Australian MM-ralli 16.-19.11.2017

Maailmanmestaruus oli mennyt jo Sebastien Ogierille, mutta kakkos- ja kolmoissijoista taisteli vielä Thierry Neuville ja Ott Tänak. Itse olin neljäntenä, ylöspäin ei mahdollisuuksia ollut.

Itse kilpailun tavoite oli päättää kausi hyvällä fiiliksellä podiumilla.

Perjantai sujui vaihtelevasti, mutta loppupäivästä aloin päästä vauhtiin ja ihan siihen podium paikkojen tuntumaan.

Lauantaina onnistuin jo nousemaan toiseksi ja Thierry Neuvillen johtaessa kilpailua yritin kuitenkin haastaa häntä, mutta valitettavasti Thierry vain kuroi eroa minuun. En pystynyt haastamaan häntä riittävästi.

Kilpailun viimeisenä päivänä sunnuntaina keli muuttui – vesisade tuli rajusti alas ja sen ansiosta päätin lähteä hyökkäämään. Pystyin ajamaan Thierry Neuvillea kiinni, mutta kilometrit tuntuivat loppuvan kesken. Niinpä ennen kilpailun viimeistä erikoiskoetta eroa oli noin 10 sekunnin luokkaa ja 7 km jäljellä, jolloin mahdollisuuksia voittoon ei enää ollut. Ott Tänak oli noin suurin piirtein samaa luokkaa takana kolmantena ja paikat oli jaettu käytännössä.

Mutta viimeisellä erikoiskokeella yritin tietysti ajaa, vähän ajattelin Power stage pisteitä. Lähin ajaa kovaa, mutten keskittynyt siihen ajamiseen niin kuin olisi pitänyt ja niinpä sattui kolme kilometriä ennen maalia
 – leikkasin vasemmasta mutkasta kantoon, pyörä taittui alle ja siitä suoraa ulos oikealle puolelle kannokkoon. Ei toiveita jatkoon, kilpailu päättyi siihen. Siinä meni kakkossija ja kausi päättyi vähän ikävällä tavalla. Mutta toisaalta paljon myös opetti – jokainen erikoiskoe, jokainen kilometri täytyy ajaa sataprosenttisella keskittymistasolla, joka taas muistuttaa siitä et kun maailmanmestaruudesta meinaa taistella niin silloin ei ajatukset saa virrata muualle.

Kilpailun siis voitti Thierry Neuville, toinen oli Ott Tänak, kolmas Hayden Paddon.

2018-02-28T13:26:42+02:00

Walesin MM-ralli 26.-29.10.2017

Kilpailu oli Toyotalle erittäin hankala. Olimme tehneet jousituksen päivityksen, joka meni väärään suuntaan ja mutaisilla vesisateen liukastamilla teillä jousituksemme ei toiminut – ei ollut vetopitoa, sivuttaispitoa. Ja näin muihin talleihin nähden olimme vaikeuksissa.

Kuitenkin taistella pitää, eli tälläkin kertaa kovaa taistelua yritin käydä. Olin vähän tippunut lauantain aikana podium kamppailuista. Mutta kun sumu tuli ja pimeässä ajettiin, pystyin lauantaina hyökkäämään näissä vaikeissa olosuhteissa, mikä antoi sen hyvän pohja-ajan ja ison eron muihin kilpakumppaneihin nähden, joka nosti minut neljännelle sijalle ja mahdollisuuden taistella vielä podiumista.

Viimeiseen päivään lähdettiin niissä asetelmissa, että siitä podiumista lähdetään ajamaan. Mutta auto ei vaan kerta kaikkiaan toiminut – se yliohjasi ja aliohjasi niillä mutaisilla teillä. Ja niinpä siinä kävi, että en pystynyt ajamaan Sebastien Ogieria kiinni ja Andreas Mikkelssen oli takana ja hän kuroi eroa kiinni. Ja lopulta tipuin niukasti viidenneksi, Andreas Mikkelssenin ollessa neljäs ja Sebastien Ogier varmisti kolmannella sijalla MM-tittelin itselleen. Thierry Neuville oli toinen ja Walesilainen Elvfyn Evans otti uransa ensimmäisen MM-voiton.

