Meksikon MM-ralli 03.-06.03.2016

Meksikon ralli pysyi Latvalan kontrollissa

Jari-Matti Latvalan yksitoista pohja-aikaa Meksikon MM-rallin 21 erikoiskokeen reitillä kertovat kaiken kärkitaistelun luonteesta. Virheettömän ajon, hyvän lähtöpaikan ja rengasvalintojen tukemana hän kontrolloi kilpailua perjantaista sunnuntaihin.
– Upea ja helpottava voitto, Latvala totesi uransa 16. MM-rallin ykkössijasta. Niitä hän on ajanut nyt peräti 11. eri MM-rallista.
– Taktiikkana oli ottaa kaikki irti lähtöpaikasta, mutta kiertää kivet ja ajaa ilman isoja riskejä. Se onnistui perjantaina, mikä nosti itseluottamusta ja pystyin lisäämään vauhtia lauantaina, Latvala muisteli. Moottorista tehoja haukkova vuoristoilma, irtosoran päällystämät soratiet ja helle ovat Meksikon rallin peruseinekset. Nyt soppaa maustettiin lisäämällä pitkiä erikoiskokeita. Niistä 80 kilometrin Guanajuato oli Safari-ralli pois lukien pisin MM-sarjassa sitten vuoden 1986 Korsikan rallin. Kilpailun ratkaisijaa sunnuntaina ajetusta Guanajuatosta ei tullut, vaikka kisajärjestäjät sitä toivoivat. Latvala oli kirinyt siihen mennessä jo
puolentoista minuutin ero Sebastien Ogieriin. MM-sarjaa johtava ranskalainen ajoi ensimmäiset päivät ajojärjestyksen keulassa ”aura-autona” ja oli maalissa toinen reilun minuutin Latvalalle jääneenä. Latvala oli ensimmäiset päivät reitillä kahdeksantena autona.

Takajarrut ainoa murhe

Latvalan ainoa murhe kilpailussa oli takajarrujen kuumeneminen pitkillä erikoiskokeilla.
– Vuoristo-oloissa jarruille tahtonut riittää jäähdyttävää ilmaa. Ajan pikkaisen erilaisella jarrujen ”set-upilla” kuin Ogier, joten kärsin siitä häntä enemmän, Latvala kertoi. Kisan ykköshaaste ei Latvalan silmissä ollut Guanajuato vaan kahdesti perjantaina ajettu yli 50 kilometrin, tekninen El Chocolate. Sen hän
voitti molemmilla ajokerroilla. Powerstagella Latvala ei ottanut riskejä, ja oli Ogierin jälkeen toinen. Ogier johtaa MM-sarjaa, Meksikossa pistetilinsä avannut Latvala on kuudes, eroa on 50 pistettä.

2017-01-02T09:24:16+02:00

Ruotsin MM-ralli 11.-14.02.2016

Tekniset ongelmat kiusana Ruotsin rallissa

Ruotsin ralliin lähdettiin erikoisesta tilanteessa: leudon sään takia reitti lyheni 13 erikoiskokeeseen ja vielä kisan aattona kuljettajat pohtivat, onko reitti ylipäätään ajettava poislukien Norjan puolella kahteen kertaa ajetut kaksi erikoiskoetta, jotka olivat lumisia ja jäisiä. Kisajärjestäjien uuttera lanaus ja teiden pintojen jäädyttäminen yöpakkasten tuella onnistuivat pelastamaan reitin kilpailukuntoon. Jari-Matti Latvala ei päässyt siitä juurikaan nauttimaan, sillä hän keskeytti kisan avauspäivän viimeiselle erikoiskokeelle tukivarren pettämiseen. Sitä ennen hän oli ajanut kaksivetoisella autolla aamusta lähtien, kun vetoakseli petti ensimmäisellä erikoiskokeella.

– Nypyn ylityksen jälkeisessä käännöksessä auton alta kuului kolahdus. Kun menin kaasulle, tunsin, ettei auto vedä. Siitä pitäen ajettiin kaksivetoisella autolla, Latvala kertaili aamun vetoakselirikkoa. Kuuden erikoiskokeen etapin viimeisellä erikoiskokeella Latvala keskeytti sitten tukivarsirikkoon.

