Walesin MM-ralli 23.-25.10.2009

Odotin kilpailulta paljon, sillä olin edellisenä vuonna taistellut rallin voitosta aina viimeiselle erikoiskokeelle asti, mutta silloin jäin toiseksi Sebastian Loebin voittaessa rallin. Voittotaisteluun ei kuitenkaan tällä kertaa ollut mitään asiaa, mutta kisa kyllä kasvatti taas luonnetta. Rallin ensimmäisellä ek:lla vetoakselin ulkonivel särkyi ja auto muuttui kolmivetoiseksi. Tämän lisäksi ek:n loppupuolella vetoakseli tuli kokonaan ulos nivelestä rikkoen etujarrupiirin. Jouduin ajamaan ek:t 2 ja 3 komivetoisena ja pelkillä takajarruilla, joka tuotti tilanteita. Kolmannen ek:n jälkeen päästiin ns. kevyeen huoltoon, missä sai vaihtaa kilpuriin ainoastaan osia, jotka kulkivat autossa mukana. Saimme huollossa jarrut kuntoon, mutta vetoakselille emme voineet tehdä mitään. Seuraavat 3 ek:ta oli taas ajettava kolmivetoisena. Perjantain päätyttyä olin rallissa yhdeksäntenä, mutta ongelmien vuoksi n. 7 minuuttia kärkeä perässä. Lauantaina halusin ajaa hyviä aikoja, mutta en saanut oikein rytmistä kiinni, ja auton säädötkään eivät olleet parhaat mahdolliset nopeille Etelä-Walesin metsäteille. Ajat olivat viiden nopeimman joukossa, mutta ”pohjiin” ei vauhti riittänyt. Yritin ehkä välillä vähän liikaakin ja ajo ei ollut sen vuoksi rentoa. Nousin päivän aikana sijoituksissa yhden pykälän eli kahdeksanneksi. Rentous oli sunnuntain teema, ja ajo sujuikin paremmin heti aamun ensimmäisellä ek:lla ja parani vielä aamun toisella ”pätkällä” maalilipulle asti. Maalin jälkeen lopetin ajamisen liian aikaisin, kun tulossa oli liukas jarrutus ja s-mutkat. Tajusin liukkauden liian myöhään enkä saanut autoa pysähtymään s-mutkiin, jossa auto valui leveäksi osuen maavalliin ja paiskautuen tien toiselle puolelle. Katsojien avustuksella saimme auton tielle ja pääsimme jatkamaan matkaa. Ulosajossa ei tullut ulkoisia vaurioita, mutta oikea takapyörä kääntyi 45 astetta oikealle ja oikea takavetoakseli katkesi. Jouduimme ajamaan rikkinäisellä autolla viimeiset 2 ek:ta, mutta sitkeästi ja varovasti selviydyimme maaliin vielä nousten tuloksissa yhden sijoituksen Ogierin keskeytyksen myötä. Hirvonen ja Loeb kävivät uskomattoman kamppailun maailmanmestaruudesta, jonka Loeb sitten rallin voiton myötä otti itselleen. Tämä kauden viimeinen kilpailu oli minulle vaikea niin kuin koko kausi oli ollut, mutta jos pystyn kääntämään vaikeudet voitoksi, niin ensi vuonna ollaan paljon vahvempia.

