Korsikan kilpailu lähti tahmeasti käyntiin. En saanut parasta fiilistä ajamiseen, mutta silti olin siinä alussa kuitenkin noin kuuden parhaan joukossa, ennen kuin rengas meni rikki. Yritin ajaa liian pitkään EK:lla nro 2. Jouduin lopulta vaihtamaan renkaan ja menetin siinä aikaa jo kaiken kaikkiaan lähes kolme minuuttia.  Kisa oli aikalailla heti alussa jo mennyt pilalle ja asfaltilla on hirveän vaikea saada sitä aikaa kiinni mitä on menettänyt. Erot on aika pieniä nykyään MM-rallissa. Yritin siinä vain ajaa ja hakea fiilistä ajamiseen, muttei oikein sujunut. Ajaminen oli tosi takkuista. Sitten lopulta meni vielä lauantaina toinen rengas rikki. No, siitä selvittiin siten, että rengas vaihdettiin EK:lla. Rengas meni niin huonoksi, että se meni heti rikki. Siinä meni taas noin kaksi minuuttia. Tiputtiin kauas tuloksissa. Lopulta siitä takkuisesta kisasta, joka ei ollut ajollisesti onnistunut ja tuli kaksi rengasrikkoa, tuli kymmenes sija, että ei paljon lohduttanut. Korsikan jälkeen tajusin, että nyt on asioiden parannuttava. Missään vaiheessa en ollut kovin hyvässä vauhdissa siinä kilpailussa.