Australian MM-ralli 17.-20.11.2016

VW-ura päätökseen Australian hellekisassa

Jari-Matti Latvalan ura Volkswagenin tiimissä päättyi Australian MM-rallissa yhdeksänteen sijaan. Edellytykset taistella rallin kärkisijoista katosivat jousitusrikkoon heti kilpailun avauspäivänä.
– Ensimmäisen erikoiskokeen kolmas mutka oli sillan ylittävä, kuutosvaihteella ajettava paikka. Menin siihen kaasu pohjassa, sidoin vasemmalla jalalla jarrua, mutta vanne osui sillan betonireunukseen, Latvala kertaili.
Osuma teloi tukivarren ja pyörän välisen tukikappaleen, vetoakseli irtosi takaperästä ja Latvala linkutti useamman erikoiskokeen kohti huoltoa kaksivetoisella autolla. Ongelmat pudottivat Latvalan yli seitsemän minuutin päähän kärjestä. Vaikka toiveet kärkisijoista katosivat, Latvala osoitti sittemmin, että taistelu voitosta Coffs Harbourin ympäristön kovapohjaisilla sorateillä olisi ollut mahdollista ilman haveria. Australiassa kuljettajien ykköshaasteeksi nousi yli 30 asteen helle ja kahdesti ajettu Nambuccan 50 kilometrin maraton erikoiskoe.
– Paikoin ajo kulki vähän turhankin rajusti ja renkaat alkoivat loppua, Latvala summasi.
Latvala ajoi Australiassa kaksi pohja-aikaa. Voiton vei VW:n Andreas Mikkelsen ennen Sebastien Ogieria.
2017-02-14T15:08:35+02:00

Iso-Britannian MM-ralli 27.-30.10.2016

Vetoakseli petti Latvalan Walesissa

 
Walesin mutaisen liukkaat metsätiet ovat Jari-Matti Latvalalle liki yhtä tuttuja ja mieluisia kilpa-areenoita, kuin keskisen Suomen soratiet. Tänä vuonna onnetar ei kuitenkaan hypännyt kyytiin, kun Latvala nosti kytkintä. Hän juhli Walesissa Volkswagenin automerkkien mestaruutta tiimikavereidensa Sebastien Ogierin ja Andreas Mikkelsenin kanssa, mutta ei palkintokorokkeella. Hän ajoi maaliin seitsemäntenä. Latvalan podium-haaveet särkyivät, kun vetoakseli petti rallin avausetapin viimeistä edellisellä pikataipaleella, kovavauhtisessa mutkassa. Tuolloin Latvala oli rallissa kolmantena.
– Onneksi ei osuttu puihin. Tuuriakin oli matkassa. Mentiin pitkään perä edellä tietä pitkin, kunnes auto pysähtyi ojaan, josta katsojat työnsivät meidät tielle, Latvala kertasi.
– Miksi vetoakseli petti? Sitä en osaa sanoa. Teitä paikataan täällä karkealla kivimurskeella. Se voi koetella vetoakselin suojakumeja. Latvala jäi tuntuvasti kärkeen heti rallin ensimmäisellä erikoiskokeella, jonka hän ajoi tarkoituksella maltilla, mutta kiri sitten kolmanneksi. Vetoakselirikko pudotti hänet kahdeksanneksi 3.43 minuutin päähän kärjestä.
Sittemmin Latvala alkoi kuroa eroa kiinni edellään ajaneeseen Mads Östbergiin ja nousi rallin päätösetapilla norjalaisen ohi seitsemänneksi.
– Kisan toinen päivä oli sellaista pumppaamista. En löytänyt luottoa jarrutuksiin, eikä ajamiseen löytynyt hyvää fiilistä. Sitten sähläsin vielä päivän päättäneellä yleisöpätkällä, Latvala muisteli.
– Kun kisan päätöspäivänä pääsin Östbergistä ohi, keskityin vain ajamaan maaliin ja varmistamaan merkkimestaruutta.
VW:n Sebastien Ogier voitti rallin ennen Ott Tänakia.
2017-02-14T15:07:15+02:00

