Wales GB MM-ralli 1-3.12.2006

Kartanlukija: Miikka Anttila

Olin aika jännittynyt ennen kisaa, sillä kolme edellistä kilpailua Stobartin autolla oli päättynyt ulosajoon. Kilpailuun sain alle -06 Ford Focuksen, joka olisi vuoden varmasti kilpailukykyinen.

Starttasin Walesin ralliin viidettä kertaa, mikä helpotti lähtemistä liukkaisiin olosuhteisiin. Lähdin ajamaan vain ja ainoastaan omaa vauhtiani, enkä seuraillut hirveästi muiden aikoja. Alun tökkimisen jälkeen ajo parani ja olimme yllättäin perjantai-iltana rallissa neljäntenä.

Lauantaina en pystynyt yhtä tasaiseen ajoon kuin perjantaina. Xavier Pons nousi takaa ohi neljänneksi.

Sunnuntaiaamuna onnistuimme valitsemaan oikeat renkaat hyvin mutaisille erikoiskokeille. Ajo onnistui oikein hyvin ja kun Pons pyörähti nousimme neljänneksi. Tämän jälkeen keskityin pitämään sijoituksen maaliin saakka.

Tämä onnistuikin ja saimme juhlia maalissa uran tähän asti parasta tulosta.

Pohja-ajat jäivät vielä odottamaan.

Yleisk. 4.

Ford Focus WRC -06
Huoltoteamina Stobart

2016-11-04T08:51:41+02:00

Uuden-Seelannin MM-ralli 11-12.11.2006

Kartanlukija: Miikka Anttila

Hyvin levätyn, kahden viikon loman jälkeen saavuimme Uuteen Seelantiin. Ralli oli siirtynyt Aucklandista Hamiltoniin. Heti ensimäiselle erikoiskokeelle syntyi pätkäpohjat, mutta ek:lla 2 pyörähdin ja menetin 10s arvokasta aikaa. Yritin perjantaina ajaa niin kovaa kun pääsin, mutta en pystynyt tavoittamaan N-ryhmän johtajaa Juho Hännistä Lauantai aamuna rengasvalinta osui nappiin ja onnistuimme tekemään hyvät ajat sateen liukastamilla teillä. Päivän puolivälissä olimme nousseet N-ryhmän johtoon ja loppupäivä sujui ajollisesti ongelmitta. Olimme iltahuoltoon saavuttaessa N-ryhmän johdossa, mutta meitä odotti siellä ikävä yllätys. Rallin tuomaristo oli päättänyt antaa meille minuutin aikarangaistuksen ajettuamme perjantai-iltana huoltoalueella 42km /h, kun sallittu nopeus olisi ollut 30km/h. Sunnuntai aamuna starttasimme N-ryhmän toisena, 56s Mirco Baldaccia perässä. Meillä oli aika paljon tuuria, sillä Mirco joutui valitettavasti keskeyttämään kolmannella ek:lla vaihdelaatikon rikkoutumiseen. Pystyimme säilyttämään johtoaseman loppuun saakka, vaikka ajaminen ei ollut helppoa liukkailla teillä. Toinen N-ryhmän voitto maistui yhtä makealta, kuin ensimmäinenkin.

N-ryhmän 1. Yleisen 8.

Subaru Impreza WRX Sti 06
Huoltoteamina Motoring Club
Kilpailuinsinööri Asko Kosonen

