Argentiinan MM-ralli 2007 4-6.5.2007

Kartanlukija: Miikka Anttila

Ralli alkoi torstai-iltana ajetulla yleisö-ek:lla jalkapallostadionilla Buenos Airesissa, josta on matkaa noin 700km rallin keskuspaikkaan Carlos Paziin. Kilpa-autot vietiin sinne kuorma-autoilla ja kuljettajat sekä tiimin henkilökunta pääsivät matkustamaan lentokoneilla. Päivä oli aika pitkälle odottelua, ja lopulta kun pääsimme ajamaan erikoiskokeen stadionille, se oli pienoinen pettymys, sillä stadioni ei ollut edes puolillaan yleisöä. Torstai-iltana yleisö-ek:n jälkeen matkasimme takaisin Carlos Paziin, mutta valitettavasti iski myrsky ja lentokoneet myöhästyivät pahasti. Suurin osa kilpailijoista pääsi Carlos Paziin aikaisin perjantai-aamuna, osa vasta iltapäivällä ja siksi ensimmäinen ajopäivä jouduttiin peruuttamaan luukunottamatta Cordobassa ajettua yleisö-ek:ta.

Lauantaina ralli pääsi sitten käyntiin. Lähdimme kisaan oppivaisin mielin, sillä juuri tästä kisasta meillä oli MM-sarjan pienin kokemus. Ek-ajat vaihtelivat aina sijoilla 5-10 ennen iltapäivän huoltoon tuloa. Huollon jälkeen mentiin nopeille osuuksille ja se alkoikin maistua ja ajat paranivat. Nousimme tuloksissa aina sijalle neljä, kun osalle kilpailijoista iski ongelmia. Santa Rosan erikoiskoe jäi hyvin mieleen, sillä siellä päästiin ottamaan hyppyjä kun kotoisessa Jyväskylässä. Sunnuntai-aamun ensimmäinen ek oli rallin vaikein eikä sankka sumu helpottanut asiaa ja lisäksi Henning Solberg hengitti reilun 10 sekunnin päässä. Erikoiskoe kuitenkin onnistui hyvin ja eroa Henningiin tuli niin paljon, että keskityin loppupäivän vain ajaamaan järkevästi. Tällä taktiikalla pääsimme sitten maaliin neljäntenä sivuten parasta MM-ralli tulosta tähän mennessä, mutta toisaalta tuli myös huomattua, että kärki ajaa uskomattoman kovaa.

Yleisk. 4.

Ford Focus WRC -06
Huoltoteamina Stobart

2016-11-04T08:28:57+02:00

Portugalin MM-ralli 30.3-1.4.2007

Kartanlukija: Miikka Anttila

Olimme päässeet testaamaan ennen kilpailua noin 70 km ja auto saatiin paljon paremmaksi kuin Meksikossa. Ensimmäinen erikoiskoe ajettiin torstai-iltana asfalttipäällysteisellä stadionilla. Liekö ollut vähän liikaa jännitystä veressä, sillä ajoin stadionilla ensimmäisessä mutkassa ulos ja auto sammui, mutta niin paljon oli tuuria että autoon ei tullut mitään vauriota. Se oli todella nolo paikka ajaa ulos tuhansien silmien edessä.

Perjantaiaamuna oli unohdettu torstain tapahtumat ja lähdettiin liikkeelle hyvillä mielillä. Aamun ensimmäisellä ek:lla auto tuntui hyvältä ja ajo sujui, mutta valitettavasti kojetaulun näyttöön tuli häiriö ja en nähnyt, millä vaihteella ajoin ja niinpä ek:n loppu puolella menin liian isolla vaihteella tiukkaan ylämäkiristeykseen ja auto sammui. Kesti n. 30s ennen kuin pääsin jatkamaan matkaa, sillä en meinannut saada oikeaa vaihdetta päälle näytön ollessa rikki ja lähtöjärjestelmän jumittuessa päälle. Muuten perjantaipäivä onnistui ajollisesti lähes täydellisesti, sillä olin ek-ajoissa kolme kertaa kolmas ja nousin yleiskilpailussa kuudenneksi.

