Jordanian MM-ralli 02.-04.04.2010

Tämä on MM-sarjan vaikeimpia kilpailuja johtuen hankalista teiden luonteista, kuumudesta ja kiintopisteiden puuttuessa erikoiskokeilta. Kilpailu alkoi perinteisestä ralliviikonlopusta poiketen torstaina klo 11 seremonialähdöllä, josta suunnattiin heti erikoiskokeille. Aloitin kisan ajamalla ensimmäiselle kahdelle ek:lle pohjat, joten olimme taas kilpailukykyisiä Citroenien kanssa. Auto tuntui mahtavan hyvältä ajaa liukkailla sorateillä, joten fiilis oli korkealla. Ensimmäinen kisapäivä sujui tasaisesti ilman virheitä auton toimiessa moitteettomasti. Torstai-illan viimeisellä ek:lla nähtiin taktikointia, kun muutamat kilpakumppanit hidastelivat saadakseen parempia lähtöpaikkoja seuraavalle päivälle. Teimme päätöksen yhdessä tiimin ja kartanlukijani Miikka Anttilan kanssa, että ajamme normaalisti ja pidämme kärkipaikan perjantaille. Torstain jälkeen johdin rallia 30,2 sekunnilla ennen Sebastian Ogieria, Sebastian Loeb oli kolmantena 31,8 sekuntia perässä. Perjantai-aamuna tiimikaverini Mikko Hirvonen joutui keskeyttämään leikattuaan maapenkkaan rikkoen vasemman etujousituksen. Minä aurasin teitä, joilla oli aika paljon irtosoraa, joten ajamisessa oli paljon haastetta. Perjantaina ajettiin myös rallin pisin ek, Jordan River, joka oli yli 40km pitkä. Tämä oli rallin vaativin ek, ja se ajettiin kahteen kertaan. Jordan River ei sopinut minulle, ja molemmilla ajokerroilla hävisin sillä yli 20 sekuntia Loebille, vaikka kaikilla muilla ”pätkillä” olin lähellä Loebia. Vaikean päivän jälkeen Loeb johti rallia, Ogier toisena 24,6 sekuntia perässä ja minä kolmantena 27,7 sekuntia takana Loebia. Lauantai-aamuna ralli sai uuden käänteen, kun taktikointi astui kuvaan suuremmassa mittakaavassa: Ogier meni ensimmäisenä reitille ottaen ”AT”-minuutteja, Loeb toisena, Hirvonen kolmantena (superrallissa) ja minä neljäntenä. Taktikoinnilla pyrittiin parantamaan lähtöpaikkoja, joka ei ollut enää urheilullisesti oikein. Yritin antaa painetta Loebille aamun ensimmäisellä ek:lla, joten pari tilannettakin mahtui matkalle, mutta silti hävisin hänelle siellä 0,4 sekuntia. Aamun ensimmäisen ek:n jälkeen keskityin ajamaan toista sijaa, sillä Ogier oli kaukana lisäminuuttien vuoksi, mutta kovin uhka tuli Petter Solbergilta. Hän hyökkäsi aamun toisella ek:lla ja nousi jo 12,7 sekunnin päähän, mutta onneksi pystyin sen jälkeen kasvattamaan eroa häneen. Lopulta kaikki meni suunnitelmien mukaan ja tulin maalin rallin toisena, Loebin voittaessa ja P. Solbergin ollessa kolmas. Olin hyvin tyytyväinen toiseen sijaan niin kuin myös tiimikin.

