Katalonian MM ralli 27-30.10.2005

Kartturina Miikka Anttila.

Katalonian ralli alkoi hyvin, mutta toisella pätkällä iski huono onni ja vasen eturenkaamme puhkesi. Meidän täytyi vaihtaa se kesken ek:n jolloin menetimme 2 ja ½ minuuttia. Sen jälkeen kiristin tahtia saadakseni N-ryhmän johtajan kiinni. Mutta vauhtia oli liikaa ja kärsimme vielä kaksi rengasrikkoa ja meidän oli luovuttava toivosta voittaa. Onneksi onnistuin ajamaan muutamia erinomaisia ek aikoja, vaikkakin välillä koimme kauhunhetkiä. Olimme yleisen sarjan 19. ja kakkosia N-ryhmässä.

yleisen 19. N ryhmän 2.

Autona Subaru Impreza WRX STI -05, ryhmä N
Huoltoteamina Motoring Club

2016-11-04T09:26:45+02:00

Korsikan MM ralli 20-23.10.2005

Kartturina Miikka Anttila.

Korsikan ralli alkoi ongelmitta ja ajoni oli hyvin rentoutunutta. Tein ainoan virheen kakkos pätkällä kun sain edellä ajavan auton kiinni. Keskittyminen herpaantui ja ajoin ulos. Aikaa ei onneksi mennyt kuin 20 sekuntia ja autoon ei tullut vaurioita. Lauantaina pätkä aikamme olivat kilpailukykyisiä. Sain muistutuksen tämän rallin hurjasta vauhdista kun osuin tiukassa vasemmassa suojakaiteeseen, mutta onneksi aikaa ei menetetty. Sunnuntaina nousimme yleiskilpailussa 15. ja lopulta voitimme N-ryhmän.

yleisen 15. N ryhmän 1.

Autona Subaru Impreza WRX STI -05, ryhmä N
Huoltoteamina Motoring Club

2016-11-04T09:26:15+02:00

Walesin MM-ralli 15-18.9.2005

Kartturina Miikka Anttila.

Kaksi ensimmäistä ek:ta totuteltiin uudenaikaiseen WRC-autoon, mutta kolmannella ek:lla syntyi jo kahdeksanneksi nopein aika. Valitettavasti perjantain loput ek:t menivät pieleen väärän rengasvalinnan takia. Lauantai aamuna olimme toivoa täynnä, mutta laturissa ilmeni vika, jonka korjaaminen huollossa vei 12 minuuttia yliaikaa. Tästä rangaistus oli 2 minuuttia lisäaikaa aikoihimme. Menetimme näin mahdollisuuden kilpailussa pistesijoihin. Lauantaina iltapäivänä syntyi elämäni parhaimmat ek-ajat, sillä olin 3 kertaa kuudenneksi nopein. Sunnuntaina oli tarkoitus jatkaa samaan malliin, mutta heti ensimmäisellä ek:lla kaasuvipu lähti irti. Sen korjaaminen kesken ek:n vei 4 minuuttia. Seuraavalla ek:lla oli tarkoitus saada hyvä aika, mutta emme sitten päässeetkään starttaamaan seuraavalle ek:lle Marko Märtinin ikävän onnettomuuden vuoksi. Kilpailu keskeytettiin ja menimme huoltoon. Vetäydyimme kilpailusta Märtinin menehtyneen kartanlukija Michael Parkin kuolemaa kunniottaen.

keskeytys ek 15

Autona Ford Focus WRC
Huoltoteamina Viijari Oy

2016-11-04T09:25:42+02:00

Saksan MM-ralli 25-28.8.2005

Kartturina Miikka Anttila.

Heti ensimmäinen ek onnistui hyvin, mutta maaliin tullessa auton etujarrut syttyivät tuleen maali AT:llä, kun jouduimme odottamaan normaalia kauemmin. Menetimme palon takia etujarrut ja jouduimme ajamaan kaksi seuraavaa ek:ta pelkällä käsijarrulla. Jäimme siinä yli viisi minuuttia. Ongelma saatiin korjattua huollossa ja siitä alkoi ankara takaa-ajo. Olimme hyvässä nousussa, kunnes lauantaina iltapäivällä hajosi vaihdelaatikko. Laatikon vaihtaminen huollossa vei 8 minuuttia ylimääräistä aikaa. Saimme AT:tä 2 minuuttia. Tämän jälkeen alkoi taas uusi nousu. Ajo onnistui erittäin hyvin ja olimmekin maalissa N-ryhmän toisia.

yleisen 21. N ryhmän 2.

Autona Subaru Impreza WRX STI, ryhmä N
Huoltoteamina Motoring Club

2016-11-04T09:25:09+02:00

Neste ralli 4-7.8.2005

Kartturina Miikka Anttila.

Shakedownissa tein pienen ajovirheen osuen isoon kiveen. Onneksi auto pysyi tiellä eikä osunut puihin vaan selvisimme pienin vaurioin. Tämä vain valitettavasti antoi hieman stressaavan alun kilpailuun. Alkupätkillä ajo oli tahmeaa, mutta löydettyäni juuri oikean rytmin perjantaina iltapäivällä Vellipohja II:n kovavauhtisessa jarrutuksessa osuimme tielle muodostuneeseen isoon kuoppaan. Siinä rytäkässä hajosi jäähdyttäjä. Ajoin kuitenkin hiukan matkaa eteenpäin, kun en malttamattomana pysähtynyt heti rikoin autosta moottorin. Edessä oli keskeytys ja monta hienoa erikoiskoetta jäi ajamatta.

keskeytys ek 7

Autona Toyota Corolla WRC
Huoltoteamina Latvala Motorsport Oy

2016-11-04T09:24:26+02:00

Argentiinan MM-ralli 14-17.7.2005

Kartturina Miikka Anttila.