2016-11-04T08:51:09+02:00

Australian MM-ralli 27-29.10.2006

Kartanlukija: Miikka Anttila

Australia on mielestäni paras kilpailu MM-sarjassa niin erikoiskokeiltaan kuin järjestelyiltäänkin. Valitettavasti vain jatkossa tätä kilpailua ei tulla näkemään MM-sarjassa. Kilpailu alkoi heti hyvin, sillä pysyimme kärjen vauhdissa, vaikka en ihan pystynyt pohja-aikoihin. Perjantai iltana kuitenkin kahdella viimeisellä erikoiskokeella jäimme kärjestä vähän liikaa, sillä erikoiskokeilla oli vaikeuksia ajaa kovaa pölyn takia. Perjantaina pientä draamaa aiheutui myös, kun Chris Atkinsonin auto syttyi palamaan ja jouduimme lainaamaan hänelle palosammutinta ja sen vuoksi saimme kahdelle ek:lle hyvitetyt ajat . Lauantaina vauhtini parani kuuluisilla Bannisterin ( hypyt) erikoiskokeilla. Illalla onnistuimme jopa ajamaan pätkäpohjatkin ja nousimme N-ryhmässä toiseksi, 27s johtavasta Ligatosta. Sunnuntai aamuna yritin hyökätä, joka kostautui, osuttuani maapenkkaan takatukivarsi katkesi. Meillä oli onneksi sen verran tuuria, että onnistuimme vaihtamaan tukivarren pätkän jälkeen. Seuraavassa huollossa Ligato jätti kilpailun kesken moottori rikon vuoksi. Kahdella seuraavalla erikoiskokeella ajoin niin lujaa kun pääsin, sillä Aki Teiskonen hiillosti niskaan. Aki valitettavasti ajoi ulos ja joutui keskeyttämään. Rauhoitin vauhtia ja saavuimme maaliin ensimmäistä kertaa N-ryhmän MM-sarjan osakilpailun voittajina sekä kuudentena rallin yleiskilpailussa.

N-ryhmän 1. Yleiskilp. 6.

Subaru Impreza WRX Sti 06
Huoltoteamina Motoring Club
Kilpailuinsinööri Asko Kosonen

2016-11-04T08:50:30+02:00

Japanin MM-ralli 1-3.09.2006

Kartanlukija: Miikka Anttila

Ensimäistä kertaa Japanissa. Tiet tuntuivat nopeilta ja vaikeilta, mutta sopivat meidän autolle. Aloitin perjantaina 95% latauksella ja välttelin huonompia osuuksia. Hyödyinkin siitä tyylistä niin, että johdin N-ryhmää perjaintai-iltapäivällä. Hidastin vähän illalla vauhtia, että auto pysyisi kunnossa. Johtopaikka säilyi silti. Lauantai aamuna 80% vauhdilla liikenteeseen. Iltapäivällä ajo kuitenkin maistui ja lisäsin vauhtia. Lauantai-iltana johtoasemani oli 1min 10sek.

Sunnuntaina ei tarvinnut kuin ajaa järkevästi, vältellen suurempia riskejä. Kaikki näyttikin todella hyvältä, kunnes kolmanneksi viimeisellä erikoiskokeella raidetangon pää katkesi heikkouttaan ja menetin auton ohjattavuuden. Luisuimme ojaan ja auto kaatui. Kilpailu päättyi siihen.

Kilpailun päättyminen tällä tavalla oli valtaisa pettymys, niin teamille kuin meillekin. Raidetangon rikkoutuminen ei ollut vältettävissä millään tavalla.

Saimme kuitenkin suurta huomiota Japanissa ja myös faneja lisää. http://www.0155.jp/rally/2006/09/07-000931.html

keskeytys

Subaru Impreza WRX Sti 06
Huoltoteamina Motoring Club
Kilpailuinsinööri Asko Kosonen