Espanjan MM-ralli 13.-16.10.2016

Latvalalle tukku pohja-aikoja ja keskeytys Kataloniassa

 
Vetoakselin ja ohjausvarren pettäminen pakottivat Jari-Matti Latvalan keskeyttämään Katalonian MM-rallin avauspäivänä. Kisa kuitenkin jatkui ja päättyi seitsemän pohja-ajan säestyksellä 14. sijaan. Voiton vei VW:n Sebastien Ogier, joka varmisti samalla uransa neljännen MM-tittelin.
– Hitaassa, mutaisessa vasen-oikea –mutkayhdistelmässä, jotakin otti oikeaan etupyörään, joka rikkoi vetoakselin. Jatkettiin kolmella vetarilla, mutta sitten petti ohjausvarsi, ja auto jäi sellaiseen paikkaan, että piti keskeyttää, Latvala kertasi keskeytystä.
Pyörän olisi saanut ajokuntoon erikoiskokeella, mutta auto jäi mutaiseen tien kohtaan, jossa ei voinut alkaa korjaustöihin.
– Siinä ei vaan ollut sellaista paikkaa, jossa olisi tullut turvallista tehdä remonttia, Latvala sanoi. Katalonian ralli alkoi lyhyellä erikoiskokeella Barcelonassa. Ensimmäisen varsinaisen kilpailupäivän kuuden soraerikoiskokeen etappi oli sama kuin vuosi aiemmin. Toinen ja kolmas päivä ajettiin tutuilla rata-ajomaista otetta vaativilla asvalttiteillä.
– Kaikkiaan hyvä päivä. Ainoa pikku virhe oli rengasrikko iltapäivän etapin avanneella erikoiskokeella. Meillä oli nuotissa siinä kohtaa merkintä, ettei asvaltin reunalta pidä pudottaa pyörää, mutta edellä menneiden ajolinja meni siitä reunalta ulos, joten siinä piti tehdä nopea ratkaisu, Latvala muisteli.
Kisan päätösetapilla Latvala voitti kolme kaikkiaan neljästä erikoiskokeesta mukaan lukien rallin päättäneen Powerstagen.
2017-02-14T15:05:15+02:00

Ranskan MM-ralli 29.09. – 02.10.2016

Jarrutuntuman puute Latvalan kiusana Korsikalla

 
Jari-Matti Latvala harmitteli, että huonot testit ja liikenteen kiusaama nuotitus söivät terää ajosta Korsikalla. Latvala sijoittui 10 000 mutkan-ralliksi ristityssä asvalttiklassikossa neljänneksi. Kilpailun 390 ek-kilometrin etapilla oli viisi 49-53 kilometrin pikataivalta. Latvalan haasteena kilpailussa olivat erityisesti jarrut, joiden kanssa oli ongelmia alusta lähtien.
– Kisaa edeltäneet testit ajettiin Korsikassa, mutta isolla, verrattain nopealla tiellä. Sellaisella myös pääosin kilpailtiin viime vuonna. Nyt tilanne oli toinen. Liki kaikki erikoiskokeet ovat sekoitus nopeaa ja hidasta tietä. Hitaampia, teknisiä osuuksia on paljon viime vuoteen verrattuna. Tuntuma autoon oli periaatteessa hyvä, mutta jarruihin ei, Latvala summasi.
Latvalan kisa alkoi vaisusti, mutta pieni muutos iskunvaimennukseen avauspäivän huollossa paransi auton ajettavuutta niin, että nousi yön tauolle mennessä kolmanneksi 14 sekunnin päähään toisena olleesta Hyundain Thierry Neuvillestä. Kisan toisen päivän liki 170 ek-kilometrin etappi oli sitten tuskaa. Latvala ehdotti, että autot jarrut vaihdettaisiin kokonaan samoihin, joilla hän ajoi Korsikassa edellisvuonna.
– Insinöörit päättivät kuitenkin päivähuollossa, että ongelmana ovat vialliset jarrupalat. Ne vaihdettiin, mutta ei se muuttanut mitään, Latvala kertasi.
Kolmas päivä ei tuonut muutosta. Latvala oli neljäs maalissa ja kisan päättäneellä Powerstagella.
– Yritin tulla pätkän täysillä, mutta kun ei ollut sadan prosentin luottoa autoon eikä nuottiin, se ei onnistunut. Tuon pätkän nuotituksen aikaan siellä oli paljon liikennettä. Oli vaikea tehdä tarkkaa nuottia, Latvala tuumi.
Korsikan rallin voitti VW:n Sebastien Ogier. Toiseksi ajoi Hyundain Thierry Neuville.
2017-02-14T15:03:17+02:00

