Tietoa Tallipaallikko

Kirjoittaja ei ole lisännyt lisätietoja.
Tähän mennessä Tallipaallikko on luonut 665 artikkelia.

Italian MM-ralli 08.-11.06.2017

MM-pistepussi lihoi Sardinian rallissa

Kauden kolmas visiitti MM-rallin palkintokorokkeelle ei täysin tyydyttänyt Jari-Matti Latvalaa. Sardiniassa ajettu Italian MM-rallin toinen sija toi makoisia MM-pisteitä, mutta Latvala koki, että tarjolla oli mahdollisuus kuroa enemmän eroa MM-sarjan kärkeen.

– Power Stage oli pettymys. Sekin harmitti, että Sebastien Ogier pääsi nousemaan viidenneksi ja sai enemmän pisteitä Powerilta kuin minä, Latvala totesi.

Vielä ennen Sardinian rallin viimeistä erikoiskoetta Latvala oli toinen ja MM-sarjaa johtava Ogier kuudes. Viimeisellä erikoiskokeella Ogier nousi viidenneksi ohi Juho Hännisen, kun hänen Toyotansa ohjaustehostin temppuili samaan tapaan kuin lauantaina.

Power Stagella Latvala teki tiukassa mutkassa ajovirheen ja menetti aikaa. Hän oli viimeisellä erikoiskokeella viides ja nipisti yhden bonuspisteen, kun Ogier ajoi kolmanneksi. Latvala on nyt MM-sarjassa neljäs. Eroa johtavaan Ogieriin on 33 pistettä.

– Power Stagella en vaan saanut autoa kääntymään siihen mutkaan, Latvala harmitti.

Ei hyvitystä

Latvalan toiveet saada hyvitys lauantaina Mads Östbergin hiekkapölyssä menetetystä ajasta haihtuivat ilmaan.

– Kilpailun johto katsoi, että kun Östberg vaihtoi renkaan ja jatkoi sen jälkeen ek:n maaliin rallivauhtia, minulle ei kuulu hyvitystä. Silloin, kun Thierre Neuville menetti aikaa minun perässäni Portugalin rallissa, hän sai hyvityksen, koska minä tulin hitaasti erikoiskokeen loppuun asti, Latvala sanoi.

– Tavallaan ymmärrän tuomaristoa, mutta tämä sääntö vaatii minusta selkeyttämistä. 

Latvalalle toinen sija MM-rallista oli syntyessään kauden toinen. Saman sijoituksen hän ajoi myös Monte Carlo -rallista. Sen lisäksi on hän kauden aikana voittanut Ruotsin rallin. 

2017-09-26T08:43:28+03:00

Portugalin MM-ralli 18.-21.5.2017

Yö tiputuksessa Portugalin rallissa

Portugalin ralli Jari-Matti Latvala ei hevin unohda. Hän vietti kilpailun päätöspäivää edeltäneen yön tiputuksessa sairaalassa, kun salomonella-bakteeri ja kuume imivät kehosta nesteet. Maalissa hän oli rallin avauspäivän ulosajon hidastamana yhdeksäs.

– Vaikea viikonvaihde, mutta tuli MM-pisteitä. Sairaalassa sain nukuttua yön kunnolla, ja olin sunnuntaina paremmassa kunnossa kuin lauantaina, mutta väsynyt, Latvala tunnusti.

Kilpailun voittoon ajoi M-Sportin Sebastien Ogier. Hän voitti rallin jo viidettä kertaa sivuten Markku Alenin saavutusta. Thierry Neuville oli toinen reilun 15,6 sekunnin erolla.

Latvalan toiveet rallin voitosta karisivat Portugalissa rallin 7. erikoiskokeelle, Ponte de Limalle jonne hän tuli kärkivauhtia. Sitten ajokki kierähti ympäri.

– Olisiko renkaat olleet kylmät vai mikä oli. Jarrut eivät vaan purreet ja tajusin, että mutka lähestyy. Sitten perä osui penkkaan ja auto nousi kahdelle pyörälle, Latvala muisteli.

– Oli todella lähellä, ettei se kaatunut takaisin pyörilleen, mutta meni kuitenkin ympäri. Vedin siinä kahdesti ns. turvaventtiiliä, joka katkaisi bensan syötön. Siinä meni myös hetkeksi jäähdytys, ja sitten tultiin maaliin kone siirtymämoodilla, ja sieltä tultiin takaa ohi.

Rytäkkä pudotti Latvalan liki viiden minuutin päähän kärjestä.

Kilpailun toisella etapilla Latvala piti kuumeen kurissa särkylääkkeillä, mutta ei ruoka pysynyt sillä.

– Mikään ei pysynyt sisässä, enkä pystynyt nukkumaan. Olin aamulla aivan poikki. Varsinkin ensimmäinen pätkä oli hankala, Latvala kertaili.

