Meksikon MM-ralli 05.-08.03.2015

Liukkaus yllätti ja onni kiersi Latvalan Meksikossa

Meksikon MM-rallissa kuljettajia odottivat tutut, karut vuorten rinteillä kulkevat soratiet sekä moottorista tehoja syövä vähähappinen ilman. Sää sen sijaa oli aamuisin poikkeuksellisen viileä ja sen tuoma teiden liukkaus tuotti VW:n uuteen WRC-Poloon vielä kunnon otetta hakeneelle Latvalalle kisan alussa ongelmia.

– Ei ollut luottoa auton peräpäähän. Pelkäsin koko ajan, että se yliohjaa, Latvala totesi ensimmäisen varsinaisen kilpailupäivän jälkeen

Vauhtia söivät myös varovaiset rengasvalinnat. Kylmissä oloissa pehmeä rengas olisi ollut oikea valinta. Latvalalla oli noilla perjantaina aamun viileydessä ajetulla neljälle erikoiskokeelle yksi pehmeä rengas, loput olivat kovia, joilla kisa normaalisti ajetaan.

– Pehmeää rengasta ei Meksikossa yleensä käytetä, mutta nyt se olisi ollut oikea ratkaisu, Latvala totesi.

Perjantaina ilman lämpötila laski paikoin alle 10 plusasteen, joka tarkoitti, ettei pehmeä seos kuumene ja kulu samaan tapaan kuin Meksikon normaaleissa olosuhteissa.

Lauantain etapille Latvala pääsi toiselta sijalta, mutta onnea ei ollut matkassa. Matkanteko päättyi ulosajoon ja keskeytykseen, kun auto kolahti vuoreen seinään etapin toisella erikoiskokeella. Iskun seurauksena vasen takapyörä irtosi viisi kilometriä ennen erikoiskokeen maalia. Matkaa huoltoon oli vielä kahden pikataipaleen verran, joten Latvalan oli pakko keskeyttää. Hän oli siinä vaiheessa pudonnut seitsemänneksi.

– Siinä oli kaksi peräkkäistä oikealla kääntyvää mutkaa ja sisäkurvissa kaksi reikää peräkkäin. Yritin väistää sitä ensimmäistä reikää ja auto karkasi pois puhtaalta ajolinjalta liukkaalle. Sen jälkeen perä otti vuoren seinään, Latvala muisteli.

– Ajo kulki hyvällä rytmillä. Vauhdilla ei tässä tilanteessa ollut mitään tekemistä. Tein virhearvion, kun yritin säästää etujousitusta.

Latvala palasi kilpailuun sunnuntaina, mutta ei aivan onnistunut ottamaan pisteitä Powerstage-erikoiskokeelta jäätyään sillä neljänneksi.

Rallissa kaksi pohja-aikaa tehneen Latvalan loppusijoitus oli viidestoista. Kisan voitti Sebastien Ogier ennen Citroenin Mads Östbergiä.

 

2016-11-22T20:12:54+02:00

Ruotsin MM-ralli 12.-15.02.2015

Ruotsin ralli koetteli, mutta sorasäädöt löytyivät

Vuosi sitten Jari-Matti Latvalalla napsahti kaikki kohdalleen Ruotsin rallissa. Tänä vuonna ongelmat auton ajettavuuden kanssa ja ulosajo perjantaina tekivät kilpailusta koettelevan. Maalissa hän oli kahdestoista, kun Sebastien Ogier päästeli voittoon. Latvalan ongelmien taustalla oli kesken jäänyt auton testaaminen. Ajettavuus lumella oli hakusessa.

– Tämä on viime vuoden autoon nähden 50-prosenttisesti uusi. Ne asiat, jotka toimivat hyvin viime vuoden autossa, eivät välttämättä toimi tässä, Latvala setvi testien haastetta.
– Kisan aikana kävi ilmi, että tein esimerkiksi perästä aivan liian jäykän ja olin muutenkin vähän hukassa auton säätöjen kanssa. Onneksi sain rallin päätöspäivänä säädöt kutakuinkin kohdalleen. Silloin auto tuntui ensi kertaa hyvälle näissä oloissa, Latvala kertasi.
Ruotsin rallin reitistä kolmannes uudistui viime vuoteen nähden. Eniten uutta oli perjantaisella Norjan visiitillä, muuten mentiin nopeilla ja tutuilla Värmlandin teillä.
Latvala avasi kilpailun aavistuksen epävarmasti. Mutta oli nousemassa rallin johtoon Sebastien Ogierin puoli minuuttia maksaneen ulosajon turvin Torsbyn pikataipaleella, kun ajokki lipesi tien poskeen muutama sata metriä maalista. Tappiota kärkeen kertyi yli kahdeksan minuuttia.

– Tulin mutkaan pikkuisen liian lujaa. Uskoin, että siinä olisi parempi pito, mutta ei ollut. Perä lähti irti, sitten se imaisi keulan hankeen. Monta kertaa tuollaisessa ei käy kuinkaan, nyt jäätiin jumiin, Latvala harmitteli.

1,6 sekuntia MM-pisteestä

Lauantaina Latvala käytti testaamiseen, mutta ei löytänyt sellaista ajettavuutta mitä halusi. Siitä kieli kisan toinen lipsahdus hankeen, jossa tosin ei aikaa paljon hukkunut.