Saksan MM-ralli 18.-21.08.2016

Vaihdelaatikkovika kiusana Saksan rallissa

 
Jari-Matti Latvala teki minkä pystyi Saksan MM-rallissa ensimmäisen kilpailupäivän vaihdelaatikkovian tuoman keskeytyksen jälkeen. Hyvä ajo toi Latvalalle Powerstagelta kaksi pistettä. Hän toi VW:lle myös tuiki tärkeitä valmistajien MM-sarjan pisteitä.
– Keskeytys oli tietysti pettymys MM-sarjaa ajatellen varsinkin, kun Kiinan MM-ralli peruttiin. Rengasvalinnat ja vaihtelevat olosuhteet tekivät Trieristä käsin ajetusta asvalttikilpailusta haastavan.
– Viimeisen päivän tavoite oli ottaa pisteitä Powerstagelta ja se onnistui, Latvala kertasi kilpailua.
Kun Powerstagena ajettu 14,84 kilometrin mittainen Sauertal porhallettiin sunnuntaina ensimmäisen kerran, Latvala oli kuudes 5,4 sekuntia Thierry Neuvillen pohjista.
– Se meni hyvin, mutta jäi sellainen tunne, että pystyn parantamaan, Latvala sanoi.
Toisella ajokerralla Latvala puristi eron erikoiskokeen toistamiseen voittaneeseen Neuvilleen 2,5 sekuntiin ja oli toinen.
– Kaikki oli pelissä ja hyvin se meni. Siellä olisi ollut todella helppo tehdä virhe, Latvala sanoi.
Samaa voi sanoa koko Saksan MM-rallista. Asvalttiteiden pinta vaihteli märän ja kostean välillä, ja mutkien leikkaaminen toi paikoin rajusti mutaa tielle. Latvala pystyi kuitenkin toisen päivän etapilla ajamaan pohja-ajan ja kolmen erikoiskokeen kakkossija, vaikka lähtöpaikka 10. autona ei ollut paras mahdollinen. Se kertoi, että vauhti oli kohdallaan.
– Niin takana kun ajoi, mutaisissa kaarteissa piti olla varovainen, Latvala tuumi.
Kisan voitti VW:n Sebastien Ogier 20,3 sekunnilla ennen Dani Sordoa.
2017-02-14T15:00:56+02:00

Suomen MM-ralli 28.-31.07.2016

Lähtöpaikka tähtiroolissa, Latvala kuroi kiinni eroa Ogieriin

Lähtöpaikka nousi tähtirooliin Jyväskylän MM-rallissa. Se yksin ei ratkaissut voittoa mainiosti ajaneelle pohjois-irlantilaiselle Kris Meekelle, mutta tarjosi erittäin tukevan avun taistelussa Jari-Matti Latvalaa vastaan. Latvala ajoi kolme pohja-aikaa ja oli toinen 29,1 sekunnin erolla Meekeen. Latvala oli perjantaina ja lauantaina neljäs ja Meeke kahdeksas auto lähtöjärjestyksessä. – Lähtöpaikan merkityksen näki hyvin, kun katsoi, miten vaisusti kärjessä ollut Sebastien Ogier ajoi minuun verrattuna. Lauantaina Ouninpohjan ensimmäisellä ajokerralla, kun Meeke voitti minua 13 sekuntia, ajopaikan merkitys oli ehkä kuusi sekuntia, Latvala laski. Jyväskylän MM-ralli kilpailtiin perinteisillä Keski-Suomen kisateillä. Reittiä uudistettiin hieman viime vuoteen nähden, Lempää ja Powerstagena ajettu Oittila (ex-Mutanen) palasivat reitillä. Ralli alkoi perjantaina tutusti Keuruun-Petäjäveden suunnalla ek-viisikolla Mökkiperä, Halinen, Jukojärvi, Surkee ja Horkka. Ne ajettiin päivän mittaan kahdesti. Iltapäivällä käytiin lisäksi Äänekoskella ajamassa lyhyt Valtra ja ilta päättyi Harjulle, josta ralli torstai-iltana alkoi. Latvala tuli yön tauolle toisena 18,1 sekuntia Meekestä. Tuossa ajassa oli mukana 15 sekuntia, joka hukkui, kun Latvala teloi toisen takapyörän Jukojärvellä.

