Australian MM-ralli, Perth (sora) 11-14.11.2004

Kartturina Miikka Anttila.

Soraralli ja ensimmäinen kerta N-ryhmän Mitsubishillä. Perjantaiaamun ensimmäisellä erikoiskokeella kolmen kilometrin jälkeen vaihdelaatikko hajosi. Erikoiskokeet 2 ja 3 ajoimme läpi kakkosvaihteella, mutta sitten kampiakselin tunnistin suli kovien moottorikierroksien seurauksena. Edessä oli keskeytys. Pääsimme kuitenkin ajamaan lauantain ja sunnuntain super ralli säännön vuoksi. Jouduin ajamaan normaalilla vaihdelaatikolla, kun suorakytkentä laatikko rikkoontui. Ajaminen oli aika lailla opettelua, mutta ajo parani pätkä pätkältä. Ajoimme sitten rallin viimeisellä ek:lla yleiskilpailun 10. nopeimman ajan. Erittäin hyvä päätös hyvin, hyvin vaikealle vuodelle.

keskeytys ek 4

Autona Mitsubishi Evo 8.
Huoltoteamina Reece Jones Rallysport Ltd

2016-12-29T12:20:54+02:00

Katalonian MM-ralli, Espanja (asfaltti) 29-31.10.2004

Kartturina Miikka Anttila.

Viimeinen JWRC osakilpailu. Rallille vahva alku. Ensimmäisellä erikoiskokeella neljänneksi nopein aika. Kolmannella ek:lla valuin liukkaasta mutkasta perä edellä kaiteeseen. Onneksi siinä rytäkässä ei hajonnut kuin pakoputki ja peräluukku. Ek:lla 6 osuin sillan kaiteeseen. Tukivarsi vääntyi ja vetoakseli meni poikki. Olisimme menettäneet siinä hirveästi aikaa, mutta edelläni oleva kilpakumppani oli ajanut ulos ja tukkinut tien. Ralli pysähtyi vähäksi aikaa ja tästä viivytyksestä johtuen kaikki saivat hyvitetyn ajan, joka oli meille parempi.

Lauantai sujui kivasti, nousimme neljänneksi. Sunnuntaina teimme jälleen kerran väärän rengasvalinnan, mutta säilytimme paikkamme muiden kärsiessä ongelmista. Kolmelle viimeiselle ek:lle lähdimme ajamaan kilpaa kolmannesta sijasta, mutta toisessa liukkaassa mutkassa auto suistui ojaan ja osui kiveen. Ohjaus vaurioitui. Jouduimme ajamaan 50 km rikkinäisellä ohjauksella. Tämän seurauksena etupyörät kuluivat ja ne oli vaihdettava kesken ek:n. Pääsimme maaliin ja sijoitus vasta 9.

yleisen 22. JWRC 9.

Autona Suzuki Ignis 1600 cc.
Huoltoteamina JM-Engineering

2016-12-29T12:20:54+02:00

Korsikan MM-ralli, Ranska (asfaltti) 15-17.10.2004

Kartturina Miikka Anttila.

Ensimmäinen kerta Korsikalla, missä on tunnetusti todella mutkaiset tiet. Ralli oli jo päättyä ensimmäisellä erikoiskokeella ulosajoon, kun jarrut loppuivat yhtäkkiä liiallisen polkemisen takia. Tämän jälkeen opin jarruttamaan ja ajaminen sujuikin hienosti lauantain ja perjantain. Lauantai-iltana olimme N-ryhmän 5. Sunnuntai aamuna tein väärän rengasvalinnan ja putosin kuudenneksi. Päätin kuitenkin ajaa kahdelle viimeiselle ek:lle hyvät pätkäajat, mutta yritys epäonnistui kahden rengasrikon takia, jotka molemmat jouduimme vaihtamaan kesken erikoiskokeen.

Nolo loppu hyvälle kisalle.

yleisen 27. N-ryhmän 8.

Autona Subaru Impreza WRX STI.
Huoltoteamina Motoring Club

2016-12-29T12:24:46+02:00

Italian ralli, Sardinia 1-3.10.2004

Kartturina Miikka Anttila.

Ajoimme shakedownissa valtavan hyvän ajan, joten lähdimme luottavaisin mielin kilpailuun. Valitsimme renkaita säästävän taktiikan, koska juniorisarjassa rengas määrä on rajattu. Renkaita on niin vähän käytössä, että rengasrikkoihin ei olisi ollut varaa. Hyvä valmistautuminen kilpailuun meni hukkaan jo ensimmäisellä ek:lla takajousituksen rikkouduttua tuntemattomasta syystä.

keskeytys ek 1

Autona Suzuki Ignis 1600 cc.
Huoltoteamina JM Engineering

2016-12-29T12:24:23+02:00

Walesin ralli 17-19.9.2004

Kartturina Miikka Anttila.

Ralli alkoi vaikeasti kytkimen rikkouduttua ek:lla 2. Vika saatiin korjattua huollossa ek 4 jälkeen. Tämän jälkeen alkoi täysipainoinen keskittyminen ajamiseen. Perjantai illan viimeisellä ek:lla meni rengas rikki, jossa menetimme vähän aikaa.

Lauantai sujui hyvillä mielin, kun auto toimi. Vain yksi rengasrikko hidasti matkantekoa.