Ongelmistaan huolimatta Latvala ajoi hämmästyttävää vauhtia. Erikoiskokeilta heltisi koko ajan sijoja 3-5. Sunnuntaisilla erikoiskokeilla Latvala piti asemat. Koko kilpailusta hän kirjasi yhden pohja-ajan.

2017-08-02T20:47:23+03:00

Argentiinan MM-ralli 27.-30.4.2017

Rengasrikko ja koneen lämpeneminen kiusan Argentiinassa

Rengasrikkoa ja moottorin ylikuumeneminen heti kilpailun avauspäivänä toivat puolentoista minuutin tappion kärkeen ja söivät Jari-Matti Latvalan mahdollisuudet kärkitaistoon Argentiinan rallissa, jossa Latvala ajoi viidenneksi.

Voiton vei Thierry Neuville. Belgialainen nousi viimeisellä erikoiskokeella 0,7 sekunnilla oli Elfyn Evansin, joka johti rallia liki alusta pitäen.

Latvala oli vielä avausetapin päivätauolla toisena, mutta iltapäivän etapin ensimmäisellä erikoiskokeelle Toyotan moottorinlämmöt alkoivat nousta ja moottorinohjausjärjestelmä heitti toistuvasti turvamoodin päälle. Se hidasti menoa, vaikka ongelma saatiin huollon puhelinneuvojen avulla kuntoon.  

Päivän viimeistä edellisellä erikoiskokeella Latvala menetti puoli minuuttia rengasrikossa ja putosi kuudenneksi. Hän oli sitä ennen kilpailussa kolmantena.

– Mentiin vähän leveäksi ja takapyörä lähti vanteelta. Matkaa maaliin oli 15 kilometriä, joten ajettiin sillä pätkän maaliin ja siinä meni aikaa. Iltapäivällä pelattiin varman päälle, nostettiin auton ajokorkeutta, mutta en saanut ajamiseen samalaista luottoa kuin aiemmin.

 Toisen ajopäivän kuuden erikoiskokeen etapilla Latvala kiri viidenneksi, kun Mats Östberg putosi Latvalan taakse osin teknisten murheiden takia. Latvala ei päässyt erikoiskokeilla aivan kärkivauhtiin, vaikka suuria ongelmia ei matkalla ollut.

– Aamupäivän erikoiskokeet menivät hyvin. Olin vähän turhan varovainen pitkän pätkän (Los Gigantes) lopussa, kun ajoin siellä viime vuonna ulos. Auton kääntymisen kanssakin oli ongelmia. Iltapäivälle autoon tehtiin huollossa pikkumuutoksia ja sen jälkeen itseluottamus ajamiseen löytyy, Latvala sanoi.

Rallin päätöspäivänä Latvala piti asemat ja otti pisteen Power Stagelta. Vaihtelevilla ja karuilla sorateillä Toyota Yaris ei ollut ajettavuudeltaan vielä sitä mitä Latvala toivoi.

–  Auto ei mene näillä teillä riittävän nöyrästi hitaissa mutkissa. Se näkyi ehkä parhaiten Powerilla, eli El Condorilla, jossa on paljon hitaita mutkia, Latvala summasi kilpailua.

2017-08-02T20:46:32+03:00

Ranskan MM-ralli 7.-9.4.2017

Latvala loisti Korsikan Power Stagella

Jari-Matti Latvalan Korsikan ralli päättyi Power Stagen voittoon ja neljänteen sijaan. Craig Breen pudotti viimeistä edellisellä erikoiskokeella Latvalan viidenneksi, mutta osat vaihtuivat takaisin Power Stagella, kun Latvala kiri 0,1 sekunnilla ohi Breenin.

– Pistin peliin kaiken minkä osasin. Pari paikkaa mentiin leveäksi ja kerran tultiin hypystä rajusti poikittain, Latvala muisteli Power Stagea.

Hyundain Thierry Neuville ajoi voittoon. Sebastien Ogier oli toinen ja Dani Sordo oli kolmas.

Latvalalle Korsikan ralli oli ensimmäinen kuivan kelin asvalttikisa Toyota Yariksella. Hän selvitti sen ilman teknisiä murheita, vaikka alustan ja voimansiirron säätöjä piti hakea kisan aikana.

Korsikan rallin avauspäivän jälkeen Latvala oli kuudes minuutin kärjestä jääneenä.

– Aamulla auto puski vähän ja sitten oli ongelmia kääntymisen ja jarrutuntuman kanssa. Aina kun mennään kovaa ja isoa tietä, kaikki on hyvin. Pikkuteillä oli ongelmia, Latvala setvi.

Heikko kääntyvyys ja jarrutuntuma olivat kiusana vielä toisen ajopäivän alussa, kun iskunvaimenninkokeilu ei tuottanut toivuttua tulosta. Iltapäivälle ajettavuus löytyi.  

– Päivähuollossa vaihdoin samaan keskilukon ohjelmaan, jota Juho Hänninen käyttää. Lisäksi autoon tehtiin pari isoa juttua voimansiirtoon ja se tuli nöyremmäksi ajaa, Latvala kertaili.