– Sellaisessa pudottavassa oikeassa takarengas osui penkkaan, se lähti vanteella ja räjähti vähän myöhemmin, mikä repi takakulman auki, Latvala kertasi kisan ainoaa virhettään. Ajoonsa Latvala ei ollut täysin tyytyväinen. 

– Puristin ehkä turhan paljon ja ajo meni liian aggressiivisesti.
 
Ouninpohjassa ratkaisut
 
Latvala ennusti ennen kilpailun alkua, että Ouninpohjan ensimmäinen ajokerta lauantaina on ratkaisun paikka. Siellä tienpinnalla oli
irtosoraa, ja erikoiskoe ajettiin 33-kilometrisenä ja vastakkaiseen suuntaan kuin viime vuosina. Meeke kukisti Latvalan Ouninpohjassa 13 sekunnilla. Kaksikon ero venähti puoleen minuuttiin, jonka kiinni ajaminen oli likimain mahdotonta ilman Meeken virheitä. Vähintäänkin se olisi vaatinut Latvalalta
110-prosenttista riskinottoa. Maksimiriskillä Latvala ei arvannut ajaa, sillä Sebastien Ogier lipesi perjantaina tieltä ja menetti 16 minuuttia
ennen kuin auto saatiin työnnettyä takaisin reitille. Kun rallissa seitsemänneksi sijoittunut VW:n Andreas Mikkelsen ei ajanut voitosta, Latvala oli tallille erittäin tärkeä mies. 
– Meeke ei ajanut valmistajien pisteistä, joten kakkossija toi minulle niitä täydet 25. Kun sitä piti alkaa ajatella, se toi paineita, enkä saanut itseäni syttymään 110-prosenttiseen ajoon. Sitä Meeken kanssa voitosta taisteleminen olisi vaatinut, Latvala sanoi.
Lauantaina ajettiin kahdesti etappi: Ouninpohja, Päijälä, Pihlajakoski ja Saalahti. Sunnuntaina kahdesti ajetuille Lempään ja Oittilan
erikoiskokeille Meeke lähti 41 sekunnin johdossa Latvalaa, joka nappasi Powerstagelta kolmannesta sijasta yhden pisteen.
– Se, että ero MM-sarjassa Ogieriin kutistui 19 pisteen verran oli yksi tämän kisan positiivisista asioista, uransa 21. MM-rallin kakkossijan ajanut Latvala totesi. Ogierin ja Latvalan ero hupeni 56 pisteeseen. Meeke voitti kisan kaikkien ensimmäisenä brittikuljettajana ja samalla kovimmalla keskinopeudella
126,60 kilometriä tunnissa.

 

2017-05-16T09:07:07+03:00

Puolan MM-ralli 30.06.-03.07.2016

Puolan ralli ajettiin viime vuoden tapaan Mikolajkista käsin tutuissa maisemissa. Noin kolmasosa reitistä oli viime vuoteen nähden uudistunut. Sunnuntain sateen kanssa uudistus teki sen mitä järjestäjät toivovat, eli pudotti voittajan keskinopeuden 116,5 kilometriin tunnissa. Vuosi sitten Sebastien Ogierin keskinopeus oli hulppeat 121,41 km/t.

Kolmas perättäinen viides sija ei ollut sitä mitä Jari-Matti Latvala Puolasta tavoitteli, mutta vaikean alun jälkeen se maistui onnistumiselta varsinkin, kun hän löysi hyvän vauhdin rallin päätöspäivän neljän erikoiskokeen sateiselle etapille.

