Hyvä loppu ja uuden alku

Ylsin Espanjan MM-rallissa tavoitteeseeni. Kisan toinen sija toi minulle uran toisen MM-mitalin. Olen aiemmin saavuttanut yhden MM-hopean, mutta sen lisäksi olen ollut kolme kertaa sarjassa neljäs. Nelossijoja minulla on riittävästi ja osaan arvostaa MM-pronssia. Tämä kausi oli vaikea, ja se oli hyvä lopettaa näin. Nyt voin jättää tämän aikakauden Fordilla hyvällä fiiliksellä. Kausi päättyi isänpäivänä ja isäni Jari oli seuraamassa kisaa paikanpäällä. Hän oli vastassa maalipaikalla ja oli todella onnellinen menestyksestäni. Annoin hänelle maalilavalla saamani samppanjapullon lahjaksi. Eilen oloni oli myös haikea. Kisan jälkeen kaikki tiiminjäsenet kirjoittivat nimmarinsa autoni konepeltiin ja viimeisessä huollossa tunteeni olivat pinnassa. Sen konepellin saaminen muistoksi voisi olla mukavaa. Koko autonkin hankkiminen olisi kiinnostanut, mutta vielä en pystynyt sitä ostamaan. Kauden alkupuolella tallipäällikkö Malcolm Wilson sanoi, että saan auton omakseni, jos voitan maailmanmestaruuden. Se ei nyt kuitenkaan toteutunut. Tänään minulla on viimeinen työpäivä Fordilla, kun kyyditsen tallin asiakkaita ralliautolla. Sen jälkeen urallani alkaa nyt uusi luku. Siirtyminen Volkswagenille tuo uutta motivaatio, kun pääsen opettelemaan uusia asioita uuden tiimin kanssa. Loppuvuodesta on tulossa todella kiireinen. Olen saanut jo Fordin tehdastallia pyörittäneeltä M-Sportilta luvan, että voin aloittaa Volkswagenin ralliauton testaamisen. Tarvitsen kuitenkin vielä myös Fordin markkinointiosastolta asiaan vahvistuksen. Mikäli ajolupa heltiää, voin osallistua Volkswagenin isoihin testeihin Meksikossa ja Ranskassa. Niiden lisäksi loppuvuoden aikana on ohjelmassa kuntotestejä ja tutustumista tiimiin. Ehdin olla ennen joulua kotona vain viitisen päivää. Volkswagenilla tallikaverinani on Sebastien Ogier. Hän vaikuttaa mukavalta kaverilta. Citroën-tallissa ollessaan hän ajautui riitoihin Sebastien Loebin kanssa, mutten usko, että meille tulee ongelmia. Luotan, että Volkswagenilla pystytään kontrolloimaan tilannetta kuskien välillä. Tärkeintä on se, että olemme Ogierin kanssa tasavertaisessa asemassa. Talli on luvannut, että meillä ei ole ykkös- ja kakkoskuskia. Me molemmat haluamme menestyä, mutta samalla meidän pitää ajatella myös tallia. Eilen päättyneessä Espanjan MM-rallissa yksi mies oli taas liian kova. Loeb vei taas ykkössijan, vaikka sain puristettua eron häneen lopulta vain seitsemään sekuntiin. Ensi kaudesta tulee mielenkiintoinen, kun kymmenen vuoden jälkeen joku muukin voi olla rallin maailmanmestari kuin vain osan ralleista ajava Loeb. Se lisää kaikille kilpailijoille nälkää ja voi tuoda uutta väriä sarjaan.

Jari-Matti Latvalan kolumnit ovat luettavissa Ilta-Sanomista heti tuoreeltaan jokaisen MM-rallin jälkeen.