Sunnuntaina ajettiin vain 53-kilometrinen erikoiskoe sekä rallin päättänyt 10 kilometrin powerstage.

– Päivän ensimmäisellä erikoiskokeella ajoin mielestäni hyvin, Latvala ihmetteli, kuinka Breen kukisti hänet 4,8 sekunnilla.

 – Se sytytti minut taistelemaan viimeiselle erikoiskokeelle, Latvala sanoi.

2017-08-02T20:45:25+03:00

Meksikon MM-ralli 9.-12.3.2017

Pisteitä ja faktaa Meksikon vuoristoilmasta

Kuudes sija ja kaksi bonuspistettä Powerstagelta jättivät Jari-Matti Latvalan lopulta melko tyytyväiseksi Meksikon MM-rallin päätteeksi. Vaikeuksia Toyota Yarisin ensivisiitillä ohueen vuoristoilmaan riitti niin kuin pelättiin. Suurimmat murheet matkalla olivat moottorin ja jarrujen ylikuumeneminen. Meksikon oloissa poikkeukselliset sadekuurot ja niiden uhka sotkivat myös rengasvalintoja. Kilpailu alkoi Mexico Cityssä ajetulla yleisöerikoiskokeella. Visiitti maan pääkaupunkiin venyi melkein vuorokauden mittaiseksi ja kilpailun toinen ja kolmas erikoiskoe peruttiin, kun ralliautojen paluu rallin keskuspaikkaan Leoniin myöhästyi. Autot jäivät jumiin moottoritielle liikenneonnettomuuden takia.
– Mexico Cityn pätkä oli hieno, mutta kun päivä venyi 18-tuntiseksi, se oli liikaa, Latvala sanoi.
Latvalan ongelmat alkoivat heti ensimmäisen varsinaisen kilpailupäivän alussa.
– Perjantain etapin ensimmäistä pätkää oli ajettu 15 kilometriä, kun moottorin lämmöt nousivat tappiin. Oli pakko vaihtaa moottorintoiminta
siirtymämoodille ja jäähdyttää konetta. Sitten nostettiin tehoja ja taas jäähdytettiin, kunnes alettiin menettää nestettä ja lämmöt nousivat 135
asteeseen. Moottori varmaan vaurioitui silloin, Latvala muistelee.
– Päästin kuitenkin huoltoon, jossa tallin mekaanikot tekivät ihmeen, kun saivat moottorin taas ajokuntoon.
Latvala putosi perjantain erikoiskokeilla kahdeksanneksi kahden ja puolen minuutin päähän kärjestä. Lauantain seitsemän pikataipaleen etapilla hän pyrki vain säilyttämään asemat.
– Voimaa ei ollut hirveästi käytössä ja jarrujen kuumenivat pitkillä pätkillä, Latvala tuumi.
Ongelmista huolimatta Latvala päätti etapin kuudentena neljän ja puolen minuutin päässä kärjestä. Kisan päätöspäivänä hän kokosi Powerstagen neljännellä sijalla MM-bonuspisteitä.
– Sunnuntaina yritettiin puristaa koneesta lisää tehoa. Pyörähdin aamun ensimmäisellä pätkällä, joten se meni siinä, mutta Powerstagella tein
minkä pystyin. Ei tullut virheitä.
– Kisa jätti sikäli hyvän tunteen, että nyt tiedetään paljon asioita moottori- ja jarrupuolelta näihin oloihin liittyen.
Kilpailun voitti Citroenin Kris Meeke ennen Sebastien Ogieria. Meeke ajoi ulos rallin päättäneellä erikoiskokeelle ja kolhi parkkeerattua autoa,
mutta pääsi takaisin erikoiskokeelle ja maaliin. MM-sarjassa Latvala on toisena kahdeksan pisteen päässä kärkeen nousseesta
Ogierista.
2017-04-13T21:01:52+03:00