– En muista, että olisin ihan hetkeen ajanut tuollaisissa oloissa. Kun pätkiä ajettiin toista kertaa, urissa oli todella paljon mutaa ja liejua. Se oli välillä kuin olisi Dakar-rallia ajanut, Latvala kertasi kisan päätöspäivää.

Latvala ajoi rallin kahdella viimeisellä erikoiskokeella tiukan taistelun VW-tallitoveriaan Sebastien Ogieria vastaan. Ogier oli kuudentena ja nousi vain 2,4 sekunnin päähän Latvalasta ennen kahta viimeistä erikoiskoetta.

– Ennen toiseksi viimeistä erikoiskoetta sade koveni. Sanoin itselleni, että nyt ei saa hyytyä. Tiesin, että Ogier hyökkää siellä, Latvala muisteli.

Latvala ajoi tuolle reilun 20 kilometrin Baranowon erikoiskokeelle liki viiden sekunnin pohjat ennen Ogieria. Hän piti ranskalaisen yleiskilpailussa takanaan, vaikka hävisi tälle kisan päättäneellä Powerstage-erikoiskokeella 0,7 sekuntia.

– Yritin mennä Powerilla samalla rytmillä kuin edellisellä erikoiskokeella, mutta ajo karkasi paikoin ja siellä ne erot tulivat. Olisi ehkä pitänyt pystyä ajamaan sen pätkän alku vielä reippaammin, Latvala tuumi.

Ogier takana pohja-ajoissa

Latvala ajoi Puolassa kaksi pohja-aikaa, ja on ranskalaisen edellä uran kaikkien ek-voittojen tilastossa lukemin 453-442. Kaksikko on tilastossa sijoilla 12 ja 13.

Kilpailun kahtena ensimmäisenä päivänä Latvala ei löytänyt sellaista aggressiivista vauhtia ja tuntumaa kuin supernopeat soratiet olisivat vaatineet.

– Olin ehkä liian väsynyt kaikista pr-hommista kisan alussa. En jaksanut pistää ajoon aivan parastani, Latvala totesi.

VW:n Andreas Mikkelsen ajoi kilpailusta uransa toisen MM-rallin voiton. Edellisen tapaan se tuli, kun kärkimies ajautui vaikeuksiin. Nyt Viron Ott Tänak menetti otteen uransa ensimmäiseen voittoon kisan päätöspäivän rengasrikkoon, ja oli toinen. Edellisen voittonsa Mikkelsen sai viime syksyn Katalonian MM-rallissa, kun Ogier teki ajovirheen rallin viimeisellä erikoiskokeella.

 

2017-01-02T09:23:05+02:00

Italian MM-ralli 09.-12.06.2016

Latvala tankkasi pisteitä ja nousi palkintokorokkeelle

Vuosi sitten Jari-Matti Latvala menetti rengasrikon ja iskunvaimenninongelmien takia otteen Sardinian MM-rallin kärkitaistelusta. Tänä vuonna hän nappasi toisen sijan. Se on hänen paras sijoituksensa Italian kivikkoisesta MM-rallista sitten vuoden 2009 voiton. Tänä vuonna rallin voittoon nousi Hyundain Thierry Neuville, joka kykeni kahden ensimmäisen ajopäivän aikana hyödyntämään erinomaisesti lähtöpaikkansa kahdeksantena autona. Kuudentena autona tiellä kaksi päivää ollut Latvala ajoi kolme pohja-aikaa ja taisteli, mutta joutui tunnustamaan belgialaisen paremmakseen 24,8 sekunnilla. – Hän oli tässä kilpailussa minua vahvempi. Kun ajettiin erikoiskokeita toista kertaa, en pystynyt vastaamaan hänen vauhtiinsa, Latvala tunnusti. Latvala nappasi yhden MM-bonuspisteen kisan päättäneeltä Powerstagelta ja piti VW-tallitoveri Sebastien Ogierin takanaan. MM-sarjan johtaja oli kilpailussa kolmas. Sardinian ralli vietiin tänä vuonna aavistuksen viime vuotta parempikuntoisille teille. Reitille tuli myös kaksi uutta erikoiskoetta edellisvuoteen nähden.