Sunnuntai aamuna onnistuimme samaan kaksi hyvää pätkäaikaa, mutta loppupäivästä automme korista alkoi tukivarren kiinnityspiste repeytyä irti. Vauhtia oli pakko hiljentää maaliin pääsyn turvaamiseksi. Maaliin ensimmäistä kertaa tänä vuonna juniorisarjassa.

yleisen 23. JWRC 4.

Autona Suzuki Ignis 1600 cc.
Huoltoteamina JM Engineering

2016-12-29T12:24:04+02:00

Saksan MM ralli 20-22.8.2004

Kartturina Miikka Anttila.

Asfalttiralli N-ryhmän autolla. Ennen kilpailua tiedostettiin, että ralli tulee olemaan hyvin vaikea, jos sää vaihtelee. Ennustukset kävi toteen jo ensimmäisen päivän aamuna. Ajaminen oli erittäin vaikeaa, koska vesisateen takia tielle tuli paljon mutaa autojen leikatessa ojan pientareita. Meidän kilpailu alkoi suhteellisen hyvin. Olimme N-ryhmässä kahdeksantena ja erot olivat hyvin pieniä. Hyvä alku päättyi vetoakselin katkeamiseen ek:lla 6. Jouduimme ajamaan kaksi ja puoli ek:ta rikkinäisellä vetoakselilla. Menetimme paljon aikaa mutta onneksi pääsimme huoltoon, jossa vika korjattiin. Seuraavana päivänä yliyritys kostautui kahteen rengasrikkoon, josta toisen jouduimme vaihtamaan ek:lla ja taas menetimme aikaa. Kolmantena päivänä ajaminen sujui ja oli kuivaa. Saimme hyviä pätkäaikoja, mikä jätti vaikealle kisalle hyvän mielen.

yleisen 27. N-ryhmän 13.

Autona Suzuki Ignis 1600 cc.
Huoltoteamina JM Engineering

2016-12-29T12:23:46+02:00

Neste ralli 6-8.8.2004

Kartturina Miikka Anttila.

Alla oli kilpailukykyinen auto. Aloitin kaksi ensimmäistä pätkää tunnustellen. Kolmannella Mökkiperän ek:lla päätin lisätä vauhtia, mutta tein kohtalokkaan arviointi virheen. Auto hyppäsi nypystä poikittain alas, muutti suuntaa ja putosi ojaan törmäten maapenkkaan. Auto otti siitä suuren ilmalennon ja pyöri nokan kautta ympäri päätyen kyljelleen ojaan. Pettymys oli valtavan suuri, koska kilpailu päättyi, ennen kuin se edes todella pääsi alkuun.

Keskeytys ek:lla 3

Autona Suzuki Ignis 1600 cc.
Huoltoteamina Jm Engineering.

2016-12-29T12:23:30+02:00

Turkin MM-ralli 25-27.6.2004

Kartturina Miikka Anttila.

Lähdimme kisaan luottavisin mielin, koska auton kanssa oli tehty paljon töitä. Ensimmäisellä erikoiskokeella auto hieman ylikuumeni, silti olimme vauhdillisesti oikeassa suunnassa. Seuraavalla ek:lla alkoivat moottorin mystiset käyntihäiriöt, johon emme löytäneen vikaa. Ek:lla 4 kilpailu päättyi, kun ajoin liian kovaa nyppylän yli. Auton pohjapanssari löi maahan, jolloin alavesiletku osui kytkimeen. Vesiletkuun tuli reikä ja moottorista tuli vedet ulos.

Keskeytys ek:lla 4

Autona Ford Fiesta.
Huoltoteamina Astra Racing Team.

2016-12-29T12:23:10+02:00

Akropolis ralli 4-6.6.2004

Kartturina Miikka Anttila.

Alla uusi Fiesta. Kaksi ensimmäistä ek:ta alkoi suhtellisen hyvin, olin 6. ja 7. nopein. Sen jälkeen alkoivat suuret ongelmat. Tappelimme ongelmien kanssa puolitoista päivää, sitten jouduimme antamaan periksi kytkimen rikkouduttua. Pääsin ajamaan myös sunnuntaina uuden superralli säännön ansiosta, mutta keskeytin kahden pätkän jälkeen laturin rikkouduttua (virrat loppuivat).

Keskeytys ek:lla 11

Autona Ford Fiesta.
Huoltoteamina Astra Racing Team.

2016-12-29T12:22:44+02:00

Uddeholm Swedish Rally 5-8.2.2004

Kartturina Miikka Anttila.

Kilpailuun uudella autolla. Ehdimme testata vain 40 km ja siltä pohjalta lähdimme ottamaan mittaa N-ryhmästä. Ensimmäinen ek meni varovasti tunnustellen. Toiselle ek:lle lisäsin vauhtia. Ajo alkoi maistua, mutta pätkän jälkeen kohtasimme ikävän vastoinkäymisen. Pääsimme huoltoon, mutta moottorista öljyt tulivat pihalle. Mitään ei ollut tehtävissä ja kilpailu päättyi konerikkoon.

Keskeytys ek:lla 2

Autona Subaru Impreza WRX STI, ryhmä N.
Huoltoteamina Motoring Club.
Ralli-insinöörinä Esko Reiners

2016-12-29T12:22:22+02:00
Go to Top