Ruotsin MM-ralli 9.-12.2.2017

Latvala nosti Mäkisen tallin voittajien joukkoon

 
Jari-Matti Latvalan ja Toyota-tiimin ilo oli käsin kosketeltava, kun Latvala karautti WRC Yariksen Ruotsin rallin päätteeksi maalikorokkeelle. Voitto tallin ja auton uran toisessa MM-rallissa oli enemmän kuin kukaan odotti. Latvalalle uran neljännen Ruotsin rallin voiton pohjusti virheetön ajo.
– Sain Tommilta hyvät ohjeet sunnuntaille. Hän käski keskittyä vain ajamiseen. Niin myös tein, Latvala summasi kisan päätöspäivää.
Latvala oli jo valmistautunut lähtemään Ruotsin rallin viimeisen kilpailupäivän erikoiskokeille toisena, mutta Thierry Neuvillen törmäys betoniporsaaseen lauantain viimeisellä erikoiskokeella nosti suomalaisen kärkeen. Voittoa Neuvillen lipsahdus ei Latvalalle ratkaissut. Fordia kuskanneet Ott Tänak ja Sebastien Ogier lähtivät kisan liki 60 ek-kilometrin päätösetapille 3,8 ja 16,6 sekuntia Latvalasta. Sunnuntain taistelussa Tänakia ja Ogieria vastaan Latvalan apuna oli jäisenä pysynyt tien pinta, se sopi Latvalan pirtaan. Tänak ja Ogier olivat maalissa toinen ja kolmas 29,2 ja 59,5 sekunnin erolla Latvalasta.
– Lauantaina minulla oli vaikeuksia saada auto kääntymään kunnolla hiekkapohjaisessa urassa, jonka reunoilla oli lunta. Minulla on sen verran aggressiivinen ajotyyli, ettei se sovi tuollaisiin oloihin. Se turhautti, Latvala sanoi.

”Nopein erikoiskoe, jonka olen ajanut”

Latvala huipensi kilpailun viiden MM-bonuspisteen pohja-aikaan Torsbyn Powerstage-erikoiskokeella. Hän olisi voinut höllätä ja varmistella voittoa, kun eroa Tänakiin oli 20 sekuntia, mutta ajoikin pohja-ajan.
– Ensimmäiset kaksi kilometriä ajo oli hakemista. Sitten se lähti kulkemaan, Latvala muisteli.
Kaikkiaan Latvala ajoi kilpailussa kuusi pohja-aikaa. Kilpailun ensimmäisen varsinaisen kilpailupäivän Latvala ajoi tasatahtiin Hyundain Thierry Neuvillen kanssa, kunnes taipui etapin viimeistä edellisellä erikoiskokeella. Yön tauolle Latvala tuli toisena 28,1 sekuntia Neuvillestä.
– En todellakaan uskonut, että pystyisin ajamaan näin hyvin. Varsinkin aamupäivällä kulki hienosti, kun tiet olivat jäässä ja pito oli kova, Latvala kertaili.
Ruotsin ralliin erikoisuuksiin kuului tänä vuonna Knon 31,6 kilometrin erikoiskoe, jolle kärki ajoi keskinopeudeksi hulppeat 137 km/h.
– Nopein erikoiskoe, jonka minä olen MM-rallissa ajanut, Latvala tuumi.
2017-04-13T20:58:49+03:00

Monte Carlon MM-ralli 19.-22.1.2017

MM-avaus Toyotalla meni nappiin

Kun lumisella ja jäisellä reitillä ajettu Monte Carlo –ralli päättyy kakkossijaan autolla joka debytoi MM-sarjassa, on syytä olla tyytyväinen. Sitä Jari-Matti Latvala oli, kun hän ajoi Toyotan WRC Yariksen maaliin Monacossa. 

– Varsinkin tuo viimeinen erikoiskoe slikseillä noissa jäisissä ja lumisissa oloissa oli todella raastava, mutta nyt on hieno tunne. Aivan upea juttu koko tiimille, Latvala totesi. 

Latvala nousi Monte Carlo -rallissa ensimmäisen kerran MM-rallin palkintokorokkeelle sitten viime vuoden Jyväskylän rallin. Toinen sija sivusi myös uran parasta sijoitusta MM-sarjan klassikkokilpailussa. Monte Carlo –ralli ajettiin pääosin Gapista käsin uusitulla reitillä Ranskan alpeilla. Latvalan kilpailu alkoi takkuisesti. 

– Olisi pitänyt ottaa superpehmeät renkaat pehmeiden sijaan, Latvala muisteli rallin avannutta kahden erikoiskokeen avausetappia.

Se supistui Hayden Paddonin ulosajon ja sitä seuranneen katsojan kuoleman takia yhden ek:n mittaiseksi. Toisen kilpailupäivän kuuden erikoiskokeen etapille Latvala lähti yhdeksänneltä sijalta. Kilpailupäivän reitti oli rallin lumisin, mutta sen päätteeksi Latvala oli kivunnut neljänneksi. 

– Perjantain alkoi hankalasti, kun auto ei startannut Parc Fermestä. Onneksi saimme sen työnnettyä Miikan (Anttila) kanssa sieltä ulos. Sitten soitettiin tallin auto hinaamaan meidät huoltoon, mikä on sallittua. Huollosta pääsimme ulos minuuttia ennen kuin aika täyttyi, Latvala kertaili sähkövikaa. 

– Auton moottoripuoli ei ollut aivan optimi perjantain oloissa, mutta kokonaisuutena olin tyytyväinen vauhtiini noilla pätkillä.

”Ei voi parempaa pyytää

Lauantaina Hyundain Thierry Neuvillen ulosajo ja sunnuntaina Ott Tänakin koneongelmat yhdessä Latvalan tasaisen vauhdin pidon kanssa nostivat Toyota-pilotin kilpailussa toiseksi.

