Kakkossija Meksikosta kieli keskellä suuta

Jari-Matti Latvala jätti Meksikossa ajetun kauden kolmannen MM-rallin tyytyväisenä. Kilpailun toisen sijan ja rallin päättäneen Power Stage -erikoiskokeen kakkossijan tuomat pisteet pitivät hänet MM-sarjassa toisena. Kärjessä on Meksikon rallin voittanut Sebastien Ogier. VW-tallikaverusten ero on kolme pistettä.

– Tästä on hyvä jatkaa Portugalin ralliin. Ogier on siellä ensimmäisenä autona tiellä kilpailun avauspäivän, kuten minä olin Meksikossa, Latvala muistutti.

Meksikossa ajettiin monilta vuosilta tuttuja, karheita ja nopeita sorateitä. Tämän vuoden kisan höysteeksi reitille oli punottu muutama yli 50 kilometrin maratonerikoiskoe.

Pikataipaleet kiertelivät Leonin kaupungista käsin Guanajuaton osavaltion vuorten rinteillä. Parhaimmillaan käytiin 2700 metrissä merenpinnasta. Se tuntuu autossa, sillä ohut vuoristoilman leikkaa moottorin huipputehoja noissa oloissa 10-15 prosenttia.

Meksikossa lähtöpaikka on kaikki kaikessa. Vaikka tiet olivat harjoitusten jälkeen lanattu hyvin, tien pinnalla olevan hiekkapölyn takia kärkiautolla pito ei ole likimainkaan samaa luokkaa kuin takana tulevilla. Latvalan kohtalona, MM-sarjan johtajana oli ajaa kärkiautona rallin avausetapilla.

– Kun Ogier johti ensimmäisen päivän jälkeen jo 40 sekunnilla, tiesin etten saa häntä enää ajamalla kiinni, Latvala kertasi.

Latvala kiri toisena olleen Citroenin Mads Östbergin tuntumaan. Norjalainen keskeytti ulosajoon, mikä muutti Latvalan ja Ogierin kilpailun tarkkuusajokiksi, koska keskinäinen ero sekä ero kolmanneksi nousseeseen Hyundain Thierry Neuvilleen kasvoivat sen verran suuriksi.

– Ei ollut helppo ajaa tuollaisessa tilanteessa ilman minkäänlaista kilpailua. Reitillä oli kuitenkin pitkiä erikoiskokeita Selvisin kisan ilman virheitä. Ainoa ongelma oli viimeisenä kilpailupäivänä toisessa etuiskunvaimentimessa, joka päästi kaasut ulos. Auto oli sen jälkeen vähän kumimainen ajettava, Latvala muisteli.

– Jos mestaruuden aikoo voittaa, jossakin vaiheessa pitää haastaa Ogier. Se pitää kuitenkin tehdä oikeassa paikassa, ja tyytyä varmistamaan MM-pisteet silloin kun ei ole järkevää riehua, kuten Meksikossa, Latvala summasi kilpailuaan, joka poiki hänelle kaksi pohja-aikaa.