Korsikan MM-ralli 29.-31.3.2019 – sijoitus: 10.

Korsikan kilpailu lähti tahmeasti käyntiin. En saanut parasta fiilistä ajamiseen, mutta silti olin siinä alussa kuitenkin noin kuuden parhaan joukossa, ennen kuin rengas meni rikki. Yritin ajaa liian pitkään EK:lla nro 2. Jouduin lopulta vaihtamaan renkaan ja menetin siinä aikaa jo kaiken kaikkiaan lähes kolme minuuttia.  Kisa oli aikalailla heti alussa jo mennyt pilalle ja asfaltilla on hirveän vaikea saada sitä aikaa kiinni mitä on menettänyt. Erot on aika pieniä nykyään MM-rallissa. Yritin siinä vain ajaa ja hakea fiilistä ajamiseen, muttei oikein sujunut. Ajaminen oli tosi takkuista. Sitten lopulta meni vielä lauantaina toinen rengas rikki. No, siitä selvittiin siten, että rengas vaihdettiin EK:lla. Rengas meni niin huonoksi, että se meni heti rikki. Siinä meni taas noin kaksi minuuttia. Tiputtiin kauas tuloksissa. Lopulta siitä takkuisesta kisasta, joka ei ollut ajollisesti onnistunut ja tuli kaksi rengasrikkoa, tuli kymmenes sija, että ei paljon lohduttanut. Korsikan jälkeen tajusin, että nyt on asioiden parannuttava. Missään vaiheessa en ollut kovin hyvässä vauhdissa siinä kilpailussa.

2019-10-28T11:20:42+02:00

Meksikon MM-ralli 8.-10.3.2019 – sijoitus: 8.

Kahtena edellisvuotena tiimillämme oli ollut ongelmia moottorin lämpöjen kanssa Meksikon kuumassa ja korkeassa ilmanalassa. Nyt töitä oli tehty runsaasti ja ongelmat selätetty.

Kisaan lähdin liian varovaisin askelin, kun El Cholaten tienpinta tuntui liukkaalta ja perää oli vaikea saada pysymään tiessä. Pienestä alkutappiosta kohentuneena aloin tsemppaamaan ja ajoon alkoi tulla otetta.

Olin noussut neljänneksi, kun laturi hajosi tasan samassa kohdassa kuin edellisenä vuonna. Auto ei ladannut, mutta edessä oli vielä 2 yleisöerikoiskoetta ajettavana eikä virta riittänyt niille, kun siirtymä kilometrejä tuli runsaasti ja nykypäivän autossa on niin paljoin sähköisiä toimintoja, joita ei voi kytkeä pois, että virta ei riitä kuin 30 min ajoon ilman laturia.

Jatkoimme kilpailua ralli 2- säännön turvin ja pyrimme vielä nousemaan pisteille 14 min aikasakon jälkeen. Lauantaina ajo sujui ja olin päivän nopein, mutta sain lisää aikasakkoja, kun pudotin lähtöpaikkani kilpailun johtajan, Sebastien Ogierin taakse sekä menin huoltamaan autoa kielletyllä alueella, ja sitten myöhästyimme vielä erikoiskokeen lähdöstä.

Sunnuntaiaamuna olin sijalla 8 ja seitsemäs sija häämötti jo, kun auton pohja kolahti kovaa tiehen, joka rikkoi jäähdyttäjän. Miikan kanssa alkoi korjausoperaatio, mikä vaati minulta veden löytämisen. Vettä löytyi 500m päästä, 100m alemmalta kuivuneen joen pohjalta. Korjaus onnistui, vettä koneeseen ja menoksi, mutta taas tuli 40s myöhästymisestä aikasakkoja. Korjausoperaatiossa aika loppui kiristää kaikki pultit, eikä etupuskuria ehditty kiinnittämään, niin Power stagella oli pakko ajaa varovasti ja tyytyä vain 8-sijan 4 pisteeseen.