2016-10-14T14:47:09+03:00

Katalonian MM-ralli 2.-4.10.2009

Kilpailua varten oli valmistauduttu huolellisesti, sillä olin ollut päivän rata-autoilija Olli Haapalaisen opissa Alastaron moottoriradalla sekä olin ajanut testiä 550km kahdessa päivässä, joka on minulle lukumäärällisesti ennätys tähän mennessä. Autonkin säädöt tuntuivat paremmalta kuin koskaan aikaisemmin asvaltilla. Kilpailu kuitenkin alkoi kankeasti perjantaiaamun kosteilla, mutta kuivamaan päin olevilla teillä. Itseluottamusta ei meinannut löytyä ja Haapalaisen opitkin olivat kadoksissa. Ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen olin viidentenä, mutta sen jälkeen tipuin kuudenneksi ja kaverit edellä ajoivat karkuun. Iltapäiväksi muutin autoa ja ajoni parani huomattavasti, mutta se ei valitettavasti näkynyt sijoituksissa. Lauantaihin starttasin kuudentena pieni toivo mielessä, että voisin ajaa kiinni viidentenä olevan Sebastian Ogierin. Heti päivän ensimmäisestä ek:sta alkaen Ogierin vauhti oli minulle liikaa, vaikka ajoni oli parempaa kuin viime vuonna. Edelläni olevat kilpakumppanit menivät päivän aikana menojaan, ja minä pysyin kuudentena ja tuskailin vähän lukkiutuvien takajarrujen kanssa. Olin lauantain jokaisella ek:lla kuudenneksi nopein. Sunnuntaina sain takajarruja paremmaksi ja ek-ajat alkoivat lähestyä kärkeä ja lopulta ajoin rallin viimeiselle ek:lle ”pohjat”, josta olin hyvin iloinen. Paransin Kataloniassa vauhtiani vuodesta 2008 0,2 sekuntia per km, mutta silti tulokseksi jäi kuudes sija. Rallin voitti odotutetusti Sebastin Loeb, Dani Sordon ollessa toinen ja Mikko Hirvonen kolmas. Citroen varmisti tässä kauden toiseksi viimeisessä kilpailussa merkkimestaruuden. Töitä jäi vielä tehtäväksi asvalttiajamiseen!

2016-10-14T14:37:37+03:00

Australian MM-ralli 4.-6.9.2009

Australian MM-ralli palasi kalenteriin kolmen vuoden tauon jälkeen, mutta siirrettynä länsipuolelta Perthistä itärannikolle Brisbanen alapuolelle. Kilpailun reitti ja maisemat muistuttivat enemmän Uutta-Seelantia kuin läntistä Australiaa. Rallissa oli siirtymillä mielenosoittajia, jotka vastustivat rallin ajoa metsissä, mutta onneksi heidän takia ei peruttu kuin 2 erikoiskoetta. Kilpailu alkoi torstai-iltana kahteen kertaan asvaltilla ajetulla yleisö-erikoiskokeella Murwillumbahin kylässä. Ek ajettiin sorarenkailla ja erot olivat suuria, koska ne joilla oli eniten kuluneet renkaat pärjäsivät parhaiten, koska silloin auto huojuu vähiten. Sebastian Ogier oli molemmilla kerroilla nopein, kun itse olin neljänneksi ja viidenneksi nopein. Todellinen kilpailu alkoi sitten perjantaina soraerikoiskokeilla: Aamupäivällä nopeita ”pätkiä” ja iltapäivällä teknisiä. Pienen alkukankeuden jälkeen sain rytmistä kiinni ja onnistuin ajamaan päivän aikana kuudet ”pohjat” ollen päivän päätteeksi rallin johdossa ennen Sebastian Ogieria, Sebastian Loeb kolmantena, Dani Sordo neljäs ja Mikko Hirvonen viides. Lauantaihin jouduin ensimmäisenä autona tielle, joka osoittautui oletettua vaikeammaksi: En saanut rytmistä kiinni nopeilla irtosoraa omaavilla ”pätkillä” ja muut alkoivat päivän kuluessa saavuttaa minua. Yritin puristaa ja pitää erot pieninä, mutta illan viimeisellä metsä-ek:lla täysillä mentävässä vasemmassa hyppäsin ojaan rikkoen vanteen ja kärsien rengasrikon, johon kului 50 sekuntia. Kun kärsin rengasrikon, niin Citroen pystyi taktikoimaan lähtöpaikkansa sunnuntaille. Lauantain jälkeen: 1. Hirvonen, 2. Sordo, 3. Loeb, 4. Latvala, 5. Ogier Sunnuntaina pyrin antamaan painetta Citroen miehille, mutta homma kuihtui kasaan heti toisella ek:lla toisen rengasrikon myötä: Irtosoralla hidas vasen meni leveäksi perän osuessa penkkaan ja puskien renkaan pois vanteilta. Matkaa maaliin oli 20 km ja aikaa kului siihen 50 sekuntia. Tipuin rengasrikon myötä viidenneksi ja loppu rallin keskityin maaliin pääsyyn. Rallin tilanne, kun kaikki ek:t olivat ajettu: 1. Loeb, 2. Hirvonen, 3. Sordo, 4. Ogier, 5. Latvala Rallin virallisissa tuloksissa voittajaksi nousi Hirvonen, sillä jälkikatsastuksessa Citroeneistä löytyi laittomat etuvakaajat, josta he saivat 1 minuutin aikarangaistukset. Loeb oli toinen, Sordo kolmas ja minä nousin neljänneksi ja Ogier viides. Tämä ralli on urallani tähän mennessä ollut kaikkein kovin ralli, sillä päivät olivat normaalia pidemmät jättäen aikaa nukkua vain n. 5-6 tuntia. Olin pettynyt tulokseeni, mutta pääasia oli että tulin maaliin ja saatiin pisteitä.

