20.07.2001, Safariralli alkaa…
Jakso 1. taktiikkamme on ajaa omaa vauhtia ja maaliin.
Noin 30 km ajettuamme takaa tulee Kenian N-ryhmän mestari ohi, mutta
pidämme päämme kylmänä. Antaa mennä…
80 km kohdalla ohitamme saman kaverin, joka on rikkonut
autoaan ja 117 km ajettuamme loppuajat ovat kokolailla samat. Näin meille
selviää, että taktiikkamme täytyy olla oikea.
Jakso 2 menee ongelmitta ja kiviä kierrellessä. Samalla
kuljettajalle selviää, että siirtymät ajetaan täysillä ja
kilpailujaksoilla vähän hiljempaa. Tämä tekee kisasta erityisen raskaan,
kun huilata saa vain 20 minuuttia huolloissa muutaman kerran päivän
aikana.
Jakso 3. Nopea osuus, vauhtia noin 160 km/h. Nyppylän
jälkeen tulee vastaan avolavapaku, jossa lavalla 10 henkeä. Jari väistää
vaistomaisesti oikealle, mutta huomaa heti että pakukin väistää samaan
suuntaan. Jari korjaa toiselle puolen ja onnea on että lavalta ei putoa
ketään automme eteen.
Jakso 4. Elämäni pahin painajainen…
Tiedossa oli etukäteen, että tulee olemaan pimeää mutta
kun olemme jakson lähdössä, niin taivas repeää. Salamat on kilometrien
mittaisia ja vettä tulee niin paljon kuin sitä vain voi tulla.
Starttaamme ja muutaman minuutin sisään tie muuttuu
joeksi. Lasit menee huuruun eikä mitään tahdo nähdä.
Jossakin kohtaa Jari kysyy, että eikö pian olla
maalissa. Joudun tähän tylysti sanomaan, että olemme ajaneet 28 km ja
pätkä on 72 km pitkä. Tällöin aikaa oli kulunut 26 minuuttia ja
kuitenkin ajettiin kilpaa!
Pätkällä oli runsaasti pienien jokien ylityksiä.
Reenissä kaikki oli kuivia, mutta nyt vesi nousi nopeasti. Piti aina
pysähtyä ja katsoa tarkkaan tilanne ja sitten vauhdilla yli. Yhdessä
ylityksessä auto oli lähteä veden mukaan.
Välillä tien tyyppi muuttui liejuksi, jossa oli suuri
vaara jäädä kiinni. Nelivetoautolla 2-vaihteella kaasu pohjassa pysyi
juuri liikkeellä.
Näkyvyys huononi kaiken aikaa ja autossa oli sisälläkin
vettä niin paljon, että ajopukukin oli polviin asti märkä.
Sitten nuotin mukaan oli jälleen joen ylitys tulossa,
kun edessä tiellä oli poikittain pakettiauto. Jouduimme siihen
pysähtymään ja kun valot ei juuri näytä sivuille, niin jalkauduin
tiedustelemaan kiertotietä joelle. Reitti löytyikin, mutta auto sammui.
Hetken tunnelma oli synkempi kuin ilma, mutta lopulta auto lähti
käyntiin.
Jotakin häiriötä autossa kuitenkin oli, eikä se käynyt
puhtaasti.
Käynnistysyritysten aikana päävirtakatkaisin nollasi
trippimittarin, eikä ollut enää tietoa siitäkään, että paljonko
tarkalleen on matkaa jäljellä.
Osuuden aavemaisuutta lisäsi Auriolin Peugeot, joka oli
edelleen keskellä tietä kyljellään ja paloi rankkasateesta huolimatta.
Lopulta sade loppui ja viimeisillä kilometreillä pöly
haittasi.
Suoraan sanoen pätkällä kävi mielessä, että jos sinne
jäädään, niin ennen aamua (jos silloinkaan) kukaan ei meitä sieltä pois
olisi hakenut.
Olimme yhteistuumin sitä mieltä, että kun tästä oli
selvitty, niin mikään ei meitä enää pysäytä.
Edessä oli vielä illan pitkä huolto ja Nairobiin
saavuimme tauolle noin puolenyön aikaan.
21.07.2001
Ruhtinaallisen neljän tunnin unen jälkeen kisa jatkui ja
edessä oli jo mainitsemani 200 km siirtymä pimeässä ja hirveässä sumussa.
Viimeiset 60-70 km ajettiin noin 180 km/h, kun sumu oli
hälvennyt ja päivä koittanut.
Kilpailun erikoisuushan on se, että kilpailijoita ei
koske nopeusrajoitukset.
Yöllä oli satanut ja saimme Mäkisen Tommin etuautolta
varoituksen, että seuraavalla jaksolla alussa on runsaasti vettä ja on
syytä olla tarkkana.
Nuoteista ei paikoin ollut paljon apua, kun tie lainehti
vettä ja piti kierrellä pitkin puskia.
Loppuvaiheessa Jarilla oli hieman ongelmia penkin
kanssa, kun istuinosa valui alas ja ristiselkä joutui koetukselle.
Maaliin kuitenkin selvittiin.
Seuraava jakso 6 sujui jälleen ongelmitta ja
taktiikkamme vaikutti toimivan erinomaisesti.
Jakso 7 olikin sitten hieman ongelmallinen.
