Vakiokartturini Juho Hänninen oli hiihtolomalla, joten hän pyysi minulle kyytiin Enni Mälkösen. Olin ensimmäistä kertaa liikkeellä yhdessä Ennin kanssa, joka normaalisti toimii Sami Pajarin kartanlukijana.
Heti ykköspätkällä oli viisi kilometriä lähdöstä tuplahyppy, johon tulin vissiin liian kovaa. Osuin vastapakkaan ja iskarin yläpää tuli konepellistä läpi. Jouduin sitten ajamaan 17 kilometriä iskarin yläpää rikkinäisenä, joten piti ajaa aika varovaisesti. Kakkospätkä oli kuitenkin aika lyhyt, joten ajattelin, että kyllä me sen selviämme läpi. Pätkän alussa konepelti irtosi ja se kyllä häkelsi minut. Onneksi juuri sopivasti konepelti otti ilmanottoluukkuun ja meni yli katon, eikä tuulilasi mennyt rikki. Mietin hetken, että mitä teen, mutta päätin sitten kuitenkin jatkaa! Huollossa oli vähän paikallisia auttamassa, ja saimme rautalevyn asennettua iskarin tolpan päälle. Saatiin iskari painettua normaaliin paikkaan, mutta ei siinä mitään vaimennusominaisuuksia enää ollut. Pystyin silti lisäämään vauhtia ja ajamaan jo kovempaa. Toki kaikkiin hyppyihin ja patteihin otin vauhtia pois. Nelosella tuli jo tunne, että keula ratkeaa. Pikkaisen oli pakko rauhoittaa lisää, mutta se riitti yleiskilpailun voittoon.
Oli kyllä aikamoinen seikkailu. Kaiken kukkuraksi isä ajoi vielä kakkospätkän jälkeen hankeen ja meidän huoltomiehemme joutuivat lähtemään häntä nostamaan. He saivat nostettua isän tielle, ja huoltoaika onneksi riitti, niin ei tullut edes aikasakkoa. Isä-Jari oli lopulta yleiskilpailun kolmas ja luokkansa nopein.