 

2016-10-14T12:10:24+03:00

Suomen MM-ralli 30.7.-2.8.2009

Tehtävänä kotikisassani oli olla tiimipeluri ja auttaa tallikaveriani Mikko Hirvosta maailmanmestaruustaistelussa. Puolan tapahtumat olivat vielä hiukan mielessä rallin alussa ja se varsinkin näkyi perjantain ensimmäisillä erikoiskokeilla: seisoin liikaa jarrulla ja ajo oli varovaista. Perjantaina rallissa ajettiin kaksi kertaa Mökkiperän ek, joka on ollut kahtena edellisenä vuonna eräänlainen ”peikko” minulle, mutta tänä vuonna ek ajettiin järkevästi ilman virheitä. Sain ajamisen juonesta kiinni perjantai-iltana ja päätin päivän neljännellä sijalla 10 sekuntia Dani Sordoa perässä. Mikko Hirvonen johti rallia ja Sebastian Loeb oli toisena. Varhain lauantaiaamuna heräsin kovaan mahakipuun enkä pystynyt sen jälkeen enää nukkumaan. Jouduin aloittamaan kilpailupäivän hyvin huonossa kunnossa. Ennen aamun ensimmäistä ek:ta Leustua en ollut varma, kuinka pystyn ajamaan. Sitkeästi lähdin kuitenkin taistelemaan, mutta vaikeata se oli, sillä tuntui, että ruoka tulee kurkusta ylös. Jouduin ottamaan hypyt vähän rauhallisemmin, mutta pystyin onneksi pitämään Sordon kanssa taistelua yllä. Oloni koheni erikoiskoe erikoiskokeelta, ja kun pääsin vielä käymään huollossa ja tapaamaan lääkärin niin tilanne helpottui. Lauantain iltapäivänä oloni alkoi olla aika hyvä ja vaikeampia ”pätkiä” oli luvassa, niin päätin hyökätä: Kavala ja Väärinmaja olivat päivän viimeiset ek:t ja onnistuin ajamaan molemmille ek:ille ”pohjat” ja nousemaan Sordon ohi 10 sekunnilla. Pari tilannettakin matkalle mahtui… Sordo oli ajanut kaksi päivää loistavasti ja tiesin, että viimeisenä kisapäivänä eli sunnuntaina hän vielä yrittää hyökätä ja niinpä jouduin ajamaan tosissaan, mutta suurempia riskejä vältellen. Päivä aloitettiin Hannulasta ja sitten legendaarinen Myhinpään ek kahteen kertaan, joka oli viimeksi ajettu n. 15 vuotta sitten. Tämä ek toi kisaan paljon tunnelmaa ja yleisöäkin oli runsaasti liikkeellä. Rallin viimeisenä ek:na ajettiin Ruuhimäki. Ajoin viimeisen ek:n ilman virheitä ja palkintona maalissa odotti kolmas sija. Mikko Hirvonen piti pintansa loppuun asti ja voitti rallin ennen toiseksi ajanutta Sebastian Loebia. Kolmas sija kotirallista oli minulle iso asia ja tiimikin oli hyvin tyytyväinen suoritukseeni.

