Nopeasti nurin

Sardinian rallista jäi vähän pettynyt fiilis. Kaksi MM-pistettä oli todellakin paljon pienempi potti, mitä lähdin hakemaan. Minulla oli kovat odotukset ennen starttia. Lähdin voittamaan, koska Sardinia on ollut yksi suosikkikisoistani ja voitin sen kaksi vuotta sitten. Ajohalut olivat todella kovat myös siksi, koska olin jäänyt edellisessä MM-rallissa Jordaniassa harmittavan pienellä erolla toiseksi. Voiton tavoittelu loppui kuitenkin lyhyeen, koska auto meni nurin heti ykköspätkällä. Meillä luki nuoteissa, että ”oikee kaks 20 vasen viis kaiteet”. Kartturini Anttilan Miikka kuitenkin luki vahingossa, että ”oikee kaks 20 vasen yks kaiteet”. Nuottiskaalassani ykkönen tarkoittaa ehdottomasti täysillä ajettavaa mutkaa ja viitonen noin 45 asteen mutkaa, joten meillä ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta selviytyä siitä paikasta. Se vielä näytti kauempaa katsottuna siltä, että sen voisi ajaa täysillä. Vähän ehdin sentään jarruttaa, mutta se oli liukas paikka alamäessä. Perä lähti alta, ja sitten pyörittiin ojaan. Olemme Miikan kanssa ajaneet yli sata rallia yhdessä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tällaista tapahtui. Itse olen tehnyt paljon enemmän virheitä ja kaatanut monia vehkeitä. Virheitä sattuu elämässä kaikille. Sille ei vaan voi mitään. Ulosajo oli harvinainen myös sikäli, että en ole koskaan ennen suistunut kunnon erikoiskokeella ulos niin aikaisessa vaiheessa rallia. Paikka oli noin kolme kilometriä avauspätkän lähdöstä. Päätimme jatkaa kisaa superrallisäännön turvin, ja kaksi viimeistä ajopäivää sujuivat ihan hyvin. Yritin vielä saada täydet kolme pistettä viimeiseltä tv-erikoiskokeelta, mutta Mikko Hirvonen oli nopeampi, vaikka omakin ajo onnistui mielestäni hyvin. Lauantaina ja sunnuntaina pystyin ajamaan yhteensä seitsemän pohja-aikaa. Tilanteessa, jossa kärkisijoille ei ole enää mahdollisuuksia, paineita on tietenkin vähemmän. On kuitenkin vaikea keskittyä ja motivoitua ajamiseen, kun ei ole kilpailua ketään vastaan. Kisan voitto meni Sebastien Loebille. Tämänhetkinen tilanne MM-sarjassa on hieno, koska taistelu kärjessä on erittäin tasaväkistä Citroënin ja Fordin välillä. Tuntuu siltä, että hitaammilla teknisillä teillä Ford on vähän vahvempi. Sellaisilla osuuksilla olen pystynyt tekemään hieman eroa Citroënin kuskeihin. Sardiniassa oli myös mielenkiintoista seurata, millaista on Minin tehdasautojen vauhti tallin ensimmäisessä MM-rallissa. Dani Sordo ajoi järkevän kilpailun, pääsi maaliin ja osoitti, että Ministä löytyy heti luotettavuutta. Erikoiskoeajat näyttivät, että autossa on potentiaalia. Ehkä vetopitoa ei kuitenkaan ole aivan samalla tavalla kuin Fordissa ja Citroënissa. Oma ohjelmani jatkuu niin, että loppuviikolla ajan kaksi päivää testejä Kreikassa. Sen jälkeen teen pari PR-päivää sponsorilleni ja sitten lähdetään Argentiinaan kohti seuraavaa MM-rallia. Toivotaan, että sitä ennen suomalaiset pääsevät juhlimaan jääkiekon maailmanmestaruutta.

Jari-Matti Latvalan kolumnit julkaistaan Ilta-Sanomissa heti tuoreeltaan jokaisen MM-rallin jälkeen.