Loppuvaiheessa siirtymää auto alkoi rykimään ja tekikin sitä sitten
kisajaksollakin ainakin 30 kilometriä. Happi ei riittänyt korkealla ja
ilmeisesti syynä oli se, että meillä oli katolta ilman ottava snorkkeli
paikalla. Jakso oli kuitenkin kuiva ja normaali ilmanotto olisi antanut
ilmaa paremmin moottoriin.
Vielä oli jakso 8 joka oli päivän lyhyin, eli vain 62
km. Tätähän voisi luonnehtia yleisöerikoiskokeeksi. Taivas tummeni ja
sateen uhka oli olemassa mutta säilyimme tällä kertaa kuivina.
Jakso 9 oli sitten sama, kuin aiemmin ajettu kuutonen.
Nyt tuli jälleen pimeä ja sadekin alkoi. Ei ollut helppoa taaskaan. Pari
kertaa meni paikat liukkaudesta johtuen pitkäksi, mutta mitään suurempia
ongelmia ei ollut.
Jälleen saavuttiin huoltoon ja sitten taas 200 km
täysillä Nairobiin.
Päivä oli todella kova, ajettiinhan kilpailujaksoja
melkein 500 km ja siihen 800 km siirtymää päälle ja kaikki täysillä!!.
Yöllä olimme sitten jälleen Nairobissa ja untakin saatiin ruhtinaalliset
neljä tuntia.
22.07.2001 Grande Finale
Olimme edenneet kisassa juuri suunnitelmien mukaan,
joskin keli oli muuta mitä olimme miettineet.
Viimeisenä päivänä oli edessä samat jaksot, kuin
ensimmäisenäkin. Kun pääsimme ensimmäisen lähtöön, niin totesimme, että
kisa oli poikki. Tilannehan oli se, että Mäkinen ja Rovanperä olivat
startanneet, mutta Petter Sohlberg kieltäytyi lähtemästä ilman
helikopteriaan. Tunteet kävi aika kuumina, mutta lopulta kisaa päästiin
jatkamaan. Meitä ei helikopterin puuttuminen ollut haitannut tähänkään
saakka.
Myöhästymisestä johtuen kakkosjakso peruttin ja mentiin
suoraan kolmoselle. Kolmonen oli pinnaltaan aika mukavaa ja ajoimmekin
edellämme lähteneen kiinni jo 20 km paikkeilla.
Sitten ajettiin pölyssä ainakin 60 kilometriä, mutta ei
ollut turvallisesti mitään mahdollisuutta päästä ohitusetäisyydelle, eikä
kaveri osannut katsella peiliinsä.
Lopulta päästiin ohi ja lopulta pätkän maaliin.
Edessä oli kisan viimeinen jakso, eli se sama, jonka
selvitimme ensimmäisenä päivänä painajaismaisissa olosuhteissa.
Ei ollut helppoa nytkään. Rytmi oli hukassa, kun
yritettiin mennä niin varovasti, että ei vain mitään sattuisi.
Jakso oli hirveässä kunnossa aikaisempien sateiden
jäljiltä. Mutta oli ja paikoin oli siinä ja siinä, että päästiin läpi.
Pitkällä suoralla piti kierrellä mutahautoja ja siinä auto lähti pahaan
luistoon ja menimme suoraan puskaan keula edellä. Vauhti pysähtyi ja
hetken kävi mielessä, että tähänkö jäädään. Auto lähti kuitenkin pakilla
irti ja pääsimme taas liikkeelle.
Oli mahtava tunne jakson maalissa ja seuraavassa
huoltopisteessä, jossa koko huoltotiimi meitä odotti.
Mutta vielä oli yksi siirtymä ajamatta.
Olimme jo Nairobin kaupungin alueella, kun taas alkoi
sataa kaatamalla. Kaksikaistaisella tiellä joku törmäsi yllättäen automme
vasempaan kylkeen, mutta emme jääneet asiaa sen paremmin ihmettelemään.
Ajoimmehan omaa kaistaamme aivan normaalisti. Huonommalla tuurilla olisi
tässäkin voinut auto vaurioitua ja keskeytys olla edessä.
Jatkoimme matkaa ja lopulta ajoimme Nairobin keskustassa
maalikorokkeelle Masai-tanssiryhmän saattamana. Samppanjan ruiskutus oli
ansaittu, olimmehan yhdessä viimeksi ruiskuttaneet Turussa mestaruuden
kunniaksi.
Lopulta pitää kiittää loistavaa huoltoryhmää, johon
kuuluivat Pekka Asunmaa, Arto Lehtonen, Tuomas Helkamäki ja Sven Neby. He
tekivät ihmeitä. Osansa oli meilläkin, sillä pidimme auton ehjänä.
Rengasrikkoja ei ollut, eikä mitään merkittävää autosta särkynytkään.
Samoin pitää kiittää mukana ollutta tukiryhmää ja myös
paikalla olleita suomalaisia rallituristeja Hulkkosta ja Viitaa, jotka
joutuivat jossakin huollossa töihin.
Iso kiitos kuuluu myös Mitsubishin Lasse Lammelle
suuresta avusta hyväksemme.
Suurin kiitos kuuluu tietysti ”TUURILLE”, joka tuli
hyvin tunnetuksi.
Kuljettaja Jari Latvala oli kisan jälkeen sitä mieltä,
että tällaista elämystä hän ei enää kaipaa, mutta katsotaan…
Lopputuloksenahan oli yleiskilpailun 11. ja N-ryhmän 5.
sija. Olimme ensimmäinen suomalainen yksityiskilpailijapari, joka on
ajanut Safarirallin maaliin.
Tarinoi kartturi Kari Mustalahti |