 

2016-10-14T12:07:25+03:00

Puolan MM-ralli 25.-28.6.2009

Puolassa kilpailtiin toista kertaa MM-sarjan historiassa ja edellisestä kerrasta oli vierähtänyt aikaa yli 30 vuotta. Kilpailu oli siis täysin uusi kaikille nykykuskeille. Puolan rallitiet muistuttavat luonteelta ja nopeudeltaan hyvin paljon Suomen teitä, mutta tien pinta on paljon pehmeämpää, tiet kapeampia ja kulkevat enemmän avoimilla alueilla. Kilpailu alkoi loistavasti Fordin kannalta, kun Mikko Hirvonen nousi johtoon erikoiskokeella 3 ja ek:lla 4 Sebastian Loeb osui kantoon rikkoen oikean etujousituksen joutuen superralliin. Olin kolmantena ennen ek:ta 4, mutta Loebin keskeytyksen myötä nousin toiseksi ja Dani Sordo nousi kolmanneksi. Perjantai-iltana Hirvonen johti minua 8,9 sekunnilla ja Sordo oli minua 28, 1 sekuntia perässä. Loebin keskeytyksen jälkeen tavoitteena oli säilyttää kaksoisjohto maaliin saakka, mutta Sordo teki tehtävästä vaikean perjantai-iltapäivänä ja vielä vaikeammaksi tilanne muuttui lauantaina. Dani hyökkäsi aamupäivällä ja nousi minusta jo 19,5 sekunnin päähän päivähuoltoon mennessä. Minä olin Hirvosta 3 sekuntia perässä. Iltapäivällä ajettiin sitten niin kovaa kuin päästiin ja välillä jopa tuntui, että vauhti oli ”sairaan kovaa”, kun pitkiä osuuksia mentiin isoimmalla vaihteella kaasu pohjassa. Iltaan mennessä Mikko johti minua 12 sekunnilla ja Sordo oli minua perässä 26,5 sekuntia. 7 lisäsekunnin puristus Sordoon oli kovan työn takana. Sunnuntaina Sordo vielä hyökkäsi aamun ensimmäisellä ek:lla, mutta ajoi risteyksen pitkäksi häviten siinä yli 20 sekuntia. Tämän tilanteen jälkeen Hirvonen, minä ja Sordo saimme rauhoittaa tilanteen ja keskittyä ajamaan vain järkevästi maaliin saakka. Kaikki näyttikin hyvältä, kun kaikki metsäerikoiskokeet olivat ajettu ja ainoastaan Mikolajkin yleisö-ek oli ajamatta. Ennen kyseistä ek:ta oli n. 1,5 h tunnin odotus, joka tuntuikin hyvin raskaalta. Viimein kun pääsimme ajamaan, niin ek:sta piti vain suoriutua kunnialla läpi, mutta niin ei käynyt: Leikkasin tynnyriin rikkoen oikean etujousituksen ja siitä kevyesti kaiteeseen. Jäin kiinni kaidetta vasten, ja kun yritin päästä liikkeelle, niin jouduin kovasti käyttämään kytkintä, josta se ylikuumeni ja syttyi tuleen. Se ralli oli sitten siinä ja aiheutin valtavan pettymyksen koko tiimille, faneille ja itselleni…

