Vuosi 2013 alkoi Monte Carlossa uuden tiimin kanssa sekä uudella Volkswagen Polo R WRC:llä. Olin päässyt ajamaan vuoden 2012 lopussa testiä n. 1800km lumella, soralla ja asvaltilla. Minulla oli hyvä tuntuma autoon kuivalla ja märällä asvaltilla, mutta lumella sekä jäisellä asvaltilla fiilis autoon ei ollut 100%. Nuotitusvaiheessa näytti, että rallista tulee melko kuiva, mutta päivä ennen rallia lunta alkoi sataa kunnolla, ja niinpä edessä oli luminen Monte. Tavoite rallissa oli ajaa maaliin riskejä ottamatta ja sijoitus viiden joukossa olisi enemmän kuin hyvä. Lähdin varovaisesti liikkeellä, ja varsinkin kun olosuhteet olivat vaikeat. Ensimmäisenä päivänä kuiva ja märkä asvaltti sujui, mutta lumisilla ja jäisillä osuuksilla minulla oli auton aliohjautuvuuden kanssa ongelmia; yritän muuttaa erikoiskokeiden 1 ja 2 välissä autoa pehmeämmäksi, mutta aikaa oli liian vähän, ja niinpä myöhästyimme ek:n kaksi lähdöstä 3 minuuttia, joten saimme 30s aikasakkoa. Rikoin myös päivän viimeisellä ek:lla renkaan osuttuani reikään, mutta silti olimme vielä rallissa viidentenä. Toisena päivänä takkusin auton säätöjen kanssa ja erikoiskoeajat menivät ylös ja alas ja tipuin tuloksissa kuudenneksi, mutta kolmanteen päivään säädöt tulivat kuntoon, jolloin aloin päästä Polon kanssa sinuiksi. Ek 13, Sisteron onnistui loistavasti ja nousin rallissa takaisin viidenneksi. Neljäs ja rallin viimeinen päivä käsitti rallihistoriani vaikeimmat olosuhteet; sohjoinen lumi jään päällä sekä vesisade kiillottamaan sitä. En osannut varautua kuinka liukasta tuommoinen olosuhde voi olla, ja niinpä ek:n 14 alussa auto irtosi sohjosta salaman nopeasti ja ajauduin vuoren seinään n. 80km/h. Osuma oli aika kova ja samassa paikassa mm. Jevgeni Novikov ajoi ulos. On turha selittää tilannetta sen enempää, sillä hiljempaa olisi pitänyt ajaa! Pettymys oli valtaisa, mutta Sebastian Ogier tuli rallissa toiseksi tuoden iloa Volkswagenille, kun Sebastian Loebvoitti ja Dani Srodo oli kolmas.