– Lauantaina sammutin auton kahdesti serpossa, mutta loppu meni ongelmitta, Latvala muisteli. 

Hän lähti kisan neljän ek:n päätösetapille kolmantena, mutta nousi toiseksi heti aamun ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen Tänakin ongelmien siivittämänä. 

– Ei voi parempaa pyytää, kun tämä oli tallin ensimmäinen kisa, Latvala totesi. 

Myös uusien sääntöjen mukainen, tehokkaampi ja paremmalla downforcella varustettu ajokki istui hyvin Latvalan ajotapaan, vaikkei Toyota ollut vielä aivan parhaassa iskussa.

– Autossa on tosi hyvä moottori ja se vastaa hyvin jarruun. Se antaa hyvin palautteen, kun menee jarrulle. Hyvää on myös aerodynamiikka kovassa vauhdissa, Latvala kiitteli. 

Kilpailun voittoon ajoi M-Sportin Fordia kuskannut Sebastien Ogier. M-Sportin Ott Tänak oli kolmas.

2017-03-01T08:24:20+02:00

Walesin MM-ralli 12.-15.11.2015

Vain pohja-ajat ja MM-hopea lämmittivät Latvalaa

Walesin kostean niljakkaat ja nopeat soratiet eivät tällä kertaa olleet suosiollisia Jari-Matti Latvalalle. MM-sarjan päätöskilpailun saldoksi edellisvuosista tutuilla teillä jäi 51. sija. Sen pohjustivat kaksi keskeytystä. Plussapuolelle kirjautui neljä pohja-aikaa mukaan lukien Powerstagen voitto ja kilpailussa varmistunut MM-hopea. – Nyt ei ollut onnea matkassa, Latvala tunnusti, kun ralli päättyi lauantaina keskeytykseen vetoakselirikon takia etapin toiselle erikoiskokeelle. – Hyvä sentään, että vetoakselin rikkoutumisella ei ollut mitään tekemistä edellispäivän ulosajon kanssa. Sille vaan tuli tunnit täyteen, ja seuraava huolto oli neljän erikoiskokeen takana. Kilpailun avauspäivän keskeytus osui niinikään etapin toiselle erikoiskokeelle. – Pätkän alussa moottori sammui jarrutuksessa, jonka jälkeen oltiin
matkustajia. Pudottiin niin syvään ojaan, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin keskeyttää. Auto pysyi kunnossa, Latvala tuumi. Latvala arveli, että kylmät renkaat saattoivat edesauttaa sitä, ettei pyörät pyörineet ja kone pääsi sammumaan liukkaassa jarrutuksessa. – Vaihdettiin eteen yksi uusi rengas edellisellä siirtymällä, Latvala kertaili. Rallin päätöspäivänä Latvala kaivoi kahden ankean ja sateisen päivän jälkeen tutun vauhdin ja voitti päätösetapin kaikki neljä erikoiskoetta.
– Hyvä, että vauhti ja hyvä ajofiilis löytyivät tähän loppuun, Latvala tuumi.

Alkukauden takut maksoivat liikaa

Latvalan pudottua heti alussa Walesin rallin kärkitaistelusta, Kris Meeke yrittää haastaa Sebastien Ogieria, mutta siihen Citroen-kuljettajan vauhti ei riittänyt. Ogier ajoi kolmanteen perättäiseen Wales-voittoonsa. Latvalalle kilpailu päätti kolme voittoa tuoneen MM-sarjakauden, joka poiki uran kolmannen MM-hopean. Andeas Mikkelsenillä oli teoreettinen mahdollisuus nousta toiseksi voittamalla kilpailu ja onnistumalla Powerstagella, mutta hän oli maalissa kolmas, kun Meeke oli toinen. – Laskin tuossa, että jos MM-sarjassa on neljätoista kilpailua, ensimmäisen puolen vuoden aikana on varaa tehdä yksi nollatulos ja toinen sitten kauden jälkimmäisellä puolikkaalla, Latvala sanoo. – Nyt tuli Monte Carlo -rallin jälkeen heti kolme nollatulosta. Sellaiseen ei ole varaa, jos meinaa voittaa maailmanmestaruuden, Latvala linjasi MM-kauttaan. Latvalalla oli alkukaudesta vaikeuksia päästä sinuiksi reippaasti uudistuneen WRC-Polon kanssa. Kun se viimeinen tapahtui, Portugalista heltisi voitto toukokuussa. Syyskesällä ajetun Jyväskylän MM-rallin jälkeen Latvala oli kärkikaksikossa syksyn kaikissa kisoissa poislukien Walesin ralli.

