Norjan MM-ralli 13.-15.2.2009

Norjan MM-ralli tarjosi fantastiset puitteet talvirallille: korkeat lumipenkat, nopeat ja hyväkuntoiset tiet, huoltoparkki sisätiloissa ja paljon yleisöä katsomassa kilpailua.
Lähdin kilpailuun taistelemaan voitosta, sillä edellisestä lumikisasta oli voitto takana. Lähtöpaikkani perjantaina oli 9:s auto tiellä ja kuvittelin, että pääsen ajamaan puhtaassa urassa hyviä aikoja, mutta toisin kävi. Ajoimme kilpailussa Pirellin uudella piikkirenkaalla, joka on yhtä leveä kuin sorarengas. Urassa ajaminen ei ollutkaan niin helppoa uudella renkaalla kuin vanhalla kapealla renkaalla. Ensimmäiseen huoltoon tultaessa olin kolmantena, mutta jo 26 sekuntia perässä rallin johtajaa Mikko Hirvosta.
Iltapäivällä vauhtini parani selvästi kun tie oli kaikille tasavertainen ja päivän päätteeksi ero oli pysynyt samana, mutta johtajaksi oli vaihtunut Sebastian Loeb.
Lauantaiaamuna tiesin, että jos haluaa taistella rallin voitosta, niin olisi iskettävä ”pohjia” pitkillä erikoiskokeilla. Ajoni ei jostain syystä ollut rentoa ja kun Hirvonen ja Loeb hyökkäsivät aamun ensimmäisellä ek:lla niin ”turpaan” tuli 15 sekuntia. Siinä vaiheessa tiesin, että nyt ei taida pystyä ajamaan enää voitosta, mutta hyviä aikoja kyllä voin ajaa. Aamun ensimmäisen ek:n jälkeen vauhtini sitten löytyi ja onnistuin ajamaan jopa kahdet ”pohjatkin”. Päivän päätteeksi eroa kärkeen oli kertynyt 43 sekuntia.
Sunnuntaina Hirvonen ja Loeb ajoivat kovan taistelun rallin voitosta, jonka Loeb kuitenkin käänsi paremmaksi itsellensä, mutta Mikko taisteli hienosti. Itse ajelin ilman riskejä kolmanneksi, vaikka viimeisellä ek:lla ajoinkin risteyksen vähän pitkäksi. Tulin siis maaliin kolmantena, mutta pieni pettymyshän se oli, kun ei pystynyt haastamaan Loebia ja Hirvosta. Rallin jälkeen tajusin, että olin tehnyt kisaa varten ehkä vähän väärät säädöt ja siksi auto tahtoi mennä kovasti poikittain. Ajoni oli varmaan ollut näyttävää, mutta ei niin nopeaa; tämä oppi oli kuitenkin tärkeää tulevaisuutta varten.

2016-10-14T11:40:46+03:00

Irlannin MM-ralli 30.1.-1.2.2009

Lähdin kauden avaukseen hakemaan sijoitusta neljän joukkoon ja saamaan hyvän aloituksen vuodelle. Kuitenkin ennen kilpailua asiat eivät olleet menneet kovin hyvin, sillä olin joutunut liikenneonnettomuuteen edellisenä viikonloppuna testien aikaan, kun vastaantuleva auto ajoi päälleeni kovasta vauhdista. Ehdin väistämään niin paljon, että autot osuivat kyljittäin toisiinsa ja henkilövanhinkoja ei onneksi sattunut, vaikka autot vaurioituivat pahoin…
Sain rallissa unelma-alun, kun lähdin ajamaan kovaan vesisateeseen ns. lumirenkaalla ilman nastoja muiden kärkikuljettajien ajaessa asvalttirenkaalla. Ajoin ensimmäiselle erikoiskokeelle 17 sekunnin pohjat ennen Urmo Aavaa. Toisella ek:lla kaikki sitten meni pieleen, kun auto lähti vesilätäköstä luisuun ja jouduin korjaamaan auton suoraan. Ajauduin liian sisälle mutkaan, jossa oli kivi joka rikkoi vasemman eturenkaan ja jousituksen. Pääsiin ek:n loppuun tyhjällä renkaalla, mutta maaliviivalla vasen etujousitus rikkoontui kokonaan. Yritimme korjata Miikan kanssa jousitusta kuormaliinoilla, mutta emme saaneet sitä riittävän vahvaksi ja edessä oli keskeytys. Pettymys oli kova, mutta kuuluu lajin luonteeseen! Jatkoimme superrallisääntöjen mukaan rallissa lautaina ja sunnntaina keräten kokemusta ja fiilistä asvalttiajoon. Olosuhteet olivat hyvin vaikeat kovan vesisaateen vuoksi lauantaina, mutta sunnuntai olikin sitten jo kuivempaa. Erikoiskoeaikana vaihtelivat, sillä pyrin ajamaan riskittömästi, mutta ajoin muutaman hyvän ajan jotka lämmittivät mieltä. Tulimme rallin maaliin sijalla 14 ja saimme 2 valmistajan pistettä.

2016-10-14T11:27:45+03:00
Go to Top