– Kokeiltiin muuttaa auton painopistettä, tehtiin myös töitä vakaajien ja muiden asioiden kanssa, mutta ei se oikein toiminut. Vasta sunnuntaina auton säädöt loksahtivat paikalleen ja Latvala ajoi kisan kolmannen pohja-aikansa. Rallin päättäneellä Vårmullsåsenin Powerstagella hän päästeli kärkiautona, mutta jäi silti vain 1,6 sekuntia kolmannesta sijasta ja yhdestä MM-pisteestä.
– Tien pinta meni toisella ajokerralla niin liukkaaksi kärkipään lähtöpaikalla, ettei tuon parempaan pystynyt, Latvala totesi powerstagesta.

– Nyt voi kuitenkin sanoa, että perusasiat ovat autossa kunnossa kevään sorakisakisoihin.

Ruotsin rallin voitti Latvalan Volkswagen-tallitoveri Sebastien Ogier 6,4 sekunnilla ennen Hyundain Thierry Neuvilleä. Latvalan ohella VW-tallin epäonnen soturi oli Andreas Mikkelsen, joka johti kilpailua vielä ennen viimeistä erikoiskoetta, mutta putosi kolmanneksi käytyään Vårmullsåsenillä hangessa. Latvala vetäytyi kuitenkin kilpailusta viimeisen erikoiskokeen jälkeen, jotta voi uusia osia tuleviin kilpailuihin. Hän oli pisteiden ulkopuolella, joten tämä oli parempi ratkaisu tulevia kisoja ajatellen.

2016-11-20T21:30:10+02:00

Monte Carlon MM-ralli 22.-25.01.2015

Ajo ja rengasvalinnat kohdallaan Ranskan alppiteillä

Ranskan alppitiet Gapin ympäristössä, ja Merialppien asvalttikiharat Monacon lähellä tarjosivat perinteikkään haasteen Monte Carlo -rallissa. Oli kuivaa asvalttia, lumista tietä, niljakkaitta jäisiä osuuksilla ja paikoin vettä. Ja tietysti näitä kaikkia parhaimmillaan samalla erikoiskokeella.
Jari-Matti Latvala ei ole Monten erikoiskokeilla aiemmin viihtynyt, mutta nyt heltisi toinen sija viisaalla vauhdinpidolla ja varman päälle -rengasvalinnoilla.
– Nyt tiedän kuinka tässä kilpailussa pitää ajaa. Olen joskus aiemmin yrittänyt aivan liian kovaa jäisillä osuuksilla, ja viime vuonna taas ajoin liian hiljaa, Latvala kertaili.
– Tässä tuli uusiakin kokemuksia. Ajoin esimerkiksi ensimmäistä kertaa slikseillä jäisillä teillä. Tähän asti olen valinnut lumirenkaan, kun on ollut jäisiä osuuksia. Kakkossija rallin voittoon ajaneen Sebastien Ogierin vanavedessä alkoi häämöttää jo melko varhain, kun erot kärjessä virahtivat heti alkumatkasta. Näin siksi, että VW-tallin kärkihaastajista Citroenin Sebastien Loeb ja Kris Meeke putosivat ajovirheiden takia kärkitaistelusta. Latvalan mukaan vauhdin löysäämiseen ei ollut varaa varsinkin, kun uusien sääntöjen mukaan muiden väliaikoja ei enää saa autoon. Latvala oli kolmas petollisen jäisillä teillä torstaina ajetun kahden erikoiskokeen jälkeen ja kimmahti toiseksi perjantai-iltana, kun Loeb putosi ulosajossa minuuttien päähän kärkitaistelusta.

Jarrumurheita Turinilla


Lauantaina Latvala lähti pitämään asemiaan, mutta heti aamulla vaikeat olot olivat vaatia veroa.
– Kaksi kilometriä ensimmäisen erikoiskokeen lähdöstä auton perä karkasi luistoon, kun tien pinnalla oli hiekkaa. Olisin voinut mennä heti kaasulle ja koettaa korjata, mutta kun siinä oli tulossa silta vastaan, pelkäsin sitä, ja käänsin auton pellolle. Ajettiin siellä lenkki ja tultiin takaisin tielle, Latvala muisteli. – Kaikkiaan yritin tulla kovempaa aina, kun oli selkeitä kuivia tai jäisiä osuuksia, ja hiljempaa, kun tien pinta oli liukasta mustapintaista asvalttia tai muuta epämääräistä, kuten lunta. Sunnuntaina Latvala selvitti ilman takaiskuja, vaikka Col de Turini paljasti ongelman auton jarruissa.
– Jarruissa näyttää olevan sellainen ongelma, että jarrulevyt ikään kuin lasittuivat ja niistä katoaa kitka tietyissä paikoissa. Esimerkiksi kun kiivettiin Turinin pätkää ylöspäin ja siellä tuli lunta vastaan. Lauantaina Sisteronen lumisella osuudella oli sama tilanne, Latvala sanoo. VW-tallissa juhlittiin kolmoisvoittoa, kun Andreas Mikkelsen oli Ogierin ja Latvalan jälkeen kolmas.

2016-11-20T12:38:24+02:00
Go to Top