Vuodesta 2005 Katalonian MM-rallin pääpaikkana on toiminut Salou, joka on tunnettu lomakohde. Katalonian MM-ralli on pääasiassa ajettu asvaltilla, mutta joskus 90-luvun alussa myös soralla on ajettu. Tänä vuonna uutena elementtinä kilpailuun oli otettu perjantaille sora-asvalttierikoiskokeita, joista n. 30% oli asvaltilla ja n. 70% soralla. Nämä ek:t ajettiin sorarenkailla ja sorajousituksella. Perjantai-iltana huollossa vaihdettiin asvalttiosat, jonka jälkeen ajettiin lauantai ja sunnuntai täysin kestopäällysteellä asvalttirenkailla. Kilpailun ensimmäisen erikoiskoe alkoi kovassa sumussa ja se oli n. 35 km pitkä, mutta onneksi sumu hälveni 10 km:n ajon jälkeen. Autoni sammui lähdössä, kun kytkimessä oli pieni toimintahäiriö, mutta siihen ei kulunut aikaa kuin 4s. Sebastian Loeb ajoi avaus-ek:lle ”pohjat” ja minä olin toiseksi nopein. Erikoiskokeilla 2 ja 3 yritystä oli jo liikaa ja aikaa kului pieniin virheisiin. 3 ek:n jälkeen olin kuitenkin rallissa kolmantena 13,1s kärjestä. Ek 4 alkoi mahtavasti, ja väliajoissa olin johdossa, mutta sitten 6 km:n asvalttiosuudella tuhosin renkaani, jonka jälkeen olin hiukan vaikeuksissa soralla ja ajat huononivat. Olin päivän päätteeksi kolmantena 19.9s johtajaa, Loebia perässä. Lauantaiaamuna aivot piti kääntää asvalttiasentoon, joka onnistui kyllä, mutta auton iskunvaimentimien säätöruuvit eivät olleet oikeissa asennoissa päivään lähdettäessä. Heti ensimmäisellä ek:lla hävisin nopeimmasta ajasta 18s. Siirtymäosuudella sain autoa paremmaksi ”iskareiden” klikkejä kääntämällä eri asentoon, mutta silti Citroenit tuntuivat olevan koko ajan nopeampia. Petter Solberg nousi takaa ohitseni, mutta Sebastian Ogier tippui taakseni ajettuaan ulos ja menettäen siinä aikaa useita minuutteja. Kun kävimme puolen päivän aikaan huollossa, niin autooni vaihdettiin ”iskarit” ja jouset, jonka jälkeen ajo parani hiukan, mutta silti ”Citikat” tuntuivat olevan edelleen nopeampia. Kun huomasin, että Dani Sordo tulee takaa ohitseni enkä pysty taistelemaan hänen kanssa, päätin keskittyä ajamaan varmoja pisteitä. Lauantain jälkeen olin rallissa neljäntenä ja Dani Sordo vain 10,1s edelläni, mutta vauhtini ei ollut riittävää haastamaan häntä. Sunnuntaina pyrin parantamaan ajamistani, jossa onnistuinkin ja olin lähempänä ”Citikoita”, jopa parilla ek:lla toiseksi nopein, mutta eroa tuli silti vielä kokonaisuudessa lisää. Ajoin maaliin ongelmitta neljäntenä, joka oli parhaimpani sijoitus Katalonian MM-rallissa tähän mennessä. Loeb voitti jälleen kerran, Petter Solbergin ajaessa hienosti toiseksi ja Sordo oli kolmas. Asvalttiajamiseni on mennyt eteenpäin, mutta silti hiottavaakin on!