2016-10-14T12:00:47+03:00

Kreikan MM-ralli 12.-14.6.2009

Sardinian MM-rallin voiton jälkeen itseluottamus oli parempi kuin missään vaiheessa tänä vuonna. Nuotituksessa lämpötila kohosi lähelle 40 astetta, mutta onneksi kilpailun lähestyessä se putosi n. 30:een. Luvassa oli rankka ralli niin teiden kuin olosuhteidenkin puolesta. Ralli alkoi perinteisesti perjantaina ja ajoni kulki heti ensimmäisestä erikoiskokeesta lähtien. Ajoin ”pohjat” ensimmäiselle ek:lle ja sen jälkeen ajat olivat tasaisesti kolmen parhaan joukossa aina päivän viimeiselle ek:lle asti, joka oli ek 6. Startatessa ek:lle 6 olin rallin johdossa n. 10 sekunnin erolla ennen Dani Sordoa ja toivoin kasvattavani lisää eroa häneen. Ek 6 alkoikin loistavasti ja olin todella tyytyväinen ajooni, kunnes puolessa välissä ek:ta jarrutus jäi hitaaseen oikeaan mennessä myöhään ja menimme mutkaan liian kovaa sisään, perä valui ojaan ja pysähtyi pehmeään hiekkaan. Luulin hetken, että selvisimme pelkällä säikähdyksellä, mutta valitettavasti auto ei liikkunut pehmeässä hiekassa ja kaivatin itseni kiinni hiekkaan. Yleisöä oli paikalla, mutta kesti muutamia minuutteja, että nostaminen tapahtui yhteisvoimin ja oikealla tavalla. 3,5 minuutin työskentelyn jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa, mutta sijoitus tipahti 10 pykälää, josta matkaa oli kärkeen runsaasti ja tiimissäkään ei fiilis ollut paras mahdollinen virheeni vuoksi, koska Sordon vielä taktikoitua Mikko Hirvonen nousi rallin johtoon auraamaan tietä lauantaille. Lauantaille, joka tulisi olemaan kovin päivä kisasta, suunnittelimme kartanlukijani Miikan kanssa taktiikan: Ajamme omaa ajoa ja sellaista vauhtia, että auto pysyy ehjänä eikä rikota renkaita. Tämä taktiikka tuntuikin purevan valtavan hyvin, sillä heti aamun ensimmäisellä ek:lla Sebastian Loeb ajoi rajusti ulos keskeyttäen, päivän kolmannella Sordo ja Henning Solberg ajoivat samaan kiveen joutuen superralliin. Päivän aikana muillekin tuli vielä ongelmia, ja kun pystyin vielä ajamalla saavuttamaan muutamia kuljettajia niin iltaan mennessä olin yllättäen rallissa kolmantena, Hirvosen johtaessa ja Sebastin Ogierin ollessa toisena. Sunnuntaina jatkoimme lauantain taktiikalla, ja kun kärjessä ei tapahtunut muutoksia, ja meillä ei ollut ongelmia, niin tulokset säilyivät samoina: Hirvonen voitti, Ogier toinen ja minä kolmas. Acropolis osoitti jälleen kerran raakuutensa, ja kun jaksoi taistella, niin tulos palkittiin maalissa.

2016-10-14T11:58:21+03:00

Sardinian MM-ralli 22.-24.5.2009

Kilpailu sujui alusta loppuun asti ilman ongelmia ja suurempia virheitä sekä lopussa ajo kruunattiin parhaalla mahdollisella tavalla. Perjantaiaamuna ajorytmini ei ollut paras mahdollinen, mutta lähtöpaikka 7 toi ajamiseen hieman etua ja niinpä nousin rallin johtoon heti ensimmäisten erikoiskokeiden jälkeen. Iltapäivällä ajoni parani, mutta en pystynyt tekemään kovinkaan paljon eroa Sebastian Loebiin ja Mikko Hirvoseen ennen kuin pojat taktikoivat lähtöpaikkojansa lauantaille iltapäivän viimeisellä ek:lla. Tallini ohjeisti minua ajamaan ”kaasu pohjassa” maaliin saakka. Johtoni perjantain jälkeen oli n. 40 sekuntia ennen Hirvosta ja n. 43 sekuntia ennen Loebia. Perjantai-iltana tuli pitkästä aikaa mieleen ajatus: ”meillä on oikeasti mahdollisuus voittaa tämä ralli”. Lauantaina olin ensimmäinen auto reitillä ja tiesin, että pitää ajaa kovaa sekä virheettömästi pitääkseni kilpakumppanit takanani. Ajoni sujui aamupäivällä virheettömästi ja eroni Hirvoseen kutistui vain 13 sekuntia, joten eroksi jäi 27 sekuntia. Iltapäivällä panokset kuitenkin kovenivat ja minäkin jouduin yrittämään älyttömästi; ajoin yhden risteyksen pitkäksi. Loeb rikkoi renkaan ja menetti siinä minuutin verran, mutta Hirvonen ajoi ilman virheitä ja nousi minusta n. 10 sekunnin päähän. Sunnuntaina keskityin ajamaan omaa ajoa enkä välittänyt Hirvosen hyökkäyksestä, sillä uskoin sen pitävän virheet kurissa. Sunnuntaina koimme yllätyksen, sillä pöly muodostui monille kuljettajille ongelmaksi paitsi minulle, koska olin ensimmäisenä reitillä. Hirvonen ei pystynyt hyökkäämään pölyssä ja pystyin kasvattamaan eroa. Kun eroa alkoi olla hieman yli 30 sekuntia, niin tiesin sen riittävän voittoon. Kun tiimimme vielä ilmoitti ennen viimeistä ek:ta, että tallimääräyksiä ei tule, vaikka se olisi hieman saattanut auttaa Hirvosta maailmanmestaruustaistelussa, niin voitto olisi varma, kun vain ajaisi viimeisen ek:n maaliin. Viimeinen ek tuntui pitkältä ja vaikealta, kun tiesi voiton olevan lähellä, mutta onneksi kaikki meni hyvin ja ajoimme maaliin rallin voittajina 1,5 vuoden tauon jälkeen. Hirvonen varmisti tiimille kaksoisvoiton, joka tuli tärkeään paikkaan vaikean alkukauden jälkeen

