Työ palkittiin

En ole koskaan ennen ajanut Katalonian rallissa niin hyvin kuin viime viikonloppuna. Oikeastaan jo edellisessä kisassa Ranskassa huomasin viimeisenä ajopäivänä, että asvaltilla alkaa kulkea paremmin kuin ennen. Olen tehnyt viime vuosina todella paljon töitä, jotta kehittyisin paremmaksi asvalttikuskiksi. Viime vuonna treenasin paljon Nürburgringin vanhalla radalla ja tänä vuonna olen päässyt ajamaan enemmän asvalttitestejä. Ennen Ranskan rallia Fiesta alkoi ensimmäisen kerran tuntua asvaltilla tosi hyvältä. Tänne Kataloniaan teimme pienen muutoksen säätöihin. Laitoimme vähän jäykemmän vakaajan eteen. Sen jälkeen auto tuntui heti erittäin hyvältä. Ensimmäistä kertaa kaikki palaset asvaltilla ajamisessa loksahtivat kohdalleen. Harmittaa vain se, että perjantain viimeisellä pätkällä oli niin valtavasti pölyä, että pyörähdimme sen takia. En halunnut hyväksyä sitä, että häviämme siellä paljon Sebastien Loebille, joka itse ei kärsinyt pölystä lainkaan ajettuaan ensimmäisenä. Ajoin ihan ylikovaa sellaiseen oikeaan, pyörähdimme parin puun väliin ja jouduimme odottamaan pölyn hälvenemistä. Sitten osuimme vielä joihinkin kiviin, ja edestä hajosi rengas. Ilman sitä erikoiskoetta meille olisi tullut Loebin kanssa todella kova taistelu voitosta. Sunnuntaina tiesin jo, ettei Loebiä enää voi saada ajamalla kiinni, joten se vaikutti omaan ajooni. Nuotitkaan eivät olleet niin hyvät kuin lauantaina ja jouduin korjailemaan niitä. Fordille oli iso helpotus huomata, että auto menee asvaltilla jo todella hyvin, ja kuljettajakin on kehittynyt. Kaikki olivat tallissa erittäin tyytyväisiä, vaikka voittoa ei tullutkaan. Nyt voi sanoa, että Fordin suorituskyky riittää asvaltilla Citroënia vastaan. Minun ja Hirvosen Mikon autot olivat ihan samanlaisissa säädöissä. Mikko joutui kuitenkin varmaan enemmän hakemaan omaa ajamistaan, koska Ranskan kisa ei mennyt häneltä kovin hyvin. Fiesta on rakennettu asvaltille jämäkäksi ja rata-automaisemmaksi. Mikolle ei ole ollut yhtä helppoa tottua kovempaan autoon. Omassa kalenterissani on alkuviikolle merkitty kolme PR-päivää. Ensi viikolla ajan testeissä yhden päivän. Sitten mennään Walesiin, jossa Mikko ja Loeb ajavat mestaruudesta. Sää voi olla siellä ihan minkälainen tahansa ja se voi tehdä kisasta todella jännittävän. Jos Mikko haluaa mestaruuden, hänen pitää heti lähteä terävästi liikkeelle. Jos hän alkaa jäädä heti alussa, sen jälkeen eroa on enää tosi vaikea kuroa kiinni. Itse yritän ajaa Walesissa täysillä voitosta, mutta minun pitää tarkkailla myös Mikon ja Loebin tilannetta. Mahdollisuuksien mukaan sielläkin on yritettävä auttaa Mikkoa. Viikonlopun suru-uutinen moottoriurheilussa tuli Malesiasta, jossa Marco Simoncelli menehtyi MotoGP-kisassa. Vain muutamia viikkoa sitten Simoncelli vietti M-Sportilla pari päivää Mikon kanssa ja pääsi myös ajamaan WRC-autoamme. Tuollainen onnettomuus on aina todella ikävä juttu ja se tuntuu niin rankalta ja väärältä, mutta joka lajissa on omat riskinsä. Vaaratekijöitä on aina olemassa, kun kypärän laittaa päähän.

Jari-Matti Latvalan kolumnit julkaistaan Ilta-Sanomissa heti tuoreeltaan jokaisen MM-rallin jälkeen.