Tavoitteeni Saksan kapeilla ja nopeilla asvalttiteillä oli ajaa viiden parhaan joukkoon, sillä kaksi päivänen testaus oli onnistunut hyvin. Ralli alkoikin tavoitteideni mukaan, sillä perjantaina ajoin tasaisesti ilman virheitä ja olin viides päivän päätteeksi. Erikoiskoe 5:llä Gigi Galli ajoi pahasti ulos ja ek meni suurimmalta osalta kuljettajista siirtymäksi. Myös ek 6 meni siirtymäksi liiallisen yleisön vuoksi. Lauantaiaamun ensimmäinen ek lähti hyvin käyntiin, vaikka olikin liukasta leikattavissa mutkissa (joita on vähän väliä). Aamun toinen ek meni kohtuullisesti, mutta kolmannesta ek:sta muodostui minulle painajainen: 3 km ennen ek:n maalia oli pitkän suoran jälkeen nyppylä ja sen jälkeen shikaani, johon jarrutus jäi myöhäiseksi pienen nuottivirheen vuoksi. Vauhtia oli niin paljon, että en uskaltanut ajaa shikaanissa olleita pyöröpaaleja päin, vaan käänsin auton poikittain osuen oikea takakulma edellä pyöräpaaliin , josta se sinkosi auton pellolle ottaen ojasta ilmalennon, mutta auton laskeutuessa onneksi pyörilleen maahan. Valitettavasti auto jäi kiinni peltoon ja tarvitsimme työntöapua, johon kului aikaa 1,5 minuuttia. Ulosajossa vaurioitui takaperän öljynlauhdutin, jota seuraavalla siirtymällä jouduimme korjaamaan saaden aikarangaistusta 30 sekuntia, kun myöhästyimme seuraavasta huollosta 3 minuuttia. Ralli jatkui normaalisti ulosajon jälkeen, mutta itseluottamus oli kadoksissa. Lauantai-illan viimeisellä ek:lla olin neljänneksi nopein ja kokonaistuloksissa päivän päätteeksi yhdeksäs. Sunnuntaina mahdollisuudet olivat vielä seitsemänteen sijaan, mutta haaveet kaatuivat aamun ensimmäisellä ek:lla, kun eräs hypyn jälkeinen oikea meni leveäksi ja vasen takarengas kolahti katukivetykseen lähtien myöhemmin vanteilta. Menetimme rengasrikossa aikaa yli 40 sekuntia. Loput ek:t ajoin omaa ajoa ja pääsimme rallin maaliin yhdeksäntenä, joka ei lämmintä fiilistä jättänyt…