 

2018-03-21T14:45:40+02:00

Espanjan MM-ralli 05.-08.10.2017

Katalonian ralli päättyi öljyvuotoon

Katalonian rallista tuli kauden neljäs perättäinen MM-koitos, jossa Jari-Matti Latvalan mahdollisuudet nousta kärkitaistoon hyytyivät tekniseen vikaan. Kilpailu päättyi heti avauspäivänä öljyvuotoon. Katalonian ralli alkoi Salousta kuudella soralla ajetulla erikoiskokeella, joista kahdesti ajettu vajaan 39-kilometrin Terra Alta sisälsi myös asvalttiosuuden. Latvala ehti ajaa rallin pisimmän ek:n vain kerran.

– Kun mentiin toista kertaa, siinä oli ensin tankkaus ja punnitus. Siellä FIA:n tekninen kaveri sanoi, että autosta vuotaa öljyä. Mentiin katsomaan ja todettiin, että se on vakavampi homma, Latvala sanoo.

Terra Alta oli perjantain viimeinen erikoiskoe, mutta sinne Latvala ei enää startannut. Keskeyttäminen oli ainoa vaihtoehto.

– Öljyä oli vuotanut jo niin paljon, eikä sitä ollut mukana niin paljoa kuin olisi tarvittu, Latvalan kartturi Miikka Anttila sanoi.

Keskeyttäessään Latvala oli seitsemäs. Eroa kilpailun kärkeen oli reilut 16 sekuntia. Ennen keskeytystään Latvala ehti ajaa yhden pohja-ajan.

– Huollossa todettiin, että ongelma oli sitä luokkaa, ettei kilpailua voinut enää jatkaa seuraavina päivinä, Latvala harmitteli.

Kilpailun voitti Citroenin Kris Meeke. Sebastien Ogier oli toinen 28 sekuntia kärjestä ja hänen M-Sport- tallikaverinsa Ott Tänak kolmas 33 sekuntia voittajalle jääneenä. Juho Hänninen oli Toyotalla neljäs.

2017-11-02T09:33:08+02:00

Saksan MM-ralli 17.-20.08.2017

Oikutellut sytytys ja rengasrikko kiusana Saksassa

Sytytyksen oikuttelu ja rengasrikko puraisivat terän Jari-Matti Latvalan yrityksestä taistella kärkisijoista Saksan MM-rallissa. Latvala oli kahden pohja-ajan siivittämänä seitsemäs ja taisteli Power Stagelta kolme MM-bonuspistettä. Saksan rallin keskuspaikka siirtyi Trieristä Saarinmaan Bostalseehen. Perinteinen visiitti panssarivaunujen harjoitusalueelle Baumholderiin oli reitillä mukana, mutta Moselin alueen viinitarhojen kupeissa ajettiin vain neljän pikataipaleen verran. Niiden tilalla oli nyt Saarinmaan jouheita, peltoaukeiden välissä kulkevia teitä. Latvalan taival alkoi takuten. Hän oli 13,7 sekunnin päässä rallia johtaneesta Andreas Mikkelsenistä ja ajo kulki, kun keskipäivän huoltotaukoa edeltäneellä yhdeksän kilometrin Waden-Weiskirchen -erikoiskokeella sytytys alkoi oikutella ja Latvala putosi puolentoista minuutin päähän kärjestä.

– Pito vaihteli aamulla, mutta ajo kulki hyvin. Ajatuksena oli pistää lisää vauhtia päivähuollon jälkeen, Latvala sanoi.

Auto tuli kuntoon päivähuollossa kuntoon ja iltapäivällä Latvala ajoi yhden pohja-ajan. Toiseen kilpailupäivään ja 147 ek-kilometrin etapille hän lähti kahdeksannelta sijalta 1.54,7 minuuttia rallia johtavalle Ott Tänäkille jääneenä. Toisen päivän etapilla Latvalan sijoitus koheni seitsemänneksi, mutta ero kärkeen venähti yli neljään minuuttiin rengasrikon takia. Menoa hidastivat myös pienet tekniset ongelmat.

– Aamupäivällä tein virheitä ja meno oli hidasta. Iltapäivällä kiristin vauhtia vauhtia, mutta pitkällä Panzerplatten pätkällä meni rengas. Se piti vaihtaa siellä ja siinä meni kaksi minuuttia, Latvala kertaili.