From a simple Quaker meeting house, to large fancy homes, this tour highlights a diversity of cobblestone buildings. Being far from Lake Ontario, they were all built using field cobblestones. The above description is an excerpt from the book ”Cobblestone Quest: Road Tours of New York’s Historic Buildings.” The chapter details a driving tour of 20 buildings constructed in the unique cobblestone style and includes detailed driving directions, maps, photos, and historical and architectural notes on the structures.Conditions and pay are much better at corporate headquarters in Cupertino, of course. Still, Apple is the only major Silicon Valley denizen never to have been named one of Fortune’s ”100 Best Companies to Work for.” Why not? It has the requisite volleyball court and sushi bar. The problem is that it also has micro management and paranoia.Booking in advance is always a good idea as last minute trips can be costly (though not always). If you do book in advance, be sure to get a refundable ticket; some tickets sold are non refundable. If for whatever reason you can’t make the flight, you will be stuck trying to haggle your way into an exchange at a later date at best or a worthless piece of paper at worst. Some airlines offer ”ticket insurance,” which means that, in the event of an emergency you can’t make the flight, you have one or two years to use the ticket on a similarly priced flight. This insurance may be extra, of course, but the peace of mind may be worth it.Cost of goods sold per barrel increased approximately 6% in local currency, driven by the following factors: First, 2 percentage points of increase cheap jordans due to input cost inflation, which was more than offset by 3 percentage points of synergies and other cost savings within the quarter; a 3 percentage point increase from sales mix shift to higher cost, but also higher revenue super premium partner import brands; 2 percentage points of increase from wholesale nfl jerseys a requirement to mark to market in the second quarter certain foreign currency hedge positions primarily related to future quarters; and finally, a 2 percentage point increase from other one time impacts, including incremental costs to supply the market as a result of the Edmonton brewery strike.A voracious reader, he currently has two books on the go. One of them is about Kabbalah, the mystical form of Judaism. The other is Roberto Duran’s autobiography. Edwards is forever studying other sports to gain further insight cheap jordans into his own, using wrestling drills and NFL techniques to build up his players’ fake oakleys strength and conditioning. It is a tireless quest, and with Gatland similarly engaged, it is already bearing fruit. But tomorrow, the http://www.bestfakesales.com/sale/ focus shifts to the Millennium Stadium.
2017-02-22T17:30:26+02:00

Espanjan MM-ralli 22.-25.10.2015

Kakkossija Kataloniasta rengasrikoista huolimatta

Kaksi rengasrikkoa ja isot murheet huonosti ilmattujen jarrujen kanssa eivät pudottaneet Jari-Matti Latvala podiumilta Katalonian rallissa. Kuusi pohja-aikaa, tasainen ajo ja Sebastien Ogierin keskeytys toivat toisen sijan. Latvalan lähti toisena vielä rallin päätöspäivään, mutta sitten kivimurske teloi rengasta, Latvala menetti kahdeksan sekuntia ja putosi kolmanneksi, kun Andreas Mikkelsen nousi ohi. Alkoi vimmattu takaa-ajo, mutta Mikkelsen piti paikkansa ja nousi ensi kertaa MM-rallin voittajaksi, kun Sebastien Ogier lipesi kaiteeseen kisan päätöserikoiskokeella ja menetti varmalta näyttäneen voiton. Samalla Latvala kimmahti kolmannelta sijalta toiseksi. – Andreas on voittonsa ansainnut. Hän oli lähellä sitä jo Ruotsin rallissa, Latvala muisteli, kuinka norjalainen lipesi hankeen Ruotsin rallin päätöserikoiskokeella.

Soralla hyvin Ogierin vauhdissa

Latvalalle toinen sija oli neljäs perättäinen Katalonian rallista. Ralli ajettiin Saloun kaupungista käsin. Viime vuoden tapaan mittelö aloitettiin yleisöpätkällä Barcelonasta, perjantaina ajettiin soralla ja sitten kaksi päivää moottoriratamaisen ajettavilla asvalttiteillä. Puolet reitistä oli uutta edellisvuoteen nähden.
Vuosi sitten Latvala hävisi rallin perjantain sorateillä. Nytkin hän oli Ogierien jälkeen toisena avaamassa reittiä, joten aamupäivällä irtosoran auraaminen maksoi. Iltapäivällä Latvala ehti kuitenkin johtaa rallia kolmen ek:n ajan, kunnes Ogier nousi etapin viimeisellä erikoiskokeella kärkeen ja neljällä sekunnilla Latvalan ohi. – Torstainen Barcelonassa ajettu pätkä meni penkin alle. En onnistunut
renkaiden kanssa. Nyt aamun ensimmäinen erikoiskoe oli ankea, yritystä puuttui, mutta sitten alkoi kulkea, Latvala kertaili perjantaita.


