Kaikki pieleen

Täytyy rehellisesti sanoa, että mennyt viikonloppu oli minun tehdaskuljettajan urani ylivoimaisesti raskain kokemus. Huh huh! Saksan MM-ralli on takana, ja tämän miehen takki on totaalisen tyhjä. Täytyy rehellisesti sanoa, että mennyt viikonloppu oli minun tehdaskuljettajan urani ylivoimaisesti raskain kokemus. Yksinkertaisesti sanottuna kaikki mahdollinen meni Saksassa pieleen. Ralli alkoi lupaavasti, kun kellotin pohja-ajan ensimmäiselle erikoiskokeelle. Vielä siinä vaiheessa ajattelin, että tästähän saattaisi tulla miellyttävä viikonloppu. Kuinka väärässä olinkaan! Toinen EK näytti sitten suuntaa koko viikonlopun epäonnelle. Juuri ennen EK:n alkua minut ja tallin yllätti rankka vesisade. Me olimme liikkeellä kovalla renkaalla, kun taas Citroën paineli pehmeillä renkailla. No, kaikkihan sen tietävät, miten siinä käy. Jäimme EK:lla 40 sekuntia kärjen vauhdista. Ongelmat eivät jääneet kuitenkaan pikataipaleille. Perjantain ja lauantain välisenä yönä meikäläiseen iski armoton vatsatauti. Olin melkoisen huonossa hapessa, mutta jollain tavalla siitäkin selvittiin ja pystyin rallia jatkamaan. Lauantaina tein sitten itse ajovirheitä, mutta mahtuihan sinne sekaan myös rengasrikko. Eli vaikeudet saivat jatkoa. Sunnuntaina yritin rimpuilla superrallisäännön myötä, mutta sekin lysti loppui rengasrikkoon. Siinä vaiheessa fiilikset olivat luonnollisesti mahdollisimmat synkät. Kaiken kaikkiaan viikonlopun vastoinkäymiset voidaan jakaa kolmeen asiaan: Tiimin säätiedotus ei toiminut, renkaat hajosivat alta niin minulta kuin Mikko Hirvoseltakin ja autossamme riittää edelleen kehitettävää. Auto on parempi kuin vuosi sitten, mutta erityisesti jarrujen ja jousituksen kanssa riittää tekemistä. Toivottavasti nuo ongelmat saadaan kuitenkin ratkaistua. Jotenkin myös tuntuu, että Michelinin rengas ei kestä tällä hetkellä mitään, joten siinä riittää pohdittavaa myös heidän väellään. Rallin jälkeen mietin vain sitä, miten pääsisin hotellista ja Saksasta pois mahdollisimman nopeasti. Tuli vain sellainen fiilis, että pitää päästä omaan rauhaan mietiskelemään näitä asioita ilman minkäänlaista kiirettä. Seuraavaksi ajetaan Australiassa soralla, ja uskon, että olemme siellä vahvempia. Löysimme autoomme Jyväskylässä hyvät sorasäädöt, ja se antaa myös itseluottamusta tulevaa rallia kohtaan. Joka tapauksessa on selvää, että Citroënin pojat painelevat tällä hetkellä melkoisen kovaa kyytiä. Sebastien Ogierin voitto Saksassa käy siitä hyvänä esimerkkinä. Historiaakin tekivät, sillä ensimmäistä kertaa Saksan rallin voittoon ajoi joku muu kuin Sebastien Loeb.

Jari-Matti Latvalan kolumnit julkaistaan Ilta-Sanomissa heti tuoreeltaan jokaisen MM-rallin jälkeen.