Viikko Neste Oil Rallyn jälkeen oli taas aika kisata Historic-autoilla, ja nyt ensimmäistä kertaa Lahdessa mukana omalla 4-ryhmän Audi Quattrolla, joka oli valmistunut toukokuussa. Kilpailu käsitti n. 150 rikoiskoekilometriä, mikä oli hieman enemmän aikaisempiin vuosiin verrattuna. Ensimmäinen kilpailupäivä suuntautui Nastolan pohjoispuolelle ja toinen päivä Kärkölä-Hämeenkosken suuntaan. Molempina päivinä ajettiin 6 ek:ta eli yhteensä 12. Nämä toisen päivän ek:t olivat käytännössä täysin samanlaisia kuin Neste Oil Rallyssa vuonna 2011 ajettuna. Hitaissa mutkissa Audilla on paljon enemmän työtä, sillä vaihtamiseen pitää käyttää kytkintä ja turbon ahtopaineita täytyy pitää yllä, mutta nopeilla osuuksilla se on vakaa ajaa. Lajin hienous on kuitenkin se, kun pystyy hallitsemaan vaikeasti ajettavankin auton. Rehellisesti sanottuna ensimmäisen ek:n lähdössä jännitti, että kuinkahan Audi kääntyy Polo WRC:n jälkeen, sillä onhan autoilla 30 vuotta ikäeroa. 3 ensimmäistä mutkaa piti harjoitella, mutta sen jälkeen se lähti kulkemaan. Kun olin saanut fiilikseen autoon, niin sen jälkeen pyrin nauttimaan ajamisesta hyvällä rytmillä kuunnellen auton hienoja ”soundeja”. Kisan aikana auto toimi aika hienosti, mutta hiukan oli ongelmia turbon ahtopaineiden kanssa, joka teki autosta vaikean ajettavan, mutta sen kanssa pärjäsi. Erikoiskokeella 10 Koukunmaassa lisäsin vauhtia ja kokeilin hieman Audin rajoja. ”Pätkä” onnistui hyvin, vaikka alussa olikin yksi mutka joka säikäytti, ja olisin ollut Neste Oil Rallyn 2011 tuloksissa samaisella ek:lla 22 yleiskilpailussa ja alle 2 sekuntia kilometrille WRC-auton ”pohjasta” jääden. Kun kaikki meni hyvin, niin voittohan kilpailusta tuli, mutta pääasia oli hyvä fiilis. Voitto oli minulle 4-kerta tässä kilpailussa. Toiseksi tuli Kimmo Juhannusvuori Ford Escortilla ja kolmanneksi Mats Myrsell Porschella.