Tämä oli jo 17 perättäinen startti Walesissa, mutta silti reitillä oli peräti 2 täysin uutta erikoiskoetta (Penmachno ja Elsi) sekä uusia
osuuksia muillakin ”pätkillä”. Ralli ajettiin kolme viikkoa aikaisemmin kuin normaalisti ja keli oli hiukan lämpimämpi, mutta silti vettä oli satanut, joten tiet olivat savisen liukkaita, paitsi lauantai-iltapäivänä jolloin aurinko kuivatti teitä.
 
Alku oli minulle kankea ja pieniä virheitä sattui, joten eroa kertyi kärkeen, vaikka jotkut ek:t tulikin loistavasti. Perjantai-iltana olin
kolmantena 31 sekuntia johtavasta Tänakista.
 
Lauantaiaamuna ajettiin suosikkierikoiskokeeni Myherin, jonka ajoin suoraan sanottuna surkeasti, mutta sen jälkeen kiukku huonosta ajamisesta antoi uutta energiaa. Pohjalla käynnin jälkeen alkoi ajaminen sujua kuin ennen vanhaan. Tänak keskeytti teknisiin ongelmiin lauantaina, joka muutti tilannetta niin, että olinkin jo illan päätteeksi taistelemassa Ogierin kanssa rallin voitosta.
 
Sunnuntaihin lähdettiin Ogierin johtaessa 4,4 sekuntia. Tein heti aamun ensimmäisellä ”pätkällä” kovan hyökkäyksen ja välillä käyntiin jo ojassakin, mutta samalla vauhti oli sillä tasolla, että nousin Ogierin kantaan.  Ennen 2 viimeistä ek:ta olin jopa johdossa niukasti, mutta sitten Ogier kaivoi jostain lisää vauhtia enkä pystynyt vastaamaan hänen vauhtiinsa. Jouduin lopulta taipumaan toiseksi 10.6 sekunnin erolla, kun viimeisellä asvalttierikoiskokeella osuin kanttikiveen vähän vaurioittaen takajousitusta ja oli pakko höllätä.
 
Joka tapauksessa 2-sija palkintokorokkeella maistui tässä kisassa hyvältä 5-vuoden tauon jälkeen. Esapekka Lappi täydensi 3-sijalla hienosti valmistajan pistepussia.