Sunnuntain neljän pikataipaleen ja noin 50 ek-kilometrin etapilla Latvala oli päivän ensimmäistä erikoiskoetta lukuun ottamatta kolmen parhaan joukossa. Kisan päättäneellä St. Wendeler Land -erikoiskokeella hän oli kolmas, joka toi saman verran MM-bonuspisteitä.

-Vasen etupyörä osui johonkin pätkän alussa. Luulin pitkään, että minulla on rengasrikko, siksi en yrittänyt ihan täysillä. Sitten vielä melkein ajettiin yksi paikka pitkäksi, Latvala harmitteli ajoaan Power Stagella. 

M-Sportin Ott Tänak ajoi rallista ensimmäisen voittonsa MM-sarjan asvalttikilpailussa. Hän kukisti toiseksi tulleen Citroenin Andreas Mikkelsenin 16,4 sekunnilla. Latvalan ero kärkeen jäi tekniikkaongelmien ja rengasrikon takia reiluun kolmeen minuuttiin.

2017-11-02T09:35:17+02:00

Suomen MM-ralli 27.-30.07.2017

Latvalalle raastava pettymys Jyväskylässä

Jyväskylän MM-rallin voitto oli jo vahvasti Jari-Matti Latvalan otteessa, kun vika Toyotan moottorinohjausyksikössä keskeytti kilpailun.

– Ilman muuta yksi suurimmista pettymyksistä minun urallani. Oli hyvä fiilis ja nautin ajamisesta, mutta kun tuollainen ongelma iskee, ei ole mitään tehtävissä, Latvala sanoi.

Latvala oli noussut lauantain etapilla kilpailun johtoon 8,5 sekunnilla, kun vajaat kahdeksan kilometrin Ouninpohjan lähdöstä Toyotan moottori hiljeni ja kuljettajan maailma pimeni.

– Virrat katosivat ilman ennakkovaroitusta, eikä auto reagoinut mihinkään. Painelin nappeja, mutta ei mitään tapahtunut. Yritin vaikka mitä. Otin päävirrat pois, maakaapelin irti ja kävin läpi liittimiä, mutta mitään ei tapahtunut, Latvala sanoo.

Perjantain jälkeen Latvala oli toinen 4,4 sekuntia rallia johtaneesta Esa-Pekka Lapista. Hän yritti taistella vastaan, kun loistopaikalla 11. autona ajanut Lappi takoi pohja-aikoja. Latvala ajoi etapilla yhden pohja-ajan ja viisi kakkossijaa.

– Yritys karkasi jo vähän liian kovaksi. Jarrutukset alkoivat tulla silmissä. Piti vähän rauhoittaa, Latvala kertaili menoaan perjantaina.

Lauantaina osat vaihtuivat. Ensimmäiset erikoiskokeet Pihlajakoski, Päijälä, Ouninpohja sekä Saalahti ykkönen ja kakkonen merkattiin Latvalan nimiin ennen kuin kisa keskeytyi Ouninpohjaan. Sunnuntain Latvala jatkoi kilpailua Ralli2 –säännön turvin. Hän ajoi päivän WRC–autoletkan kärjessä ja voitti kaksi päivän neljästä pikataipaleesta. Rallin päättäneellä Oittilan Power Stagella hän oli neljäs. Se toi kaksi MM-pistettä.

– Kaikki oli pelissä, täysillä tultiin. Sinne jäi pari paikkaa, jotka olisin voinut ajaa hiukan paremmin, Latvala kertaili Power Stagea. 

Tulosluetteloon Latvalan sijoitukseksi jäi 21. Pohja-aikoja tuli kahdeksan. Ralli päättyi Esapekka Lapin uran ensimmäiseen MM-rallin voittoon. Tallitoveri Juho Hänninen oli kolmas.

2017-11-02T09:36:57+02:00

Puolan MM-ralli 29.06.-02.07.2017

Power Stage –voitto paikkasi keskeytystä Puolassa

Jari-Matti Latvala päätti Puolan MM-rallin Power Stage -erikoiskokeen voittoon ja kuittasi viisi MM-pistettä. Se paikkasi kisan edellispäivän keskeyttämistä, joka vei edellytykset taistella paikasta kärkikolmikossa.

– Otin Power Stage ensimmäisen ajokerran rauhassa ja nostin fiilistä. Merkkasin tarkasti liukkaat paikat ja pistin sitten toisella ajokerralla kaikki peliin. Pari virhettä tuli, mutta sain tärkeät viisi pistettä, Latvala huokaili.

