//Katalonian MM-ralli 25.-28.10.2018 – sijoitus: 8.

Katalonian MM-ralli 25.-28.10.2018 – sijoitus: 8.

Mielenkiintoinen kilpailu oli luvassa, sillä merkkimestaruus- ja kuljettajatitteli olivat avoinna ja vielä lisämausteena Sebastien Loebin
ralliin osallistuminen. Soraerikoiskokeet olivat perinteisiä, mutta aika pitkälle käännetty toiseen suuntaan erillisiin vuosiin nähden.
 
Auto tuntui erinomaiselta heti alusta lähtien, ”syöttö oli kohdillaan” ja fiilis loistava. Tulosta olisi tullut, mutta osuin erikoiskokeella 4 La Fatarellassa irtokiveen, joka rikkoi vasemman takarenkaan. Ajoin tyhjällä renkaalla yli 10km, ja niinpä lopussa rengas purkautui rikkoen auton kyljen ja minulla oli tunteet pinnassa. Harvoin olen ollut niin kiukussa kuin ek:n 4 maalissa, koska pohja-aika olisi ollut tulossa, mutta irtokivi
pilasi hyvän ajan ja nyt sen sijaan takkiin tuli 40 sekuntia. Rengasrikosta sisuuntuneena lähdin jatkamaan samalla vauhdilla kuin
alussa, ja sitten homma alkoi luistamaan ja nousin sijalta 10 sijalle 5 sorapäivän lopuksi.
 
Toinen kilpailupäivä alkoi märällä asvaltilla ja autot olivat vaihdettu asvalttisäätöihin. Kun oli märkää, niin valitsin sadekelin renkaat, ja ne toimivat loistavasti. Ajoin koko päivän sadekelin renkailla, ja kun kärjessä Ott Tänakilla meni rengas rikki, niin olin yhtäkkiä noussut
päivän päätteeksi rallin johtoon. Olin onnistunut rengasvalinnoissa ja ajaminen oli ollut rentoa.
 
Sunnuntaiaamu valkeni kylmänä, mutta märät tiet olivat kuivumaan päin kovan tuulen myötä. Sebastien Loeb onnistui kovilla renkailla päihittämään selvästi kaikki muut kuljettajat, jotka olivat lähteneet pehmeillä renkailla liikkeelle. Ennen 2 viimeistä ek:ta, olin toisena Loebin takana 7,1 sekuntia ja päätin taistella voitosta loppuun asti. Kova yrittäminen kuitenkin kostautui, kun leikkasin vasemman etupyörän kaiteen alla olevaan pilariin rikkoen renkaan ja vaurioittaen ohjausta. Maaliin päästiin varovasti ajaen, mutta se pudotti sijoituksen 8:nneksi.
 
Sebastian Loeb teki hurjan tempun voittamalla rallin 5 vuoden tauon jälkeen, Ogier oli toinen ja Elfyn Evans kolmas.
2018-11-29T08:26:28+00:00