– Ihme juttu. Jarrutuksessa oli pieni heitto ja kuului napsahdus, kun tukivarsi meni edestä poikki. Siinä ei ollut kiviä tai muuta vastaavaa. Ei ole ikinä mennyt tukivarsi noin helposti, Latvala sanoi. Samaa mieltä oltiin tallissa niin tukivarren kuin vetoakselinkin pettämisestä. Kummassakaan ei ollut kyse kuljettajan virheestä.
Lauantaina Latvala kärsi vielä rengasrikon ennen kuin pääsi vihdoin ajamaan normaalisti, ja porhalsi heti kolme pohja-aikaa.

– Sellaiseen vasurimutkaan käänsin sisään, siinä oli kivi ja eturengas meni. Oli aika turhautunut olo, Latvala muisteli rengasrikkoa. Kisan päätöspäivänä ajettiin vain Powerstagelle, jolle Latvala ampaisi ensimmäisenä autona, mutta jäi viidenneksi. Näin MM-pistepussi jäi yhä tyhjäksi.

– Tien pinnassa ei ollut yhtään jäätä. Oli vain lunta ja sen alla irtosoraa. Ei siinä ollut mahdollista pärjätä takaa tulleille, Latvala harmitteli kärkiauton roolia. Voittoon Ruotsissa ajoi Sebastien Ogier ennen Hayden Paddonia ja Mads Östbergiä.

2017-01-02T09:24:34+02:00

Monte Carlon MM-ralli 21.-24.01.2016

Kausi alkoi takkuten Monte Carlo -rallissa

Monte Carlo -rallin tarjottimella oli perinteikäs cocktail: kuivaa, jäistä ja kosteaa asvalttia sekä reitin korkeimmilla paikoilla lunta. Torstaina kisaa höystivät edellisvuoden tapaan pimeässä, Dignen lähellä ajetut kaksi erikoiskoetta, perjantaina kurvailtiin Gapin pohjoispuolella. Lauantaina, matkalla Monacoon ajettiin kahdesti 51,55 kilometrin Lardier et Valenea sekä Monte-legenda Sisteron. Sunnuntaina piipahdettiin Col de Turinilla. Latvala lähti hakemaan hyvää avausta kauteen, mutta onnea ei ollut matkassa. Torstain etapilla ajokki kolhaisi kivistä aitaa ja toiseen kisapäivään Latvala kiihdytti seitsemäntenä vajaat 39 sekuntia kärkeä perässä.

– Yhtä äkkiä vain pito katosi jäisellä osuudella ja perä kolahti. Oli pakko höllätä vauhtia, kun oli pieni pelko, että kävikö takajousitukselle jotakin, Latvala muisteli.
Kolmanteen kilpailupäivään Latvala lähti kolmantena reilun minuutin johtavaa Sebastien Ogieria perässä.

– En muista, että olisi koskaan ajettu näin paljon slikseillä, kun teillä on jäisiä paikkoja. Aina on yleensä ollut joku lumi-ja nastapyörien sekarengastus, Latvala kertaili etappia. Toiveet hyvistä MM-pisteistä karahtivat kiville kolmantena kisapäivänä oikealle kääntyvässä mutkassa 11. erikoiskokeelle. Takaisin tielle
noustessaan Latvala osui kevyesti katsojaan.

– Mutkassa oli vettä tiellä. Se yllätti minut. Takaisin tielle tullessa en nähnyt kunnolla, koska moottoritilasta tuli höyryä. Näin katsojan hyppäävän sivuun ja jatkoin hiljaa takaisin tielle. Sen jälkeen talli otti minuun yhteyttä ja kertoi, että olin osunut katsojaan, Latvala kertasi. Varsinainen keskeytyminen johtui sitten siitä, että suurin sallittu myöhästyminen erikoiskokeen lähdöstä täyttyi, kun Latvalan ajokin laturi oikutteli.
– Laturi pyöri sen verran, ettei se ei indikoinut latausongelmasta. Kun yritin käynnistää autoa, sytytysvirtaa ei ollut. Kesti tovin ennen kuin keksittiin, että virtaa saadaan pulttikoneen akusta, Latvala muisteli Rallin päätöspäivään kuljettajat eivät Monte Carlo -rallissa päässeet ralli 2 –säännöllä, joten Latvalan pistepussi jäi tyhjäksi. Rallin voitti Sebastien Ogier ennen Andreas Mikkelsenia.

2017-01-02T09:24:49+02:00
Go to Top