Edellispäivänä Latvala oli kilpailussa kolmantena reilut 13 sekuntia kärjestä, kun auto jäi tien sivuun 16. erikoiskokeelle kytkimen ja vauhtipyörän petettyä.

– Oli se iso pettymys varsinkin, kun juuri tuolla erikoiskokeella muillakin kärkikuljettajilla, Ott Tänakilla ja Thierry Neuvillellä oli ongelmia. Siinä olisi ollut mahdollisuus nousta rallin kärkeen, Latvala sanoi.

Koilis-Puolan Masurian alueen supernopeilla sorateillä ajettava kilpailu oli poikkeuksellisen vaikea, kun sade liukasti tiet. Varsinkin erikoiskokeiden toinen ajokerta oli mutaisten urien takia haastava.

Latvala johti kilpailua lähes koko avausetapin. Iltapäivän uraisilla teillä kärkipaikka vaihtui kuitenkin yön taukoon mennessä kolmanneksi.

– Aamupäivällä oli välillä hyväkin pito, mutta se vaihteli koko ajan. Iltapäivällä tahtonut saada autoa kääntymään mutaisissa urissa. Nostettiin iltapäiväksi ajokorkeutta, muttei ehkä tarpeeksi, Latvala arvioi.

Latvalan ero rallia johtavaan Hyundain Thierry Neuvilleen oli avauspäivän jälkeen 6,6 sekuntia. Toisena oleva M-Sportin Fordia kuskaava Ott Tänak oli 5,3 sekunnin päässä.

Mestaruustaistelu jatkuu

Lauantaille Latvala sai autonsa istumaan paremmin mutaisille teille, mutta kytkinvika söi onnistuneiden säätöjen tuomat edellytykset nousta kärkitaistoon.

– Aamun erikoiskokeilla pito vaihteli aika lailla ja joissakin paikoin oli aika paljon uria. Nyt tuntui, että saatiin auto menemään urissakin aika hyvin. Sikälikin keskeytys oli harmi, Latvala sanoi.

Kilpailu päättyi Thierry Neuvillen voittoon. Hän kukisti tallitoverinsa Hayden Paddonin 1.23,9 minuutilla. Kun Tänak ajoi ulos ja jäi pisteittä, 20:nneksi sijoittunut Latvala nousi MM-sarjassa kolmanneksi. Hän ajoi kilpailussa neljä pohja-aikaa.

– Mahdollisuudet taistella mestaruudesta ovat vielä olemassa, Latvala tuumi.

2017-09-25T15:10:57+03:00

Italian MM-ralli 08.-11.06.2017

MM-pistepussi lihoi Sardinian rallissa

Kauden kolmas visiitti MM-rallin palkintokorokkeelle ei täysin tyydyttänyt Jari-Matti Latvalaa. Sardiniassa ajettu Italian MM-rallin toinen sija toi makoisia MM-pisteitä, mutta Latvala koki, että tarjolla oli mahdollisuus kuroa enemmän eroa MM-sarjan kärkeen.

– Power Stage oli pettymys. Sekin harmitti, että Sebastien Ogier pääsi nousemaan viidenneksi ja sai enemmän pisteitä Powerilta kuin minä, Latvala totesi.

Vielä ennen Sardinian rallin viimeistä erikoiskoetta Latvala oli toinen ja MM-sarjaa johtava Ogier kuudes. Viimeisellä erikoiskokeella Ogier nousi viidenneksi ohi Juho Hännisen, kun hänen Toyotansa ohjaustehostin temppuili samaan tapaan kuin lauantaina.

Power Stagella Latvala teki tiukassa mutkassa ajovirheen ja menetti aikaa. Hän oli viimeisellä erikoiskokeella viides ja nipisti yhden bonuspisteen, kun Ogier ajoi kolmanneksi. Latvala on nyt MM-sarjassa neljäs. Eroa johtavaan Ogieriin on 33 pistettä.

– Power Stagella en vaan saanut autoa kääntymään siihen mutkaan, Latvala harmitti.

Ei hyvitystä

Latvalan toiveet saada hyvitys lauantaina Mads Östbergin hiekkapölyssä menetetystä ajasta haihtuivat ilmaan.