2016-10-19T22:03:57+03:00

Meksikon MM-ralli 05.-07.03.2010

Kilpailu oli kauden ensimmäinen soralla sekä paluu kuivalle soralle puolen vuoden tauon jälkeen. Olin päässyt ajamaan 2 päivää testiä Espanjassa Meksikoa varten, mutta olosuhteet olivat silloin sateiset sekä viileät, joten niistä testeistä ei ollut kovin paljon apua rallia varten. Ralli starttasi perjantai-aamuna n. 23km pitkällä erikoiskokeella, joka oli käytännössä kokoajan ylämäkeä. Heti tällä ensimmäisellä ek:lla näkyivät autojen voimasuhteet, sillä Citroenit olivat Fordeja selvästi nopeampia. Petter Solberg otti kärkipaikan, minä olin vasta viidentenä ja Hirvonen kuudentena. Päivän kuluessa vauhtini parani, kun sain muutettua autoa mieleisemmäksi, mutta Citroenit silti tuntuivat vain karkaavan. En tehnyt päivän aikana isompia virheitä, mutta muutamissa rytkyissä auton keula hiukan taipui ja starttimoottori hajosi, mutta ne eivät vaikuttaneetajamiseen. Päivän päätteeksi P. Solberg johti, Ogier toisena, Loeb kolmantena, Sordo neljäntenä, minä viidentenä ja Hirvonen kuudentena. Lauantaille sain paremman lähtöpaikan ja kuvittelin, että pystyn antamaan painetta ”Citikoille”, mutta kovan työn takana oli pystyä ajamaan aikoja kolmen joukkoon. Muutin auton jousitusta kovemmaksi päivän aikana, joka paransi selvästi autoa nopeilla osuuksilla, mutta silti ei ollut toiveita ”pohja-aikoihin”. Kärsin päivän aikana yhden rengasrikon, mutta siihen ei mennyt kuin 20 sekuntia. Sordo ajoi aamulla ulos ja rikkoi jousituksen, joten nousin tuloksissa neljänneksi. Loeb ajoi uskomattoman kovaa ja otti johtopaikan ennen P.Solbergia ja Ogieria. Sunnuntaina ajoin samaa vauhtia kuin lauantai-iltapäivällä, mutta ilman riskejä. Sijoitukseni muuttui kuitenkin lopulta neljännestä viidenneksi, kun päästin toiseksi viimeisellä ek:lla tallikaverini Hirvosen ohitseni, että hän saisi enemmän henkilökohtaisia pisteitä kuljettajamestaruustaistelua varten. Loeb voitti ralli, Solberg toinen ja Ogier kolmas. Ralli oli turhauttava Fordille, ja jäi paljon mietittävää, miksi emme pystyneet ”Citikoiden” vauhtiin… Yksi syy saattoi olla se, että kun Meksikossa ajetaan yli 2 kilometrin korkeudessa, niin ilma on ohutta ja voimaa ei ole samalla tavalla käytettävissä: Fordin 5-vaihteinen vaihdelaatikko ei ole välityksiltään niin hyvä näissä olosuhteissa kuin Citroenin 6-vaihteinen.

 

2016-10-19T21:35:54+03:00

Ruotsin MM-ralli 12.-14.02.2010

Kaudella 2010 roolini on toimia ”kakkoskuljettajana” keräten tiimille pisteitä sekä tukea Mikkoa hänen mestaruustaistelussa. Roolini koskee vain vuotta 2010, jonka aikana pyrin parantamaan tasaisuutta. Vuosi 2010 lähti liikkeelle Ruotsista, joka oli toiminut viimeksi kauden avauksena vuonna 1996. Olosuhteet olivat hyvin lumiset ja pakkasta riitti, mutta teiden pinnassa oli vain ohut jääkerros. Tämä tarkoittikin sitä, että olosuhteet tulisivat olemaan vaihtelevat; lunta, jäätä, soraa ja sekoitusta. Ralli alkoi torstai-iltana Karlstadin raviradalla ajetulla yleisö erikoiskokeella, mutta perjantai-aamuna kisa sitten pääsi kunnolla alkamaan Likenäsin metsä-ek:lta. Kilpailu alkoi omalta kohdaltani hiukan varovaisesti, kun yritin pyrkiä ajamaan kovaa, mutta ilman suurempia riskejä. Rallin toisen ek:n jälkeen olin neljäntenä 4,1 sekuntia johtavasta Sebastian Loebista. Jäin perjantaina tasaisesti koko ajan, mutta yhdet ”pohjat” pystyin kuitenkin ajamaan. Päivä sujui ilman suurempia ongelmia, mutta kerran ajoin yhden risteyksen pitkäksi ja jouduin peruuttamaan. Perjantain jälkeen Hirvonen johti, Loeb toisena, Sordo kolmantena ja minä neljäntenä 21,1 sekuntia Sordosta. Lauantaina pyrin antamaan painetta Sordolle, mutta heti aamusta alkaen näytti siltä, että hän karkaa minulta. Auto tuntui aliohjaavalta ja ajoasentokaan ei tuntunut parhaalta mahdolliselta. Iltapäivän huollossa auton takapään korkeutta muutettiin ja myös penkin asentoakin. Sen jälkeen ajo alkoi kulkea ja aloin saamaan Sordoa kiinni. Lauantai-iltana ennen viimeistä metsä-ek:ta olin 9,4 sekuntia Sordoa perässä. Onnistuin tällä päivän viimeisellä Fredriksbergin metsä- ek:lla ajamaan ”pohjat”, ja kun Sordon moottori oli ylikuumentunut siirtymille tarkoitetun muovisuojan unohtuessa jäähdyttäjän eteen, menetti hän siellä n. minuutin verran aikaa. Lautain jälkeen olin siis rallissa kolmantena. Sunnuntaina tehtäväni oli vain tuoda auto varmasti maaliin kolmannella sijalla. Päivä mene täysin nappiin ja onnistuin myös säästämään renkaita, kun sunnuntain ”pätkät” olivat täysin soralla, mikä auttoi ajamaan pari ”pohja-aikaa”. Mikko Hirvonen piti pintansa ja voitti rallin, Loebin ollessa toinen. Tämä oli mahtava aloitus tiimille, ja itse olin onnistunut saamaan viimeksi hyvän aloituksen 5 vuotta sitten.

2016-10-19T21:31:51+03:00
Go to Top