2016-11-04T08:49:58+02:00

20.8.2006 Jyväskylä ralli -Neste rally Y 17

Nesteralli 2006, kilpailu ajettiin sillä tavalla, että koottiin omat sponsorimme Tuurista ja aika paljon tietysti muitakin sponsseja siihen tuli. Eli ajettiin ihan omalla budjetilla tämä kilpailu ja kyytiin tuli Asko Sairanen. Tämä on ainut kilpailu, jonka olen ajanut Askon kanssa MM-tasolla. Lähdettiin siihen kilpailuun sillä tavalla, et ajetaan se kilpailu läpi. Heti ekalla erikoiskokeella meillä oli Askon kanssa vähän erimielisyyksiä pikku pyörähdyksen jälkeen, siinä hyvin löydettiin kuitenkin yhteissävel siihen hommaan. Kovasti me ajettiin Askon kanssa ja taisteltiin jopa 8 sijasta, mutta meillä oli vaikeuksia – tekniikan kanssa tuli vähän ongelmia. Meillä räjähti rengas Ouninpohjassa ja se syttyi palamaan. Me jouduttiin pysähtymään ja sammutaan, oli tosi lähellä, ettei auto palannut. Selvittiin siitä, vaihdettiin rengas, mutta siinä meni tosin varmaan ainakin 3-4 min. Pudottiin tuloksista aika kauas. Sen jälkeen vaihdelaatikko vuoti öljyä ja se meinasi aiheuttaa toisen tuli palon ja aiheuttikin, mutta siitäkin selvittiin. En muista mitä muitakin teknisiä ongelmia oli ja kovasti me taisteltiin ja oltiinkin lopulta 17 maalissa. Saatiin niin sanottu taistelija palkinto, päätettiin et ajetaan läpi ja niin me myös tehtiin.

2017-10-08T10:58:37+03:00

Suomen MM-ralli 17.-20.08.2006

Kartanlukija: Asko Sairanen

Valmistautuminen Neste Oil Ralliin onnistui hyvin. Nuotitusjaksolla saimme vuoden 2005 nuotit päivitettyä ajan tasalle kohtuullisin ponnistuksin. Numeronuotin luku aiheutti hieman hämmennystä etukäteen ja nuotitusjaksollakin. Ensimmäisen kilpailupäivän testierikoiskokeella Laajavuoren maisemissa osuimme edellä ajavan Jan Kopeckyn tielle kaivamaan kiveen. Asiantunteva huolto kuitenkin paikkasi öljypohjaan tulleen halkeaman ennen Killerin erikoiskoetta. Toisen kilpailupäivän ensimmäisen erikoiskokeen Lankamaan alussa sattui spinnaus kovassa vauhdissa, mutta talon piha ja ulkoalueet antoivat mahdollisuuden hallittuun ulosajoon ja aika häviökin oli pieni. Seuraavat erikoiskokeet Laukaa ja Ruuhimäki onnistuivat suunnitellun mukaisesti. Vellipohjan erikoiskokeelle oli hiukan paineita, koska edellisen vuoden keskeytys oli tapahtunut juuri tällä erikoiskokeella. Mökkiperän erikoiskokeelta oli lähdön hyppysuora poistettu ja lopussa oleva oikea kaarre oli erittäin liukas. Toinen kierros samat erikoiskokeet, eikä murheita matkassa. Oli tultu aikataulussa kuin linja-auto pysäkiltä pysäkille. Päivän päätteeksi vielä Killeri läpi onnistuneesti. Sijoitus oli 14. tässä vaiheessa.

Aamulla Vaherin erikoiskokeella sattui erikoislaatuinen ”ulosajo” maalin jälkeen. Saavuimme Himoksen alueelle ja nuotituskopioinnissa oli kartanlukija jättänyt huomioimatta Vaherin ja Himoksen erikoiskokeiden erilaisuuden. Aika erikoiskokeelle tuli oikein, mutta radiossa saimme ”mainosta” koko loppukilpailun ajan ”ulosajostamme”.

Ouninpohja Lännen ja Idän ajoimme hallitusti sijoitusta parannellen. Kokonaissijoitus oli jo kymmenes. Urrian jälkeen oli vuorossa Ouninpohjan erikoiskokeet uudelleen ja Ounin Lännen puolessa välissä automme oikean takarenkaan muussit tulivat ulos renkaasta vanteen vaurioitumisen seurauksena ja aiheutti tulipalon. Renkaan vaihdossa ja palon sammuttamisessa kului aikaa useita minuutteja. Seuraavankin erikoiskokeen ajoimme siirtymävauhtia auton palossa aiheutuneiden vaurioiden takia. Sijoitus putosi tosi paljon (23.), mutta huolto sai auton kuntoon ja ajoimme kaksi päivää ensimmäisenä autona tosi hyviä Keski-Suomalaisia sorateitä. Lopulta olimme 17. yleiskilpailussa.