Jarrujen ilmausta ja turhaa painoa

Lauantaina Latvalan haaveet taistella kilpailun voitosta hukkuivat rengasrikkoon, jonka pohjustivat ongelmat jarrujen kanssa. Kun tallissa vaihdettiin perjantain sorateiden jälkeen autoon ”asvalttijarrut”, ne eivät tulleet kunnolla ilmatuiksi.
– Miikan kanssa ilmattiin jarruja lauantaiaamun kahden ensimmäisen erikoiskokeen ennen ja jälkeen ennen kuin ne alkoivat toimia kunnolla, Latvala muisteli.
– Kun sitten saimme jarrut toimimaan, lataus oli sen stressin jälkeen ylikova. En saanut rentoutettua itseäni tarpeeksi. Osuin heti betoniin ja teloin vanteen.
Rengasrikko maksoi Latvalalle 53 sekuntia ja pudotti hänet neljänneksi, josta hän nousi pohja-aikojen sarjalla toiseksi ennen päätöspäivää. Päätöspäivänä Latvalaa kiusasi rengasrikon ohella, tallin insinöörin suosittelema päätös ottaa kaksi vararengasta autoon. Se sai auton puskemaan hitaissa ja ylämäkikäännöksissä.
Ongelmista huolimatta Latvala hävisi rallin voiton lopulta vain 3.1 sekunnilla.

browns’ robert griffin iii gets medical clearance for nonWe also increased our upgrade and retention spending for higher quality subscribers and raised credit score requirements for new customers in many of our sales distribution channels. Also enhancing our churn mitigation efforts are ongoing initiatives aimed at improving overall customer service levels. Recently, our hard work in that area was recognized when DIRECTV was noted as the only company in the pay television http://www.cheapjordan13.com industry to have a better American customer satisfaction index survey score compared with prior year. I’d also note that Consumer Reports rated DIRECTV best among TV providers for both phone and online help last quarter.Now make it odd. One, two, three, breathe, this arm’s going, one, two, three, now you’re breathing on the other side. So, you always count either one, three, five, or seven in your head, whatever you feel comfortable with, because everyone’s cheap jerseys wholesale lungs work differently and you’ve got to build up towards it. Then I used a heavy adhesive laminate. Right now, I am letting the project dry for a few days and then I will be able to show it off.As for the images, I love my color printer it gave me the best images.As a finishing touch I was think about getting a clear adhesive vinyl to cover over the project. Our non GAAP net revenue was a record for Q2, driven by FIFA 10, Madden NFL 10, The Beatles Rock Band and Need for Speed SHIFT, all selling north of 2 million copies in the quarter. On a GAAP basis, net revenue was $788 million and GAAP diluted loss per share was $1.21.While at Miami, one of Richts teammates went on a retreat, while Richt stayed behind and continued to partake of the party lifestyle. Upon the teammates return from the retreat he spoke to Richt about God and about how he had accepted Christ into his life. He read bible text to Richt. Richt said he noticed a genuine change in his teammates life, and it caused him to consider Christ for himself. But, he ’reasoned’ his way out of a change of heart, and soon enough was back to his party lifestyle.Cherry pizza is dessert pizza everywhere except here, where this pie is a rule breaking favorite. When Aaron and Suzanne Baumhackl opened this spot, they looked to their surroundings for inspiration. Nothing seemed more obvious cheap nfl jerseys (or challenging) than using cheap jerseys cherries from nearby Columbia River Gorge. They successfully pair the fruit with chorizo sausage and goat http://www.mycheapnfljerseys.com cheese, and finish it all off with a sprinkle of rosemary and thyme.
2017-02-22T17:30:39+02:00

Ranskan MM-ralli 01.-04.10.2015

Latvala valloitti Korsikan tyylillä

Jari-Matti Latvala sovitti vauhtinsa oikein monsuunisateen tielle tuoman veden, moskan ja mudan liukastamalla Korsikan MM-rallin reitillä. – Se oli kontrolloitu ajo. Viitospätkällä yritin mennä, muuten en ottanut missään vaiheessa riskejä. Tuo taktiikka näytti toimivan, Latvala tuumi. Seitsemän erikoiskoetta on joskus MM-rallin päiväannos. Korsikan rallissa se oli koko reitin kilpailuosuuden mitta, kun yksi reitillä kahteen kerran ollut erikoiskoe peruuntui. Erikoiskokeelle vienyt reitti oli ensin paikoin veden vallassa, sitten sateen mukana vuorilta tullut muta ja moska tekivät ek-tiestä ajokelvottoman. Korsikalla ajettiin MM-ralli ensi kertaa sitten vuoden 2008. Suomalainen voittaja kilpailussa nähtiin vasta kolmatta kertaa. Lancialla kisan voittanut Markku Alén nosteli Korsilla voittopystiä vuosina 1983 ja 1984. – Aika hieno tunne voittaa täällä ensimmäisenä suomalaisena noin pitkän tauon jälkeen, Latvala tuumi ja omisti voittonsa Korsikalla kuolleelle Henri Toivoselle.