– Kilpailun johto katsoi, että kun Östberg vaihtoi renkaan ja jatkoi sen jälkeen ek:n maaliin rallivauhtia, minulle ei kuulu hyvitystä. Silloin, kun Thierre Neuville menetti aikaa minun perässäni Portugalin rallissa, hän sai hyvityksen, koska minä tulin hitaasti erikoiskokeen loppuun asti, Latvala sanoi.

– Tavallaan ymmärrän tuomaristoa, mutta tämä sääntö vaatii minusta selkeyttämistä. 

Latvalalle toinen sija MM-rallista oli syntyessään kauden toinen. Saman sijoituksen hän ajoi myös Monte Carlo -rallista. Sen lisäksi on hän kauden aikana voittanut Ruotsin rallin. 

2017-09-26T08:43:28+03:00

Portugalin MM-ralli 18.-21.5.2017

Yö tiputuksessa Portugalin rallissa

Portugalin ralli Jari-Matti Latvala ei hevin unohda. Hän vietti kilpailun päätöspäivää edeltäneen yön tiputuksessa sairaalassa, kun salomonella-bakteeri ja kuume imivät kehosta nesteet. Maalissa hän oli rallin avauspäivän ulosajon hidastamana yhdeksäs.

– Vaikea viikonvaihde, mutta tuli MM-pisteitä. Sairaalassa sain nukuttua yön kunnolla, ja olin sunnuntaina paremmassa kunnossa kuin lauantaina, mutta väsynyt, Latvala tunnusti.

Kilpailun voittoon ajoi M-Sportin Sebastien Ogier. Hän voitti rallin jo viidettä kertaa sivuten Markku Alenin saavutusta. Thierry Neuville oli toinen reilun 15,6 sekunnin erolla.

Latvalan toiveet rallin voitosta karisivat Portugalissa rallin 7. erikoiskokeelle, Ponte de Limalle jonne hän tuli kärkivauhtia. Sitten ajokki kierähti ympäri.

– Olisiko renkaat olleet kylmät vai mikä oli. Jarrut eivät vaan purreet ja tajusin, että mutka lähestyy. Sitten perä osui penkkaan ja auto nousi kahdelle pyörälle, Latvala muisteli.

– Oli todella lähellä, ettei se kaatunut takaisin pyörilleen, mutta meni kuitenkin ympäri. Vedin siinä kahdesti ns. turvaventtiiliä, joka katkaisi bensan syötön. Siinä meni myös hetkeksi jäähdytys, ja sitten tultiin maaliin kone siirtymämoodilla, ja sieltä tultiin takaa ohi.

Rytäkkä pudotti Latvalan liki viiden minuutin päähän kärjestä.

Kilpailun toisella etapilla Latvala piti kuumeen kurissa särkylääkkeillä, mutta ei ruoka pysynyt sillä.

– Mikään ei pysynyt sisässä, enkä pystynyt nukkumaan. Olin aamulla aivan poikki. Varsinkin ensimmäinen pätkä oli hankala, Latvala kertaili.

Ongelmistaan huolimatta Latvala ajoi hämmästyttävää vauhtia. Erikoiskokeilta heltisi koko ajan sijoja 3-5. Sunnuntaisilla erikoiskokeilla Latvala piti asemat. Koko kilpailusta hän kirjasi yhden pohja-ajan.

2017-08-02T20:47:23+03:00

Argentiinan MM-ralli 27.-30.4.2017

Rengasrikko ja koneen lämpeneminen kiusan Argentiinassa

Rengasrikkoa ja moottorin ylikuumeneminen heti kilpailun avauspäivänä toivat puolentoista minuutin tappion kärkeen ja söivät Jari-Matti Latvalan mahdollisuudet kärkitaistoon Argentiinan rallissa, jossa Latvala ajoi viidenneksi.

Voiton vei Thierry Neuville. Belgialainen nousi viimeisellä erikoiskokeella 0,7 sekunnilla oli Elfyn Evansin, joka johti rallia liki alusta pitäen.

Latvala oli vielä avausetapin päivätauolla toisena, mutta iltapäivän etapin ensimmäisellä erikoiskokeelle Toyotan moottorinlämmöt alkoivat nousta ja moottorinohjausjärjestelmä heitti toistuvasti turvamoodin päälle. Se hidasti menoa, vaikka ongelma saatiin huollon puhelinneuvojen avulla kuntoon.  