.

2016-10-14T11:54:11+03:00

Argentiinan MM-ralli 24.-26.4.2009

Kisaan lähdettäessä paineet olivat kovat, sillä vaikean alkukauden jälkeen tarvitsin viimein ja vihdoin ehjää suoritusta. Kilpailu oli minulle aika erikoinen, sillä matkalle sattui pieniä tapahtumia: rengasrikko, moottorin ylikuumentuminen, konepellin menetys, poliisien kanssa keskustelua jne. Kaikista selvittiin, ja vaikka aikaa tuhlaantuikin, niin perjantai jälkeen olimme tuloksissa kuudes. Onnistuneen lauantaipäivän taistelun jälkeen ohitin Henning ja Petter Solbergin, ja kun Hirvosen Mikolle tuli teknisiä ongelmia niin nousin tuloksissa kolmanneksi. Sunnuntaina piti vain ajaa maaliin ja varmistaa kolmas sija, mutta asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaan: Sunnuntaiaamun ensimmäisellä erikoiskokeella 6 km lähdöstä, eräässä hypyssä auton perä osui maahan ja sen seurauksena auto sammui; auton näyttöön tuli varoitus bensan paineesta. Yritimme ratkaista ongelmaa bensapuolelta, mutta lopulta vika löytyi päävirtakatkaisimesta. Pääsimme 8 minuutin työskentelyn jälkeen jatkamaan matkaa, mutta putosimme tuloksissa seitsemänneksi. Petter Solberg keskeytti sunnuntain toisella ek:lla edestämme, niin nousimme lopulta kuudenneksi.
Palkintopallisijoituksen menettäminen harmitti kovasti, mutta tärkeintä oli maaliin pääsy ja tulihan ”pohja-aikojakin” 5 kpl. Uskon, että kevään 2009 kokemuksien perusteella olen kasvanut henkisesti askeleen eteenpäin urallani.