Tahmea alku, mutta vauhtiin päästyä ajo maistui, kunnes perjantai iltana koimme ensimmäisen rengasrikon. Vaihdoimme renkaan erikoiskokeella ja sen jälkeen samalla ek:lla katkesi rasituksesta alapallonivel ja pyörä taittui alle. Edessä oli keskeytys. Lauantaina jatkoimme super ralli säännön turvin. Lauantaina aamulla ensimm. ek:lla N-ryhmän toiseksi nopein aika. Toisella ek:lla vauhtia oli jo liikaa ja lisäksi pieni keskittymishäiriö antoivat ainekset ulosajoon. Osuimme perä edellä rautapaaluun ja auton takajousitus vaurioitui ja kun yritimme jatkaa ajoa oikea takapyörä lähti irti ja edessä oli keskeytys. Kokemusta olisi saanut tulla vähän enempi!

keskeytys ek 8

Autona Subaru Impreza WRX STI, ryhmä N
Huoltoteamina Les Walken Rally team

2016-11-04T09:23:48+02:00

Uuden Seelannin MM-ralli 28.4-1.5.2005

Kartturina Miikka Anttila.

Ralli alkoi hyvillä mielin, sillä auto oli tuntunut testeissä tosi hyvältä. Kaksi ensimmäistä ek:ta meni totutellessa Uuden-Seelannin olosuhteisiin. Ek:lla 3 olin jo toiseksi nopein N-ryhmässä. Ek:lla 4 vauhti vain kasvoi ja lopulta sen verran liikaa että osuin erään sillan betonireunaan ja rikoin renkaan. Hävisin siinä 30 sekuntia. Ek 5 meni kivasti ollessani N-ryhmän kolmas ja ek:lle 6 syntyi ensimmäistä kertaa elämässäni N-ryhmän nopein aika. Riemu ei riittänyt kovin pitkään, sillä heti pätkän jälkeen siirtymätaipaleella alkoi koneesta vuotaa öljyä ja kilpailu päättyi konerikkoon.

keskeytys ek 7

Autona Subaru Impreza WRX STI, ryhmä N
Huoltoteamina Les Walken Rally team

2016-11-04T09:23:12+02:00

Italian MM-ralli, Sardinia 7-10.4.2005

Kartturina Miikka Anttila.

Ajoimme ennen kilpailua yli 100 km testiä ja auton uusi jousitus saatiin säädettyä sopivaksi kilpailun olosuhteisiin. Kilpailu alkoi valitettavasti harmillisella tavalla, kun vaihteensiirtäjätanko rikkoontui ja kolmoisvaihde jäi päälle. Pystyin kuitenkin ajamaan 60 ek kilometriä 3-vaihteella päästäkseni huoltoon. Huollossa vika korjattiin ja perjantai päivä sujui kiviä kierrellessä. Lauantaina oli pitkiä pätkiä ja paikka paikoin aika kivisiä osuuksia. Ajoin lauantain ek:t läpi ilman suurempia riskejä. Sunnuntai aamun ensimmäinen ek oli jokseenkin tuttu minulle vuoden 2003 Costa Smeralda rallista ja onnistuinkin ajamaan sinne huippu hyvän ajan. Loppupäivä oli tasaista yritystä. En ottanut hulluja riskejä, joten ajo palkittiin maalissa N-ryhmän voitolla ja yleiskilpailun 16. sijalla.

yleisen 16. N-ryhmän 1.

Autona Subaru Impreza WRX STI, ryhmä N
Huoltoteamina Motoring club

2016-12-30T12:48:02+02:00

Ruotsin MM-ralli, Karlstad 11-13.2.2005

Kartturina Miikka Anttila.

Ralli lähti tasaisella ajolla mukavasti liikkeelle, kunnes ek:lla 3 seurasin isojen poikien linjoja ja osuin kiveen. Iskunvaimennin meni rikki ja vanne meni kappaleiksi. Oli pakko vaihtaa rengas. Vaihto ei onnistunut täysin nappiin, sillä tunkki kaatui ja aikaa kului peräti 5,5 minuuttia. Pätkän maalissa meitä lohdutti tieto, että samaan kiveen oli osunut kuusi muuta WRC-kuljettajaa. Perjantai loppupäivän ja lauantain pyrin ajamaan varmasti, mutta kuitenkin samaan aikaan hyviä pätkäaikoja. Joukkoon mahtui huonojakin aikoja, sillä meillä lähti renkaista nastat irti aina viimeisellä pätkällä ennen huoltoa.

Sunnuntaina oli luvassa kivoja pätkiä ja onnistuin ajamaan hyviä aikoja ja olin peräti uudella erikoiskokeella kymmeneksi nopein. Sunnuntaina autossa oli pieni hydrauliikkavuoto, joka hieman hidasti menoa, mutta ei merkittävästi. Rallin kuudestoista ja maalissa ihan tyytyväinen.

yleisen 16. A-ryhmän 15.

Autona Toyota Corolla WRC
Huoltoteamina Latvala Motorsport Oy

2016-11-04T09:20:45+02:00
Go to Top