Päivän viimeistä edellisellä erikoiskokeella Latvala menetti puoli minuuttia rengasrikossa ja putosi kuudenneksi. Hän oli sitä ennen kilpailussa kolmantena.

– Mentiin vähän leveäksi ja takapyörä lähti vanteelta. Matkaa maaliin oli 15 kilometriä, joten ajettiin sillä pätkän maaliin ja siinä meni aikaa. Iltapäivällä pelattiin varman päälle, nostettiin auton ajokorkeutta, mutta en saanut ajamiseen samalaista luottoa kuin aiemmin.

 Toisen ajopäivän kuuden erikoiskokeen etapilla Latvala kiri viidenneksi, kun Mats Östberg putosi Latvalan taakse osin teknisten murheiden takia. Latvala ei päässyt erikoiskokeilla aivan kärkivauhtiin, vaikka suuria ongelmia ei matkalla ollut.

– Aamupäivän erikoiskokeet menivät hyvin. Olin vähän turhan varovainen pitkän pätkän (Los Gigantes) lopussa, kun ajoin siellä viime vuonna ulos. Auton kääntymisen kanssakin oli ongelmia. Iltapäivälle autoon tehtiin huollossa pikkumuutoksia ja sen jälkeen itseluottamus ajamiseen löytyy, Latvala sanoi.

Rallin päätöspäivänä Latvala piti asemat ja otti pisteen Power Stagelta. Vaihtelevilla ja karuilla sorateillä Toyota Yaris ei ollut ajettavuudeltaan vielä sitä mitä Latvala toivoi.

–  Auto ei mene näillä teillä riittävän nöyrästi hitaissa mutkissa. Se näkyi ehkä parhaiten Powerilla, eli El Condorilla, jossa on paljon hitaita mutkia, Latvala summasi kilpailua.

2017-08-02T20:46:32+03:00

Ranskan MM-ralli 7.-9.4.2017

Latvala loisti Korsikan Power Stagella

Jari-Matti Latvalan Korsikan ralli päättyi Power Stagen voittoon ja neljänteen sijaan. Craig Breen pudotti viimeistä edellisellä erikoiskokeella Latvalan viidenneksi, mutta osat vaihtuivat takaisin Power Stagella, kun Latvala kiri 0,1 sekunnilla ohi Breenin.

– Pistin peliin kaiken minkä osasin. Pari paikkaa mentiin leveäksi ja kerran tultiin hypystä rajusti poikittain, Latvala muisteli Power Stagea.

Hyundain Thierry Neuville ajoi voittoon. Sebastien Ogier oli toinen ja Dani Sordo oli kolmas.

Latvalalle Korsikan ralli oli ensimmäinen kuivan kelin asvalttikisa Toyota Yariksella. Hän selvitti sen ilman teknisiä murheita, vaikka alustan ja voimansiirron säätöjä piti hakea kisan aikana.

Korsikan rallin avauspäivän jälkeen Latvala oli kuudes minuutin kärjestä jääneenä.

– Aamulla auto puski vähän ja sitten oli ongelmia kääntymisen ja jarrutuntuman kanssa. Aina kun mennään kovaa ja isoa tietä, kaikki on hyvin. Pikkuteillä oli ongelmia, Latvala setvi.

Heikko kääntyvyys ja jarrutuntuma olivat kiusana vielä toisen ajopäivän alussa, kun iskunvaimenninkokeilu ei tuottanut toivuttua tulosta. Iltapäivälle ajettavuus löytyi.  

– Päivähuollossa vaihdoin samaan keskilukon ohjelmaan, jota Juho Hänninen käyttää. Lisäksi autoon tehtiin pari isoa juttua voimansiirtoon ja se tuli nöyremmäksi ajaa, Latvala kertaili.

Sunnuntaina ajettiin vain 53-kilometrinen erikoiskoe sekä rallin päättänyt 10 kilometrin powerstage.

– Päivän ensimmäisellä erikoiskokeella ajoin mielestäni hyvin, Latvala ihmetteli, kuinka Breen kukisti hänet 4,8 sekunnilla.

 – Se sytytti minut taistelemaan viimeiselle erikoiskokeelle, Latvala sanoi.

2017-08-02T20:45:25+03:00
Go to Top