Lauantaiaamuna alkoi vettä tulla juuri, kun rengasvalinnat oli tehty ja lähdimme pätkille leikkaamattomilla rengailla ja liukkaus yllätti heti aamun ensimäisellä ek:lla neljä km lähdöstä. Oli niin paljon liejua tiellä, että jarrutusmatka ei riittänyt ja ajoin suoraan peltoon, mutta onneksi pääsin takaisin tielle pienen kiertolenkin jälkeen. Iltapäivällä keli kuivui ja valitsin taas renkaat väärin. Otin tällä kertaa liian pehmoiset renkaat ja ek-ajat eivät olleet miitään erikoisia, mutta kuudes sija kuitenkin vahvistui entisestään. Sunnuntaina oli tarkoitus vain ajaa järkevästi maaliin saakka, sillä matkaa viidenteen sijaa oli liikaa. Ajo menikin paljon paremmin kuin lauantaina ja kaikki muut ek:t menivät tosi hyvin paitsi stadionilla ajettu yleisöerikoiskoe, jossa sammutin auton ensimmäisessä mutkassa ja kallista aikaa kului 15s. Tulin maaliin kuudentena ja siitä sai 3 mm-pistettä, mutta valitettavasti jälkikatsastuksessa kaikista 06-vuoden Focuksista löytyi liian ohuet takasivulasit ja siitä saimme aikasakkoa 5 min ja putosimme tuloksissa kahdenneksi, mutta saimme kuitenkin yhden mm-pisteen.

Yleisk. 8.

Ford Focus WRC -06
Huoltoteamina Stobart

2016-11-04T08:28:17+02:00

Meksikon MM-ralli 9-11.3.2007

Kartanlukija: Miikka Anttila

Ennen varsinaiseen kilpailuun pääsyä meinasi muut asiat vastustaa. Nuotitusvaiheessa puhkesi 5 rengasta, joista 3 peräti yhtaikaa. Jouduimme keskeyttämään nuotituksen kahdeksi tunniksi ennen kuin saimme lisää renkaita. Sen vuoksi ehdimme ajamaan erikoiskokeet 2/5 ja 3/6 vain kertaalleen läpi, mutta onneksi näille ek:ille löytyi vanha nuotti. Nuotituksessa käytimme Jeep Libertyä, jossa oli katurenkaat ja näin ollen kivet menivät renkaiden pinnasta helposti läpi. Seuraavaksi vastusti Shakedownissa. Ensimmäisellä ajokerralla ajoin kaasu pohjassa läpi eräästä rytkystä jolloin auto lähti isoon ilmalentoon ja laskeutui keulalleen alas. Auto pysyi tiellä, mutta vasen runkoaisa vääntyi hiukan. Ei mitenkään järkevää tehdä tuollaista kokeilua jo Shakedownissa. Onneksi auto tuli helposti kuntoon kisaan varten.

Itse kisan aloitin rauhallisesti ilman mitään riskiä, koska tavoitteena oli vain maaliin pääsy ja saada pisteitä. Perjantaina ajoin tasaista vauhtia ilman ongelmia lukuunottamatta ek:lla seitsemän ollutta häiriötä lähtöjärjestelmässä. Perjantai-iltana olimme seitsemäntenä.

Lauantain aikana vauhti parani perjantaista, mutta kuudenteen sijaan silti vain matka kasvoi. Olimme lauantai-iltana edelleen seitsemäntenä. Sunnuntaina pystyin vielä parantamaan vauhtiani lauantaista ja olin sunnuntain kaikilla erikoiskokeilla viidenneksi nopein. Pääsin vähän lähemmäksi kuudetta sijaa, mutta Stohl joka oli kuudes, tuskin ajoi sunnuntaina täyttä vauhtia. Maalissa siis olimme seitsemäs ja saimme 2 MM-pistettä.

Yleisk. 7.

Ford Focus WRC -06
Huoltoteamina Stobart

2016-11-04T09:45:27+02:00

Norjan MM-ralli 16-18.2.2007

Kartanlukija: Miikka Anttila

Norjan MM-ralli oli uusi kaikille ja erkoiskokeet vaikuttivat haastavilta. Ek:lla 1 olin kolmanneksi nopein ja kahden ek:n jälkeen huoltoon tullessa olin rallin neljäntenä.

Meillä oli ollut pienoisia ongelmia ohjaustehostimen kanssa ek:lla 1 ja päätimme vaihtaa sen, mutta sen vaihtaminen oli kova homma ja pääsimme ulos huollosta 6 minuuttia myöhässä omaa aikaamme. Jouduimme vielä itse viimeistelemään autoa siirtymällä ennen seuraavaa erikoiskoetta ja olimme sieltä 3 minuuttia myöhässä, joten saimme lisäaikaa tuloksiin yhteensä 1 min 30 s. Perjantai-iltapäivä sujui kuitenkin kaikesta huolimatta ajollisesti aivan mahtavasti, sillä ajoin ek:lle 5 elämäni ensimmäisen pohja-ajan. Olimme perjantain jälkeen 10.