Sebastien Ogier voitti kilpailun, Ott Tänak toinen ja Elfyn Evans kolmas.

2019-04-01T11:36:56+03:00

Ruotsin MM-ralli 14.-17.2.2019 – sijoitus: 21.

Edellisvuoden auton säätöjen virheistä oli opittu, ja nyt auto tuntui nopealta heti testierikoiskokeella, kun ensimmäisellä vedolla tuli nopein aika.

Kisa itsessään lähti myös hyvin liikkeelle ja olin tasaisesti kärjen imussa. Keli oli aamun ”pätkillä” puhtaan jäinen ja isot penkat, mikä teki ajamisesta nautinnollisen. Iltapäivän lenkillä tiet olivat päinvastaiset; loskalunta, soraiset urat ja märät lumipenkat.

Olin perjantai-iltapäivästä hetken jopa rallin johdossa, mutta sitten illan viimeisellä erikoiskokeella sähläsin oikein kunnolla. Oletin Torsbyn ek:n olevan soralla lämpöasteista johtuen, mutta se olikin sohjolumessa ja yritin ajaa liian kovaa siihen olosuhteeseen. Jarrutus jäi myöhään, siitä perä edellä penkkaan mikä käänsi myös keulan hankeen, ja katselijoita ei ollut kuin nimeksi. Autoa nostettiin yli 10 minuuttia, ja vaikka lopulta päästiin ”pätkän” maaliin, niin kisa oli mennyt jo pilalle.

Kahteen viimeiseen päivään lähdin tavoittelemaan hyviä ek-aikoja, mikä toteutui aamun erikoiskokeilla, mutta iltapäivän sohjourassa ajaminen kävi auraamisesta, kun olin toinen auto reitillä Marcus Grönholmin perässä. Käytiin toisenkin kerran penkassa, kun perä irtosi urasta. Taas nostettiin, mutta kisa jatkui.

Yritin Power stagelta lisäpisteitä, mutta varovainen alku samaisella osuudella, jossa olin ajanut ulos perjantaina, ei antanut mahdollisuutta siihen.

Kisasta 0 pistettä ja katse Meksikoon. Ott Tänak voitti rallin, Esapekka Lappi toinen ja Thierry Neuville kolmas.

2019-03-19T09:59:26+02:00

Monte Carlon MM-ralli 24.-27.1.2019 – sijoitus: 5.

Kolmas kerta Yariksella osallistuminen ”Monteen” ja 12 kerta kokonaisuudessaan.  Edellinen kausi oli loppunut huikeisiin tunnelmiin Australiassa, mutta mitään ei voinut siirtää sieltä suoraan Monte Carlo Rallyyn.

Testeissä olin ajanut aika rajusti ulos ja kilometrit olivat jääneet vähälle sekä ajetut kilometrit olivat kaikki vain kuivalla.

Ralli alkoi torstai-iltana perinteisesti pimeässä ja tiet olivat sekoitus jäätä sekä kuivaa. Ajamattomuus sekaolosuhteissa näkyi, ja jäin runsaasti kärjestä heti illan kahdella erikoiskokeella.

Seuraavien päivien aikana ajo parantui ja olin parhaimmillani täysin talvisissa olosuhteissa, sekakeli ja kuiva ei tahtonut kuitenkaan sopia minulle ja auton säädöille. Olin hetkittäin kiinni kolmannessa paikassa, mutta en pystynyt sitä pitämään, ja kävin kovan taistelun Sebastien Loebin kanssa neljännestä sijasta. Lopussa Loeb hiukan puristi paremmin tiputtaen minut viidenneksi reilun sekunnin erolla. Sijoitus oli pettymys, mutta positiivisesti ajateltuna onneksi ajoin ehjän kisan.

Sebastien Ogier voitti kilpailun, Thierry Neuville tiukan väännön jälkeen toinen ja Ott Tänak kolmas.

2019-03-19T09:57:35+02:00
Go to Top