Latvala valloitti Korsikan tyylillä

Jari-Matti Latvala sovitti vauhtinsa oikein monsuunisateen tielle tuoman veden, moskan ja mudan liukastamalla Korsikan MM-rallin reitillä. – Se oli kontrolloitu ajo. Viitospätkällä yritin mennä, muuten en ottanut missään vaiheessa riskejä. Tuo taktiikka näytti toimivan, Latvala tuumi. Seitsemän erikoiskoetta on joskus MM-rallin päiväannos. Korsikan rallissa se oli koko reitin kilpailuosuuden mitta, kun yksi reitillä kahteen kerran ollut erikoiskoe peruuntui. Erikoiskokeelle vienyt reitti oli ensin paikoin veden vallassa, sitten sateen mukana vuorilta tullut muta ja moska tekivät ek-tiestä ajokelvottoman. Korsikalla ajettiin MM-ralli ensi kertaa sitten vuoden 2008. Suomalainen voittaja kilpailussa nähtiin vasta kolmatta kertaa. Lancialla kisan voittanut Markku Alén nosteli Korsilla voittopystiä vuosina 1983 ja 1984. – Aika hieno tunne voittaa täällä ensimmäisenä suomalaisena noin pitkän tauon jälkeen, Latvala tuumi ja omisti voittonsa Korsikalla kuolleelle Henri Toivoselle.

Vaikein, jonka olen nähnyt

Kilpailureitti kierteli hieman edellisiä kertoja kapeammille ja monin paikoin sumputtavien mutkien täyteisillä teillä. -Vaikein reitti, jonka minä olen täällä koskaan nähnyt, Latvala summasi. Kisa alkoi perjantaina edellisyön rajun sateen liukastamilla teillä. Kun sade jatkui läpi päivän, kahden erikoiskokeen etapilla oli pidettävä pitää kieli keskellä suuta. Latvala ei ottanut riskejä ja tuli tauolle kolmantena 22,9 sekunnin päässä rallia johtavasta Fordin Elfyn Evansista ja 4,9 sekuntia toisena olevasta Hyundain Kevin Abbringistä. – Tulin tosi varovaisesti. Varsinkin tuo jälkimmäinen erikoiskoe oli todella vaikea. Siellä oli monta paikkaa, jossa vesi virtasi tien yli. Ei ollut luottoa ajaa niistä täysillä, Latvala kertaili. Sebastien Ogier teloi jälkimmäisellä erikoiskokeella takarenkaan ja keskeytti sitten illalla vaihdelaatikon rikkoutumiseen, joka toi 10 minuutin aikasakon. Latvalan ajokin vaihdelaatikko alkoi yskiä toisen ajopäivän jälkimmäisellä erikoiskokeella. -Alaspäin vaihtaessa joutui välillä vaihtamaan manuaalisesti. Pätkän aikana siinä hävittiin kärkeen joku kymmenen sekuntia, etapin ensimmäisen erikoiskokeen voittanut Latvala sanoi.

Rengasvalinta mietitytti

Rallin päätöspäivän kolmen erikoiskokeen etapille Latvala lähti kahden sekunnin johdossa ennen Evansia. – Sunnuntaina aamulla oli pientä epävarmuutta rengasvalinnoista. Valitsin neljä pehmeää ja kaksi kovaa kahden pitkän pätkän etapille, ja se onnistui, Latvala sanoi. Matkalla Latvala tosin ehti empiä, että oliko valinta oikein. – Ekalla pätkällä auto alkoi huojua. En tiennyt, johtuuko se renkaiden ylikuumenemisesta vai tien liukkaudesta. Ei ollut varmuutta myöskään millaista on vauhti, kun ei ollut väliaikoja, Latvala muisteli. Viidentoista sekunnin voitto Evansista päivän avanneella erikoiskokeella poisti Latvalalta huolet. – Toiselle pätkälle vaihdoin kaksi kovaa rengasta eteen ja pehmeät taakse. Pätkästä yhdeksän ensimmäistä kilometriä oli kosteaa ja loput kuivaa, joten pystyin menemään hyvin, vaikka leikkauksissa sai varoa koko ajan. Rallin päättäneelle Powerstagelle Latvala lähti varmistelemaan voittoa ja oli kolmas 10,2 sekuntia Ogierin pohja-ajasta, mutta iloinen mies. Taskussa oli uran 15. MM-rallin voitto ja toinen perättäinen ykkössija Ranskan MM-rallista.

new jersey labor laws about salaried employeesAlright, so those are the three exercises that I demonstrated. So, in summary: a pair of light dumbbells. Keeping your back straight. Not leading with your neck or head. And there it is. That’s how you can work out, with weights, for your abdominal exercises. My name is Michael Quebec, here at the Heritage Kickboxing Gym. ”And so yet another horror is added to the litany of shame.”Franks was not cited by Australia or Sanzaar after the incident, where he ran his hand over the face of Douglas early on in Knockoff Oakleys Sale the All Blacks’ win.Jones claimed Franks ”curled his fingers into a claw, then inserted them towards and apparently into the eye sockets of Douglas”. Claims to be the first website not to record their users’ IP addresses. They fake oakleys have been doing this since January 2009. They also provide the assurance that any information that is captured by their website won’t be shared with a third party.The search engine is clear about its mission to introduce more features that protect the privacy of users. Well, your visitors don’t like cheap oakleys outlet it either. Don’t let your visitors have to try and figure out what your website is all about. Make it crystal clear, right from the beginning. Be obvious. Having a big, descriptive headline or logo on your home page is a very effective way to announce what your website is cheap nfl jerseys wholesale about. Michelle Gaiser In 2010, Michelle Gaiser, 39, was accused of Discount Nike Shoes orchestrating at least three failed attempts to kill the wife of her former lover, Houston attorney Jeffrey Stern. Gaiser had accused Jeffrey Stern of being the mastermind behind the murder for hire plot, but prosecutors dropped the two counts of soliciting capital murder that Jeffrey Stern faced, saying they did not have sufficient evidence to go to trial. Yvonne Stern said during the trial that she forgave her husband for his infidelity and that they had become victims of a ”fatal attraction” situation. In July 2012, Gaiser was sentenced to 20 years in prison as part of a plea agreement.There is something inherently wrong when you see a man piloting a jet that has replaced a conventional cockpit glass dome with a plastic welding visor, and the typical flight suit with a more breathable shirtless look. When you see a man flying at you in a vehicle that offers about as much protection as a Harley Davidson, you know the bare chested psycho steering the thing doesn’t care about his own life but, rather, the amount of people chunks that will inevitably obstruct his view of the slaughter.