Prealpi Master Show Ralli 26-27.11.2005

Kartanlukija: Miikka Anttila

Rallissa oli 1 ek, joka ajettiin 4 kertaa. Teiden kulkukelpoisuus oli vaikea, kun tiet olivat mutaisia, liukkaita ja tiellä oli vettä. Kahdella ensimäisellä ek:lla oli vaikeuksia saada moottori pysymään käynnissä vesilammikoissa. Kaksi viimeistä kertaa onnistuikin tosi hyvin , kun lammikot kuivuivat. Tuloksena olikin päivän jälkeen N-ryhmän voitto ja yleiskilpailun toinen sija.

Kilpailu oli hyvä päätös kaudelle 2005.

yleisen 2. N-ryhmän 1.

Auto: Subaru Impreza WRX STI -05
Huoltoteamina Motoring Club.

2016-11-04T09:30:21+02:00

SM ralli, Uusikaupunki 10.9.2005

Kartturina Miikka Anttila.

Auto valmistui aivan viime hetkellä ennen kilpailua. Emme päässeet yhtään testaamaan joten heti ensimmäisellä pätkällä tuli tappiota 4.5 sekuntia. Tämän jälkeen ajat olivat kohdallaan lukuunottamatta yleisö ek:ta. Harvinaisen tiukassa SM-osakilpailussa olimme kisan neljänsiä häviten voittajalle juuri sen 4.5 sekuntia, mikä tuli takkiin ek:lla 1. Kolmas sija hävittiin pienimmällä mahdollisella erolla eli 0.1 sekunnilla.

yleisen 4. A ryhmän 4.

Autona Toyota Corolla WRC.
Huoltoteamina Latvala Motorsport Oy.

2016-11-04T09:29:45+02:00

Pirelli ralli, Tampere 30.7.2005

Kartturina Miikka Anttila.

Ennen kilpailua autoon laitettiin uusi jousitus ja testattiin huolellisesti. Pirelli ralli oli testikilpailu Neste rallia varten, joten 95% :lla virheettömällä ajolla palkkiona maalissa oli toinen sija.

yleisen 2. A ryhmän 2.

Autona Toyota Corolla WRC.
Huoltoteamina Latvala Motorsport Oy.

2016-11-04T09:29:15+02:00

SM Waltikka ralli, Valkeakoski 18.6.2005

Kartturina Miikka Anttila.

Waltikka ralli avasi SM-kesäkauden ja fiilis oli jännittynyt, sillä tiedossa oli nopeita teitä. Olimme kyllä testanneet autoa hyvin ennen kilpailua ja se oli iskussa kisaa varten. Sain kilpailuun unelma-alun ollen ensimmäisellä pätkällä toinen häviten pohjista puoli sekuntia. Ensimmäiseen huoltoon saapuessa olin kuitenkin kolmantena, mutta hyvissä kärkkymis asemissa. Ek 4 tuli valtavan hienosti, mutta lopussa rikoin renkaan ja hävisin vähän. Siitä sisuuntuneena ajoin ensin hyvän ajan ek:lle 5 ja sitten elämäni ensimmäiset pohjat SM rallissa ek:lle 6 ! Toisella huoltotauolla olin noussut toiseksi ja pystyin pitämään paikkani aina maaliin saakka, mutta keskeytys ei ollut kovin kaukana. Kytkin rikkoontui viimeisen ek:n lopulla ja pääsimme juuri ja juuri ajoissa maaliin!

yleisen 2. luokan 2.

Autona Toyota Corolla WRC.
Huoltoteamina Latvala Motorsport Oy.

2016-11-04T09:28:38+02:00

SM Vaakuna ralli, Mikkeli 18-19.2.2005

Kartturina Teppo Leino.

Kuljettajan vaihdoksen kautta lähdin kilpailuun mukaan, sillä isäni piti alunperin ajaa tämä ralli, mutta hän totesi kilpailusta olevan minulle enemmän hyötyä kuin hänelle.

Ensimmäinen ek meni erittäin huonosti, sillä en löytänyt rytmiä ajamiseen. Tämän jälkeen ajaminen alkoi sujua ja huollossa vielä muutimme auton säätöjä, jonka jälkeen pätkäajat paranivat huomattavasti. Loppupäivä sujui virheettömästi, mutta ajoin ehkä liian paljon poikittain, koska eroa kärkeen kertyi aika paljon. Sijoitus oli maalissa 4., enkä ollut ihan tyytyväinen, mutta tiedän, mitä pitää ajamisessa parantaa. Jää nähtäväksi pystynkö muuttamaan ajotyyliä suoraviivaisemmaksi.

yleisen 4. luokan 4.

Autona Toyota Corolla WRC.
Huoltoteamina Latvala Motorsport Oy.

2016-11-04T09:27:56+02:00

Vanajanlinnaralli, Hämeenlinna 15.1.2005

Kartturina Miikka Anttila.

Oli mahtava palata pitkän tauon jälkeen WRC:n rattiin. Ensimmäiset 3 ek:ta sujuivat loistavasti, lukuunottamatta ek 2:n alun pientä pumppailua. Olimme siis tauolle tultaessa kilpailun johdossa, mutta niukasti ennen Kosti Katajamäkeä ja Jouni Ampujaa. Nelos ek:lla kärsimme lumipölystä sään ollessa tyyni, siksi yritimme ek:lle 5 teipata valoja. Siitä ei ollutkaan apua, vaan haittaa valojen heiketessä. Jäimme tällä ek:lla 16 sekuntia Jouni Ampujan pohjista. Luulin menettäneeni voiton mahdollisuuden mentäessä viimeiselle pätkälle. Päätin kuitenkin ajaa täysillä tavoitellakseni pohja-aikaa. Maalissa meitä odotti yllätys, Jouni Ampuja oli ajanut risteyksen pitkäksi ja menettänyt niin paljon aikaa, että meistä tuli voittajat. Voitto tuntui pitkästä aikaa valtavan hyvältä.

Yleisen 1. Luokan 1.

Autona Toyota Corolla WRC.
Huoltoteamina Latvala Motorsport Oy.

2016-11-04T09:27:25+02:00
Go to Top