Suuret kiitokset kaikille projektiin osallistuneille sponsoreille. Kiitokset huoltohenkilöille ja mukana olleille suurille fanijoukoille niin Suomesta kuin ulkomailtakin.

yleisen 17.

Toyota Corolla WRC
Huoltoteamina Latvala Motorsport Oy
Kilpailuinsinööri Asko Kosonen

2016-11-04T08:49:23+02:00

Saksan MM-Ralli 11-13.08.2006

Kartanlukija: Miikka Anttila

Olin odottanut kilpailua aika paljon, koska pidän Saksan MM-rallista. Heti ensimäisellä ek:lla minut yllätti liukas tien pinta jarrutuksessa. Osuin suoraan keula edellä kaiteeseen. Keskeytys oli tosiasia ja kyllä siinä kyyneleet tuli silmiin. Auto saatiin kuntoon ja ralli jatkui lauantaina ja sunnuntaina superrallisäännön turvin. Erikoiskoe ajoissa olimme parhaimmillaan 5. ja 6.

keskeytys

Ford Focus WRC 04
Huoltoteamina Stobart Motorsport

2016-11-04T08:48:36+02:00

Kreikan MM-ralli 2.-4.6.2006

Kartanlukija: Miikka Anttila

Kilpailu alkoi torstai-iltana Ateenan olympiastadionilla ajetulla yleisöek:lla. Heti perjantai aamun ensimmäisellä erikoiskokeella koin ylimääräistä jännitystä, kun auton ratti meinasi irrota kiinnityksistä teiden huonosta kunnosta aiheuttaman tärinän vuoksi. Saimme kiristettyä sen siirtymällä, mutta sama ongelma uusi seuraavalla pätkällä. Onneksi sen jälkeen ongelma ei uusinut ja se saatiin huollossa kuntoon. Ensimmäiseen huoltoon saapuessa olin N-ryhmässsä neljäntenä n. 9s kärjestä. Sen jälkeen alkoi alamäki. Ek:lla 6 meni rengas ja se piti vaihtaa pätkällä, johon kului aikaa n. 2min + pölystä koituneet haitat. Seuraavalla ek:lla olin kuitenkin N-ryhmän toiseksi nopein.

Lauantai aamuun mahtui muutama hyvä aika, mutta sitten alkoivat todelliset ongelmat. Ensin huollossa vaihdetut varaiskarit korkkasivat, sen jälkeen rengasrikko + takaa jarruputki poikki ja vielä pikku vuoto bensatankissa kuoreen tultua reikä, kun ajoin rikkinäisillä iskareilla ja tyhjällä renkaalla. Olimme kuitenkin vielä lauantai-iltana N-ryhmässa viidentenä, sillä kaikilla tuntui olevan ongelmia tässä rankassa rallissa. Jouduin ajamaan myös muovituki kädessäni, koska peukaloni ei ollut täysin kunnossa leikkauksen jäljiltä ja se teetti lisätöitä pitkillä pätkillä.

Sunnuntai ei alkanut yhtään paremmin kun aamun ekalla ek:lla tuli rengasrikko ja seuraavalla bensatankin kuoreen tuli niin iso reikä, että bensa valui norona ulos. Pääsimme kuitenkin huoltoon, mutta vaihtoehtoina oli joko keskeyttää tai yrittää vaihtaa bensatankki 30 minuutisssa + max. 15 minuutin huoltoajan ylitys. Yritys tuntui mahdottomalta, mutta tiimini teki upean työn ja vaihtoivat tankin 43 minuuttiin ja pääsimme jatkamaan rallia,vaikka saimme 2min 10s aikasakkoa ylitetystä huoltoajasta. Huollon jälkeisellä ek:lla saimme edellä ajaneen auton kiinni ja jouduimme ajamaan pitkään pölyssä tippuen N-ryhmässä kuudenneksi. Toiseksi viimeisellä ek:lla meni vielä jarruputki poikki, mutta pääsimme huoltoon ja saimme auton kuntoon. Viimeisellä ek:lla olin sitten N-rymän toiseksi nopein ja koko vaikean rallin jälkeen lopputuloksissa N-ryhmän 6. ja yleiskilpailun 22.