2016-10-14T11:51:19+03:00

Portugalin MM-ralli 2.-5.4.2009

Kilpailun Shakedownissa torstaiaamuna autoni tuntui järjettömän hyvältä ja sitä kautta fiilis oli korkealla kilpailuun. Ralli alkoikin jo torstai-iltana ajetulla yleisöerikoiskokeella, joka oli asvaltilla stadionin sisällä. Ajoin puhtaasti ilman virheitä ja olin viidenneksi nopein. Perjantaiaamu avattiin yli 20 km pitkällä ek:lla, ja olin seitsemäntenä reitillä MM-pisteiden mukaisesti. Sain hyötyä lähtöpaikastani ja niinpä onnistuin ajamaan ”pohjat” ek:lle 2. Sama vauhtini jatkui ek:lla 3 ja johdin rallia ek 3 jälkeen 10,6 sekuntia ennen Daniel Sordoa. Ek:lla 4 väliajat kertoivat, että olin johdossa kunnes ”maailma kaatui”: Minulla oli liikaa asiaa nuoteissa tullessa nopean osuuden jälkeen nyppylän takana olevaan hitaaseen mutkaan ja en pystynyt ymmärtämään kaikkea, mitä kartturini kertoi ja yritin katsoa tietä silmällä (mitä ei koskaan saisi tehdä), mutta se kostautui kun nyppylän takana oli hidas paikka ja vauhtia liikaa nypylle. Auto nousi ilmaan nypyllä ja osuin vastapenkkaan, josta auto nousi kahdelle pyörälle. Kahdella pyörällä menimme vasemman mutkan kaiteesta läpi, josta alkoi 150 m pyörintä vuoren rinnettä alas. Auto pysähtyi lopulta puuta vasten, mutta hetken aikaa luulin, että kaadosta ei selvitä hengissä. Nousimme molemmat kuitenkin autosta ulos loukkaantumattomina ja kiitollisina tiimillemme, joka on rakentanut vahvan auton sekä turvavarusteille, jotka FIA on laatinut. Jälleen kerran tuli kova pettymys, mutta Argentiinassa on uusi kilpailu. Minun täytyy nyt vähän rauhoittaa ajamista ja vähentää asiaa nuoteista!!!

2016-10-14T11:48:05+03:00

Kyproksen MM-ralli 13.-15.3.2009

Tämä kilpailu oli minulle uusi ja ainut MM-sarjan osakilpailuista, jossa en ollut koskaan aikaisemmin ollut. Harvinaisuus tässä kilpailussa oli se, että ensimmäinen päivä ajettiin asvaltilla sorapyörillä ja sen jälkeen kaksi päivää soralla normaalisti. Vuoden 1996 jälkeen ei ollut ajettu kilpailua ennen Kyprosta, jossa kilpaillaan kahdella eri pinnalla. Perjantaina kilpailuni alkoi kankeasti ja sähläsin renkaiden kanssa. Kun ajetaan asvaltilla sorapyörillä, niin paras mahdollinen tulos saadaan aikaan, kun renkaat ovat mahdollisimman kuluneet etupäässä, joka antaa pitoa jarrutuksiin. Takapäässä voidaan käyttää uusia renkaita. Opin tämän tekniikan perjantai-iltapäivänä, mutta silti eroa kärkeen kertyi perjantain aikana 1 min 8 sekuntia. Loeb oli jälleen kerran johdossa, Sordo toisena, Hirvonen kolmantena ja minä neljäntenä. Lauantaiaamuna aloitettiin soralla ja onnistuin ajamaan aamun ensimmäiselle erikoiskokeelle 4,7 sekunnin ”pohjat”. Aamun toisella ek:lla koin sitten kovan pettymyksen: Nuotituksessa olin merkannut vasen-oikea mutkayhdistelmän liian nopeaksi, johon tulin siis liian kovaa ja yritin pelastaa tilanteen leikkaamalla sisämutkasta, mutta auto tökkäsi pehmeään hiekkaan ja jäi kiinni. Yleisöä ei ollut paikalla, joten juoksin kilometrin verran lähimpään risteykseen hakemaan ihmisiä. 22 minuutin nostotalkoiden jälkeen saimme auton tielle ja pääsimme jatkamaan matkaa. Lievässä ulosajossa ainoastaan etupuskuri vaurioitui. Kisani meni pilalle, mutta päätimme jatkaa ajamista ja kerätä kokemusta. Lauantain jälkeen sijoitukseni oli 19. Sunnuntaina ajoin rennosti kokemusta keräten, mutta ajat olivat silti ihan kohtuullisen hyviä. Sunnuntaina oli vain 3 ek:ta, mutta pisin ek oli 40 km. Kyproksen MM-ralli on sarjan hitain kilpailu ja niinpä ajoaikakin oli 40 km pitkällä ek:lla yli 39 min. Rallin voittoon ajoi Sebastian Loeb ja oma sijoitukseni oli 12, mutta sain silti 2 valmistajien pistettä. Alku vuosi on ollut hyvin vaikea, mutta nyt on tarkoitus Portugalista alkaen kääntää uusi sivu!

2016-10-14T11:45:24+03:00
Go to Top