Monti di Ala ratkaisi voittotaiston

Latvala lähti kilpailuun rahtusen varmistellen, sillä kauden viidestä ensimmäisestä kilpailusta vain kaksi oli poikinut MM-pisteitä. – Nyt oli pakko ajaa ehjä kilpailu ja ottaa tallille autonvalmistajien MM-pisteitä. Se onnistui, ja ero Hyundaihin valmistajien sarjassa kasvoi, Latvala summasi. Kisan ensimmäisellä etapilla Latvala ajokin etutasauspyörästön lukko oikutteli. Auto yli- ja aliohjasi ja kulutti rajusti rengasta. – Pystyin ajamaan lujaa vain lyhyillä pätkillä, ja suorilla, nopeilla osuuksilla, mutta en hitaissa paikoissa, Latvala sanoi. Tuolla perjantain etapilla Latvala hävisi pohja-aikataiston Neuville 2-5. Rallin toisella etapilla Latvala ajoi yhden pohja-ajan ja nousi parhaimmillaan vajaan kolmen sekunnin päässä Hyundain belgialaiskuljettajasta. Neuville teki ratkaisevan eron, kun päivän kolmen ek:n ryppäälle lähdettiin iltapäivällä uudelleen. Hän voitti etapin avanneella 22 kilometrin Monti di Ala –pätkällä Latvalaa 10,8 sekuntia. – Neuville ei ajanut tässä kilpailussa valmistajien MM-pisteistä, joten hän pystyi ottamaan enemmän riskiä kuin minä, ja se näkyi juuri tuolla Monti di Ala –erikoiskokeella. Toisaalta itse läksin tuolle pätkälle ehkä hieman liiankin varman päälle -vauhdilla, kun olen rikkonut siellä auton kolmena vuonna, Latvala sanoi. Neuville lähti kilpailun päätöspäivään reilun 16 sekunnin johdossa ennen Latvalaa ja piti asemansa.

2017-01-02T09:23:17+02:00

Portugalin MM-ralli 19.-22.05.2016

Latvala kädet rakoilla pisteille Portugalissa

Jari-Matti Latvala kaivoi ripauksen sarkasmia piristämään tilannetta Portugalin MM-rallissa, kun hänen ajokistaan rikkoutui ohjaustehostin.

– Sitä voisi kysyä mitä pahaa ja minä Miikka (Anttila) ollaan tehty, että ollaan tämä ansaittu, Latvala veisteli puolivakavissaan.

Latvalaa kismitti, kun toisessa perättäisessä kilpailussa tekniikan pettäminen vei mahdollisuuden ajaa kilpailun voitosta. Portugalissa tehostin rikkoutui ensimmäisen varsinaisen kilpailupäivän iltapäiväetapin alussa.

– Osuin samassa paikassa reikään, jossa Haydden Paddon ja Ott Tänak ajoivat ulos. Auto pomppasi siitä pikkuisen sivuun, ja pohjapanssari heilahti sen verran sopivasti, että yksi pultti meni potki. Moottori kääntyi hieman, tehostajan putki katkesi ja öljyt tulivat mäkeen. Samalla katkesi laturin hihna. Se saatiin vaihdettua, mutta katkenneelle putkelle ei voinut mitään, kun moottori oli sen verran kääntynyt, Latvala kertaili.

Kun jäljellä oli neljä erikoiskoetta ennen huoltoa, Latvala putosi iltaan mennessä yhdeksänneksi ja 3.50 minuutin päähän kärjestä. Seuraavana päivänä Latvala teippasi edellispäivänä rakoille menneet kädet ja keskittyi ottamaan sen mitä kilpailusta oli saatavilla. Hän nousi kolmannen kilpailupäivän aikana kuudenneksi ja oli vielä kisan päätöspäivänä hilkulla nousta viidenneksi rallin huipentaneella Fafen
Powerstagella. Latvala satsasi kaiken Fafelle ja nappasi kakkossijan ja sen tuomat
bonuspisteet.

– Se meni todella hyvin. Sinne jäi vain yksi tai kaksi ihan pientä virhettä, Latvala sanoi hävittyään erikoiskokeen voiton täpärästi Sebastien Ogierille 1,2 sekunnilla.
Viidentenä ollut Eric Camilli oli 31,9 sekuntia Latvalan edellä lähtiessään Fafen erikoiskokeelle. Maalissa ero ranskalaisen hyväksi oli vain 5,3 sekuntia, kun tämä pyörähti ja joutui vekslailemaan, kun ei saanut käsijarrukäännöstä onnistumaan.