N-ryhmän 6., yleisk. 22.

Subaru Impreza WRX Sti 06
Huoltoteamina Motoring Club

2016-11-04T08:47:58+02:00

Korsikan MM-ralli, Ranska 7-9.4.2006

Kartanlukija: Miikka Anttila

Jatkoin vauhdillisesti siitä mihin Kataloniassa jäin. Niinpä ensimäiseen huoltoon saapuessa olimme yleiskilpailun kuudentena. Jatkoimme samaa vauhtia, mutta valitettavasti takaa nousi Daniel Sordo kuudenneksi ja me putosimme seitsemänneksi iltahuoltoon saavuttaessa.

Lauantai aamun ensimäinen ek sujuikin tosi hyvin, sillä jäimme Loebin pohjista vain 0,5s /km. Ek:lla 6 sattui kohtalokas virhe. Pienessä rytkyssä Miikan kypärän mikki nousi ylös ja kuulin vain osan nuoteista ja tyhmyyksissäni jatkoin samaa vauhtia, enkä tajunnut jarruttaa. Kun kuulin loput nuoteista aloin jarruttaa, mutta jarrutuksessa olikin hiekkaa ja auto lähti luisuun. Yritin hakea tukea sisämutkasta, mutta siellä olin kiviä ja ne löi ohjaukseen niin lujaa, että mursin peukaloni. Auto nousi kahdelle pyörälle, menetin ohjattavuuden ja osuimme puihin.

Tähän asti elämäni paras MM-ralli päättyi samalla tavalla kuin moni muukin kova kuljettaja on kokenut – ulosajoon.

kesk. ek:lla 6

Ford Focus WRC -04
Huoltoteamina Stobart Motorsport

2016-11-04T08:47:19+02:00

Katalonian MM-ralli, Espanja 24-26.03.2006

Kartanlukija: Miikka Anttila

Lähdimme rauhallisesti liikkeelle ensimäisellä erikoiskokeella, koska kyseessä oli uusi auto ja minulla ei ollut paljon kokemusta WRC autolla asfaltilla ajamisesta. Toisella ek:lla lisäsin vauhtia ja oltiin ensimäiseen huoltoon saapuessa kymmenentenä. Vauhti lisääntyi ek:lla 3 ja sitähän oli sitten jo vähän liikaa ek:lla 4. Pitkässä ysikymppi oikeassa oli yli sillan hiekkaa ja yritin ajaa normaalia isommalla vaihteella . Auto lähti puskemaan ja enkä saanut sitä enää hallintaan ja osuimme betoniseen sillankaiteeseen. Sillankaide meni paloiksi ja putosi rotkoon, mutta onneksi auto pysyi tiellä. Auton vasen eturipustus sai kovan iskun, mutta onneksi mekaanikot onnistuivat laittamaan auton kuntoon perjantai iltana ja pääsimme jatkamaan superrallissa lauantaina ja sunnuntaina.

Saimme perjantaina ajamattomista erikoiskokeista sakkoa 15 min, mutta lauantaina ja sunnuntaina olikin tarkoitus saada hyviä erikoiskoeaikoja aikaan.

Lauantain takkuisen alun jälkeen homma alkoi luistaa. Saimme aikaan kahden päivän aikana nipun aikoja kympin joukkoon. Parhaimmillaan olimme erikoiskoe ajoissa viides.

Lopputuloksissa nousimme sijalle 16.

yleisk. 16.

Ford Focus WRC -04
Huoltoteamina Stobart Motorsport

2016-11-04T08:46:28+02:00
Go to Top