latvala kertaili.

Maalissa Latvala oli 16:s ja toi kaksi valmistajien MM-pistettä.

– Kun ajetaan rallien voitosta, jokaista kiveä ei voi lähteä kiertämään. Muuten täytyy muuttaa taktiikka ja ajaa jostakin muusta kuin voitosta, Latvala muistutti.

Hyundain Hayden Paddon avasi Argentiinassa voittotilinsä MM-sarjassa. Sebastien Ogier oli toinen 14,3 sekunnin erolla ja Andreas Mikkelsen kolmas.