– Tuli sentään MM-pisteitä. Vasta toista kertaa kertaa tänä vuonna, mutta se vei pois paineita. Tästä on hyvä lähteä Sardinian ralliin, Latvala summasi kilpailua.

Meeke voittoon, tuttu reitti

Kisan voitti Kris Meeke, joka oli koko kisan ajan lähtöjärjestyksessä 14. ja hyödynsi edellä menneiden irtosorasta puhdistamat tiet. Andreas Mikkelsen nousi toiseksi, kun Ogieria hidastivat kisan päätöspäivänä kaksi rengasrikkoa. Ogier oli lopulta kolmas. Portugalin rallin 19 erikoiskokeen reitti oli kutakuinkin sama kuin vuotta
aiemmin. Suurin uudistus oli perjantaiksi Porton keskustaan rakennettu 1,85 kilometrin yleisö-ek. Kisan keskuspaikkana oli Matosinhos Porton pohjoispuolella.
Kaikkiaan 19 ek:n ja 368 ek-kilometrin reitti oli perjantaina osin kostea rallia edeltäneen sateen jäljiltä, mutta muuten koko lailla kuiva.

2017-01-02T09:23:38+02:00

Argentiinan MM-ralli 21.-24.04.2016

Jokaista kiveä ei voi kiertää

 

Jos voittaa kuusi erikoiskoetta 18 pikataipaleen reitillä on yleensä vähintäänkin voitonsyrjässä kiinni. Jari-Matti Latvala johtikin tavallisen karulla reitillä Carlos Pazisista käsin ajettua Argentiinan rallia 14,5 sekunnilla kolmentoista pikataipaleen jälkeen. Seuraava erikoiskoe käänsi tilanteen nurinniskoin.

– Se oli sellainen kalliopohjainen paikka, jossa tien pinnassa oli kivi. Ajoin sen yli, kun erikoiskoe ajettiin ensimmäisen kerran ilman ongelmia. Se on ajolinjalla, joten päätin ajaa siitä myös toisella kerralla, Latvala sanoo.

Toisella kerralla isku kiveen aiheutti etuiskunvaimentimen yläpään kiinnityksen halkeamisen ja vaimentimen yläpää tuli konepellistä läpi.

– Autoa ei sen jälkeen pystynyt ohjaamaan, kun vauhtia oli kuitenkin 150-160 kilometriä tunnissa. Melkein sain sen pysymään tiellä, mutta sitten menttiin kolmesti katon kautta ympäri, Latvala muistelee.

Rytäkän jäljiltä auto saatiin harsittua jollakin tapaan kokoon sunnuntaille.

– Runkoaisat olivat siinä kunnossa ja keula kasattu niin, että sillä pystyi ajamaan, mutta sillä ei saanut ajaa kovaa.

Latvala nousi sunnuntain kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella 10. sijalla, mutta viimeisenä erikoiskokeena toistamiseen ajetulla El Condorilla iski epäonni.

– Urassa tuli osuman kivestä ja ohjausvarsi katkesi. Se piti vaihtaa paikan päällä. Siihen tunki ensin niin paljon ihmisiä, että meidän piti tehdä hätäkorjaus ja vaihtaa paikkaa, että saatiin tehtyä korjaus kunnolla, ja päästiin sitten ajamalla maaliin, Latvala kertaili.

Maalissa Latvala oli 16:s ja toi kaksi valmistajien MM-pistettä.

– Kun ajetaan rallien voitosta, jokaista kiveä ei voi lähteä kiertämään. Muuten täytyy muuttaa taktiikka ja ajaa jostakin muusta kuin voitosta, Latvala muistutti.

Hyundain Hayden Paddon avasi Argentiinassa voittotilinsä MM-sarjassa. Sebastien Ogier oli toinen 14,3 sekunnin erolla ja Andreas Mikkelsen kolmas.

2017-01-02T09:23:55+02:00