Liikaa virheitä

Italian MM-rallista ei jäänyt käteen oikein mitään. Tulin tänne taistelemaan rallin voitosta, sillä olen aina pitänyt tästä kisasta. Ja alku oli lupaava, kun voitimme aika-ajon. Sen jälkeen teimme ison virheen. Valitsimme väärän lähtöpaikan torstain kahdelle erikoiskokeelle ja kun vielä rengaskin rikkoutui, niin olimme heti 40sekuntia kärkeä jäljessä. Perjantaina yritin hyökätä, mutta se yritys päättyi kisan neljännellä erikoiskokeella. Auto osui rautaporttiin ja pysähtyi portin paaluun keula edellä. Autoon ei tullut kovin pahoja vaurioita, mutta sen verran, että ajaminen päättyi sen päivän osalta siihen. Jatkoimme kisaa lauantaina superrallisäännöllä, mutta menestymiseen ei ollut saumoja, koska aika-sakkoa tuli 25 minuuttia. Yritin kuitenkin vaikeuksien jälkeen saada itselleni hyvän ajofiiliksen kauden päätöskisaa varten. Tämä kausi on ollut pettymys. Olen tehnyt ajovirheitä viime ja toissa kautta enemmän. Virheitä on tullut liikaa, vaikka niiden vastapainoksi on tullut kaksi voittoakin. Kauden alla odotukset olivat korkealla, sillä tiesimme, että kalustomme on kilpailukykyistä. Olen kerännyt itselleni liian kovia paineita, enkä ole pystynyt ajamaan rennosti. Olen pakottanut autoa liikaa ja paineiden alla niitä virheitä on sattunut. Ensi kaudella haen menestystä Volkswagenilla. Neuvottelimme pitkään myös nykyisen tallini M-Sportin kanssa ennen kuin viime viikolla vahvistettu sopimukseni solmittiin. Volkswagen pystyi kuitenkin tarjoamaan monivuotisen sopimuksen ja päätimme jatkaa uraamme siellä. Tiedän, että tallin väki on erittäin motivoitunutta ja haluaa voittaa maailmanmestaruuden. Sebastien Loeb ajaa ensi kaudella vain osan MM-ralleista, ja se tekee mestaruustaistosta mielenkiintoisen. Se tuo kaikille muille kuljettajille nälkää. Tätäkin kautta on vielä yksi kisa jäljellä, ja haluan saada kaudelleni hyvän päätöksen. Olen unelmoinut asvalttivoitosta ja Katalonian rallia pidetään asvalttikisana, vaikka tällä kertaa siellä ajetaankin yksi päivä soralla. Haluaisin voittaa siellä, mutta silti Kataloniassa on oltava matkassa maltillisempi kuin täällä. Voittoakin tärkeämpää olisi nousta MM-sarjan kolmossijalle. Minulla on siihen vielä mahdollisuudet, sillä eroa Mads Östbergiin on vain neljä pistettä. Päättynyt viikko oli todella rankka nykyiselle tiimillemme, koska Ford ilmoitti vetäytyvänsä rallin MM-sarjasta virallisena valmistajana tämän kauden jälkeen. Tavoitteeni on nousta MM-pronssille viimeisessä kisassani tässä tallissa.

Jari-Matti Latvalan kolumnit ovat luettavissa Ilta-Sanomista heti tuoreeltaan jokaisen MM-rallin jälkeen.