Koko lauantai satoi lunta hyvin paljon, joten tiet oli hyvin lumisia sekä hiukan oli vielä sumua niin näkyvyys oli erittäin huono. Vaikean kelin vuoksi kuskeilla sattui virheitä, koska ajaminen oli paljon vaikeampaa kuin esimerkiksi tämän vuoden Monte-Carlo rallissa. Emme pystyneet monella erikoiskokeella hyvään aikaan, mutta ajoimme ilman suurempia viheitä ja nousimme tuloksissa jopa viidenneksi. Sunnuntaina ainostaan minulla oli tavoitteena päästä maaliin, sillä eteen matkaa oli minuutti ja taakse saman verran. Sunnuntain ajat oli kuitenkin kohtuu hyviä eikä virheitä sattunut kuin yksi ja se tuli viimeisellä erikoiskokeella, kun ajoin risteyksen pitkäksi. Olimme maalissa viides ja saimme 4 MM-pistettä ja olin siihen tosi tyytyväinen. Ilman perjantain ongelmia olisimme ehkä taistelleet kolmannesta sijasta, mutta sitä ei kannata harmitella, koska aina tulee uusia ralleja, jossa voi parantaa.

Yleisk. 5.

Ford Focus WRC -06
Huoltoteamina Stobart

2016-11-04T08:25:37+02:00

Ruotsin MM-ralli 9-11.2.2007

Kartanlukija: Miikka Anttila

Olin päässyt testaamaan autoa n. 50 km ennen kilpailuja ja kisasäädöt oli haettu kohdalleen.

Heti ensimmäisellä ek:lla vauhti oli kohdallaan, mutta sattui pikku virheitä, jotka eivät mahdollistaneet erikoiskoeaikoja viiden joukkoon.

Ek:lla 6 olin neljänneksi nopein ja alkoi tuntua, että virheet oni voitettu, mutta heti seuraavalla ek:lla pyörähdin erittäin hitaassa oikeassa ja auto jäi keskelle tietä poikittain penkkojen väliin. Siinä kesti n.40 sekuntia ennen kun sain auton käännettyä kapealla tiellä ja tipuimme tuloksissa sijalle 10.

Lauantaina oli tarkoitus yrittää ajaa ilman virheitä ja saada hyviä aikoja aikaan. Lauantai-iltapäivänä sitten viimen vihdoin ajat paranivat ja itseluottamus kasvoi. Sijoituskin nousi yhden pykälän verran, mutta Gardemeister oli 9 sekunnin päässä ja Stohl 10 sekunnin päässä, joten sunnuntaina oli tarkoitus saada kilpailua aikaan poikien kanssa. Sunnuntai ei kuitenkaan alkanut valoisissa merkeissä, kun aamun ensimmäisellä erikoiskokeella 10 kilometrin kohdalla moottorin öljynpaineet alkoi tippua ja jouduttiin pysähtymään soitettuamme huoltoon. Menin ulos autosta ja nosti konepellin ja öljyä oli joka paikassa. Moottorin huohotinputki oli jäässä kiristyneen pakkasen vuoksi ja se keräsi painetta moottoriin, joten öljyt tulivat pihalle moottorista. Keskeytys oli väistämätön, mutta pysähtyminen ajoissa pelasti ettei moottori särkynyt.

Keskeytys

Ford Focus WRC -06
Huoltoteamina Stobart

2016-11-04T08:24:17+02:00

Monte Carlo MM-ralli 18-21.1.2007

Kartanlukija: Miikka Anttila

Oli hyvä mieli aloittaa kausi 2007 Monte Carlosta. Juuri ennen kilpailua saimme vahvistuksen, että saamme ajaa ainakin 12 MM-rallia Stobartin Fordilla. Itse ralli alkoi minun kohdalla vähän heikosti, sillä olin ajamisen kanssa todella hukassa. Torstai-iltana alkaneen rallin pimeässä ajetuilla erikoiskokeilla eroa kertyi kärkeen hyvin paljon. Tähän vaikutti se, etten ollut päässyt testaamaan autoa ennen kilpailua ja ajoin ensimmästä kilpailua asfaltilla Ford Focus WRC 06:lla. Perjantai aamuna ajoni alkoi selvästi parantua ja iltapäivällä saimme jopa muutaman hyvän erikoiskoe ajankin. Perjantai-illan kahdella viimeisellä ek:lla meillä oli hieman ongelmia lähtöjärjestelmän kanssa. Lauantaiksi muutin hieman säätöjä ja ne tuntuivatkin niin hyviltä, että ajo alkoi maistua. Olimme peräti 2 kertaa kolmanneksi nopeimpia ek ajoissa. Valitettavasti vain illan viimeisellä ek:lla lipsautin auton kivimuuriin. Vaikka pääsimme jatkamaan, jouduimme kuitenkin huollossa keskeyttämään turvakaaren väännyttyä ulosajossa. Taistelu kahdeksannesta sijasta päätyi keskeytykseen 2,5 km ennen kilpailun maalia. Vielä jäi paljon opittavaa!

Keskeytys ek:lla 14

Ford Focus WRC -06
Huoltoteamina Stobart

2016-11-04T08:23:14+02:00
Go to Top