Vaikein, jonka olen nähnyt

Kilpailureitti kierteli hieman edellisiä kertoja kapeammille ja monin paikoin sumputtavien mutkien täyteisillä teillä. -Vaikein reitti, jonka minä olen täällä koskaan nähnyt, Latvala summasi. Kisa alkoi perjantaina edellisyön rajun sateen liukastamilla teillä. Kun sade jatkui läpi päivän, kahden erikoiskokeen etapilla oli pidettävä pitää kieli keskellä suuta. Latvala ei ottanut riskejä ja tuli tauolle kolmantena 22,9 sekunnin päässä rallia johtavasta Fordin Elfyn Evansista ja 4,9 sekuntia toisena olevasta Hyundain Kevin Abbringistä. – Tulin tosi varovaisesti. Varsinkin tuo jälkimmäinen erikoiskoe oli todella vaikea. Siellä oli monta paikkaa, jossa vesi virtasi tien yli. Ei ollut luottoa ajaa niistä täysillä, Latvala kertaili. Sebastien Ogier teloi jälkimmäisellä erikoiskokeella takarenkaan ja keskeytti sitten illalla vaihdelaatikon rikkoutumiseen, joka toi 10 minuutin aikasakon. Latvalan ajokin vaihdelaatikko alkoi yskiä toisen ajopäivän jälkimmäisellä erikoiskokeella. -Alaspäin vaihtaessa joutui välillä vaihtamaan manuaalisesti. Pätkän aikana siinä hävittiin kärkeen joku kymmenen sekuntia, etapin ensimmäisen erikoiskokeen voittanut Latvala sanoi.

Rengasvalinta mietitytti

Rallin päätöspäivän kolmen erikoiskokeen etapille Latvala lähti kahden sekunnin johdossa ennen Evansia. – Sunnuntaina aamulla oli pientä epävarmuutta rengasvalinnoista. Valitsin neljä pehmeää ja kaksi kovaa kahden pitkän pätkän etapille, ja se onnistui, Latvala sanoi. Matkalla Latvala tosin ehti empiä, että oliko valinta oikein. – Ekalla pätkällä auto alkoi huojua. En tiennyt, johtuuko se renkaiden ylikuumenemisesta vai tien liukkaudesta. Ei ollut varmuutta myöskään millaista on vauhti, kun ei ollut väliaikoja, Latvala muisteli. Viidentoista sekunnin voitto Evansista päivän avanneella erikoiskokeella poisti Latvalalta huolet. – Toiselle pätkälle vaihdoin kaksi kovaa rengasta eteen ja pehmeät taakse. Pätkästä yhdeksän ensimmäistä kilometriä oli kosteaa ja loput kuivaa, joten pystyin menemään hyvin, vaikka leikkauksissa sai varoa koko ajan. Rallin päättäneelle Powerstagelle Latvala lähti varmistelemaan voittoa ja oli kolmas 10,2 sekuntia Ogierin pohja-ajasta, mutta iloinen mies. Taskussa oli uran 15. MM-rallin voitto ja toinen perättäinen ykkössija Ranskan MM-rallista.

new jersey labor laws about salaried employeesAlright, so those are the three exercises that I demonstrated. So, in summary: a pair of light dumbbells. Keeping your back straight. Not leading with your neck or head. And there it is. That’s how you can work out, with weights, for your abdominal exercises. My name is Michael Quebec, here at the Heritage Kickboxing Gym. ”And so yet another horror is added to the litany of shame.”Franks was not cited by Australia or Sanzaar after the incident, where he ran his hand over the face of Douglas early on in Knockoff Oakleys Sale the All Blacks’ win.Jones claimed Franks ”curled his fingers into a claw, then inserted them towards and apparently into the eye sockets of Douglas”. Claims to be the first website not to record their users’ IP addresses. They fake oakleys have been doing this since January 2009. They also provide the assurance that any information that is captured by their website won’t be shared with a third party.The search engine is clear about its mission to introduce more features that protect the privacy of users. Well, your visitors don’t like cheap oakleys outlet it either. Don’t let your visitors have to try and figure out what your website is all about. Make it crystal clear, right from the beginning. Be obvious. Having a big, descriptive headline or logo on your home page is a very effective way to announce what your website is cheap nfl jerseys wholesale about. Michelle Gaiser In 2010, Michelle Gaiser, 39, was accused of Discount Nike Shoes orchestrating at least three failed attempts to kill the wife of her former lover, Houston attorney Jeffrey Stern. Gaiser had accused Jeffrey Stern of being the mastermind behind the murder for hire plot, but prosecutors dropped the two counts of soliciting capital murder that Jeffrey Stern faced, saying they did not have sufficient evidence to go to trial. Yvonne Stern said during the trial that she forgave her husband for his infidelity and that they had become victims of a ”fatal attraction” situation. In July 2012, Gaiser was sentenced to 20 years in prison as part of a plea agreement.There is something inherently wrong when you see a man piloting a jet that has replaced a conventional cockpit glass dome with a plastic welding visor, and the typical flight suit with a more breathable shirtless look. When you see a man flying at you in a vehicle that offers about as much protection as a Harley Davidson, you know the bare chested psycho steering the thing doesn’t care about his own life but, rather, the amount of people chunks that will inevitably obstruct his view of the slaughter.
2017-02-22T17:30:43+02:00
Go to Top